Olen aivan häkeltynyt tästä valon määrästä, vihdoinkin pimeä kausi on päättymässä! Tänä vuonna se tuntui pitkäältä ja raskaalta, aivan kuin olisi suossa tarponut eteenpäin. Kulunut talvi on ollut enemmän ja vähemmän myös henkisen detoxin läpikäymistä.

Valon lisääntyessä vaikeisiin kysymyksiin on löytynyt hiljalleen vastauksia ja seuraamuksille syitä. Se on kerrassaan huojentavaa ja ehkä parasta on se, että ympärillä on muutamia todella tärkeitä ihmisiä keiden kanssa näitä oivalluksia on saanut jakaa. Tasapainoittelua tämä elo on, se täytyy sanoa. Jokainen vuosi on erilainen eikä elämän sattumuksista ole vuoristorata kaukana.

Viikonloppu sujui leppoisissa meiningeissä, ehdimme muun muassa käymään pulkkamäessä ja luistelemassa ystäväperheidemme kanssa. Pitäisikin lähteä metsästämään itselle luistimet ja kokeilla vieläkö emäntä pysyy pystyssä. Monenlaista aktiviteettia on ollut suunnitelmissa nyt keväälle ja lautailun opettelu on edelleen prioriteettilistalla ykkösenä. Muutakin kuuluu. Olen tehnyt alkuvuoden aika vähän töitä ihan tarkoituksella, kirjapuristuksen mieli on kaivannut happea. Uusien kirjojen sisällysluettelot ja muu suunnittelu on aikalailla valmista, seuraavaksi onkin tiedossa jännitystä.

Olen tässä sivussa valmistellut yhtä laajempaa ja realistisempaa juttua ruokavaliosta ja syömisestä yleensäkin. Saan aiheesta luonnollisesti paljon kysymyksiä, käsittelihän edellinen blogini puhtaasti ruokavaliomuutoksia ja ravintoasioita. Sanottakoon sen verran, että olen kyseenalaistanut tässä matkan varrella monia ravinto-oppeja ja palannut tietyiltä osin kultaiselle keskitielle. Tietyt perusperiaatteet on hyvä muistaa, mutta jatkuvalla ”älä, älä, ei, ei” -mantralla saa vain pahan mielen. On jo pitkään tuntunut siltä, että haluan kirjoittaa päivitetyn näkemykseni syömisestä, joten palataan tähän aiheeseen tässä helmikuun aikana!

Mitä tulee blogiin ja bloggaamiseen, juuri nyt tuntuu ajankohtaiselta laajentaa tässä kevään mittaan aiherepertuaaria. Tunnen vihdoin omaavani rohkeutta siihen, monesti asioista on vain hankala kirjoittaa ennen kuin ne on prosessoitu omassa päässä. Nyt alkaa olla se hetki, pitkän mietiskelyn jälkeen.

Henkinen kasvu, persoonallisuuden piirteet, ihmissuhteet, identiteetti. Monet syvälliset aiheet ovat tällä hetkellä hyvin voimakkaasti läsnä omassa arjessani ja mielelläni jakaisin niitä myös teidän kanssanne.

Tärkein oivallukseni liittyy siihen, ettei kaikki ole niin vakavaa, ja toisaalta ettei elämä ole myöskään mikään hymytyttökilpailu.

Olen kuvannut kirjan jälkeen aivan älyttömän vähän. Yksi syy siihen on ollut se, etten ole kokenut enää hetkeen saavani mitään uutta irti vanhasta kamerastani. Siksi olikin luonnollinen jatkumo tehdä yhdestä unelmasta totta ja tilata meille täysikennokamera. Hyvät työkalut auttavat pitämään innostusta yllä ja haastamaan itseä entistä parempiin otoksiin! Kuvaaminen on itselleni tosi tärkeää.

Tänään, helmikuun ensimmäisenä päivänä, aurinko valaisi koko kotimme ja ensimmäinen ajatukseni oli tarttua kameraan – pitkästä aikaa! Kevään tarjoama valokylpy tekee hyvä paitsi omalle naamalle, myös kodille. Juuri tällainen tämä pesämme on mielikuvissani aina: valoisa, avara ja raikas.

Kiitos huipuista kysymyksistänne edelliseen postaukseen, vastaukset ovat jo työn alla ja julkaisen jutun tällä viikolla! Mitä parhainta viikkoa, missä kuljetkin.

Hannamari