Ihonhoito-opas: ruusufinni eli rosacea

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Ruusufinni eli rosacea on tulehduksellinen iho-ongelma, jota esiintyy jopa joka kymmenennellä aikuisella suomalaisella. Tutustutaan tässä artikkelissa paremmin ruusufinniin – mikä se on ja miten ihoa tulisi tällöin hoitaa. Annan vinkkejä tuotteista sekä ohjeet, mitä ruusufinni-iholle kannattaa ja EI kannata tehdä. Vähemmän on nimittäin enemmän tässä tapauksessa!

Ruusufinni Iho Hoito

Mikä on ruusufinni ja miten tunnistat sen?

Ruusufinni, toiselta nimeltään rosacea tai acne rosacea, on tulehduksellinen iho-ongelma, jonka syntymekanismia ei vielä aivan tarkasti tiedetä. Se on perinnöllinen, ja pitkään jatkunut stressaava elämäntilanne on paikallistettu yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi. Syyt ovat kuitenkin moninaiset eikä yhtä ainoaa ”syyllistä” voi oikeastaan nimetä. Ruusufinnin syntyminen johtaa nimittäin myös suoliston tilan, immuunipuolustuksen, ruokavalion ja elintapojen jäljille. Lisäksi UV-säteily voi aktivoida rosacean.

Ruusufinniä esiintyy useimmin naisilla, noin 30 ikävuodesta ylöspäin, etenkin ns. ”ruuhkavuosien” aikaan. Ihon tila aaltoilee ruusufinnin ollessa tavallisesti pahimmillaan alkukeväisin. Ruusufinnille on tyypillistä voimakas kuumotus ja punoitus ihossa, mitkä ovatkin useimmiten ensimmäisiä oireita. Hiusverisuonet voivat laajeta ja iholla esiintyä couperosaa. Iholla voi olla lisäksi märkäpäitä ja se voi kutista reilustikin.

Ruusufinni

POD eli perioraalidermatiitti (suunympärysihottuma) kuuluu ruusufinnin kanssa samojen ihosairauksien joukkoon ja oireet ovat molemmissa osittain hyvinkin saman tyylisiä. POD oireilee kuitenkin enimmäkseen suun ympärillä sekä joskus harvemmin silmien ulkokulmissa. Ruusufinni ilmentyy tyypillisimmin laajemmalla aluella: nenässä, poskilla ja leuassa, myös otsalla – kasvojen keskiosissa siis.

Näppyjen ja märkäpäiden vuoksi ruusufinni sekoitetaan joskus itse diagnosoimalla akneen. Nämä kaksi iho-ongelmaa olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan, sillä niiden hoito on osittain erilaista. Akneen ei liity samanlaista ihon punoitusta (näppyjä lukuunottamatta) tai kuumotusta, jotka ovat puolestaan rosacean tyypilliset oireet. Ruusufinni on yleensä ainoastaan kasvoilla, kun taas aknea voi olla myös selässä, kaulassa ja rintakehässä. Jos olet epävarma diagnoosista, kannattaa asia varmistaa näyttämällä ihoa kosmetologille tai mikäli tilanne on hyvin häiritsevä, visiitti ihotautilääkärille voi olla paikallaan.

Millaista on ruusufinni-ihon hoito?

Ruusufinni, kuten mikään muukaan iho-ongelma, ei parane pelkästään ulkoisella ihonhoidolla. Oikein valitulla kosmetiikalla on kuitenkin mahdollista lievittää oireita ja ainakin varmistaa, etteivät ne pahene väärän hoitamisen seurauksena. Ruusufinni-ihon hoidossa vähemmän on enemmän. Purkkimäärä kannattaa pitää mahdollisimman pienenä ja suosia ensisijaisesti hyvin lempeitä ja ainesosiltaan yksinkertaisia tuotteita. Vältä uusien tuotteiden jatkuvaa kokeilua ja eri sarjojen välillä poukkoilua. Luota sen sijaan muutamaan laadukkaaseen tuotteeseen, joita käytät pitkäkestoisesti.

Ruusufinnin hoidossa on kyse ihon ja oireiden rauhoittamisesta. Koska oireita on haastavaa hoitaa kokonaan pois vain kosmetiikalla, kannattaa huomioida myös muut ruusufinniä mahdollisesti pahentavat seikat. Vältä liiallista auringossa oleilua ja käytä ympärivuotisesti aurinkovoidetta kasvoilla. Erityisesti kesällä kasvot kannattaa suojata korkean SPF-voiteen lisäksi vaikkapa lierihatulla tai lippiksellä. Auringon ohella myös sauna, pakkanen ja suuret lämpötilan vaihtelut ovat ruusufinniä pahentavia asioita. Lisäksi tulinen ja mausteinen ruoka, kuumat juomat sekä eritoten alkoholi pahentavat ruusufinnin oireita.

Ruusufinni Hoito

Yksinkertaisesti: vältä kaikkea, mikä aktivoi verenkiertoa kasvoilla ja minkä huomaat saavan ihon lehahtamaan ja oireet voimistumaan. Pyri laskemaan stressaavia kierroksia elämässäsi ja huolehdi terveellisistä elämäntavoista. Suosi mieltä, kehoa ja ihoa rauhoittavia ja viilentäviä asioita sekä vältä kuumentavia ja kovin aktivoivia tapoja.

Yleisesti ottaen ruusufinni-iho voi parhaiten hellävaraisilla, ihoa runsaasti kosteuttavilla tuotteilla. Suosi vesipitoisia vaihtoehtoja ja käytä maltilla öljymäisiä ja öljypitoisia koostumuksia. Vältä kaikkea mekaanista hinkkaamista ja hankaamista sekä ihon kuorimista. Tämä koskee myös tuotteiden levittämistä – älä hiero voimakkaasti, vaan taputtele hyvin kevyesti.

Pumpulisen pehmeä puhdistus

Ruusufinni-ihon puhdistus noudattelee hyvin pitkälti samoja linjoja, mitä ohjeistan mille vain iholle. Mutta, kaikenlaiset vaahtoavat tuotteet joutuvat täysin pannaan. Ne ovat potentiaalisesti liian kuivattavia ja ärsyttäviä rosacealle. Suosi sen sijaan hellää puhdistusmaitoa ja mikäli meikkaat, kaverina vedellä huuhtoutuvaa puhdistusöljyä. En suosittele minkäänlaisia puhdistusliinoja tai sieniä (edes konjac-sientä) ruusufinni-iholle eli on ensiarvoisen tärkeää, että putsarit huuhtoutuvat iholta täydellisesti pois.

Meikinpoistoon suosittelen uutta omaa ykkössuosikkiani eli kotimaisen Djusien Liquid Silkiä, joka on loistava ja tarpeeksi hellä myös ongelmaiholle. Se nappaa tuhdimmankin meikin mukaansa ja mikä parasta, ei jätä iholle minkäänlaisia tuntemuksia öljyisyydestä. Huumaavan ihana tuoksu muodostuu limestä, greipistä, jasmiinista ja geraniumista, joista itse saan kiinni limen kirpeyden kietoutuneena jasmiinin pehmeyteen ja naisellisuuteen. Tämä puhdistusöljy on täydellinen yksinään käytettynä myös aamupuhdistukseen.

Ruusufinni Puhdistus

Suosittelen aina kaikille meikkaaville iltaan kaksoispuhdistusta, eikä ruusufinni-iho tee tähän poikkeusta. Valitse toiseen vaiheeseen ehdottomasti puhdistusmaito, ja vielä mielellään sieltä aivan hellävaraisimmasta päästä. Myöskin kotimaisen Laponie of Scandinavian hajusteeton Milk Cleanser on täydellinen valinta. Se on mahtava putsari ihohuokosten perusteelliseen puhdistukseen, mutta mielestäni tämä (kuten juuri mikään muukaan maito) ei ole paras valinta meikinpoistoon. Poista siis meikki aina ensin öljyllä ja siirry vastan sen jälkeen puhdistamaan ihohuokoset kunnolla maidon avulla. Huolellinen, mutta lempeällä tavalla suoritettu puhdistus on erityisen tärkeää märkäpäitä muodostavalla ruusufinni-iholla.

Huomaat, että suosittelen tässä artikkelissa myöhemmin muitakin Laponien tuotteita – mielestäni se on yksittäisenä sarjana paras ja helppo valinta oikeastaan mistä vain iho-ongelmasta kärsivälle. Kaikki Laponien tuotteet ovat hajusteettomia ja mahdollisimman pelkistettyjä ainesosiltaan. Ne sisältävät ainoastaan huolellisesti valittuja, ihoa rauhoittavia, tasapainottavia ja kosteuttavia raaka-aineita sekä välttämättömät ainesosat tuotteen toiminnallisuuteen. Kaikki turhat täyteaineet loistavat poissaolollaan ja Laponien lempeät tuotteet muodostavatkin erittäin hyvän pohjan ongelmaihon hoitoon. Rutiinia voi täydentää tarpeen mukaan muutamilla muista sarjoista valituilla purkeilla.

Kosteuttava ja rauhoittava kasvovesi

Ruusufinni Kasvovesi

Kuten totesin tekstin alkupuolella, rosacealle kannattaa suosia ensisijaisesti ihoa vesikosteuttavia eli nesteyttäviä tuotteita ja käyttää huomattavasti maltillisemmalla kädellä mitään öljypitoista. Kosteuttava kasvovesi onkin perustuote myös ruusufinni-iholle. Laponien suihkutettava kasvovesi on kosteuttava, rauhoittava ja ihoa tasapainottava suihke, joka imeytyy täydellisesti ja on erittäin helppo kerrostaa ilman pelkoa tahmaisuudesta. Rutiinia on helppo räätälöidä oman ihon kosteuden tarpeeseen nähden – lisää janoisemmalle iholle enemmän kerroksia etenkin iltaisin. Suihkuta kasvovettä kasvoille (muutama pumppaus riittää) ja painele sen jälkeen hellästi käsin imeyttääksesi tuote ihoon. Toista vähintään kaksi kertaa, janoisemmalla iholla useammankin kerran. Käytä kasvovettä puhtaille kasvoille aamuin illoin.

Mikäli iho tuntuu päivän mittaan kutisevalta tai/ja kuivalta, suosittelen pitämään käden ulottuvilla Novexpertin Magnesium Mistin, jonka tasainen sumu sopii mainiosti myös meikin päälle suihkittavaksi (bonus: tekee ihon samalla kuulaamman näköiseksi!). Suihke tuntuu iholla viilentävältä ja raikastavalta sekä saattaa vähentää ärsytyksen ja kutinan tunnetta ihossa.

Rauhoita ihon punoitusta ja ärtymystä seerumilla

Laponie Of Scandinavia Calming Treatment

Seerumi on tehotuote, jolla voidaan tuoda haluttuja vaikutuksia iholle keskitetysti. Ruusufinni-iholle paras valinta on rauhoittava ja kosteuttava vaihtoehto. Vältä kaikenlaisia muita seerumeita, sillä ne voivat olla iholle liian aktivoivia. Laponien Calming Treatment on ihanan raikas, ohut geeli, joka imeytyy ihoon sukkelaan. Seerumin avainraaka-aineena on erittäin tehokkaasti rauhoittava ja kosteuttava, tiikeriruohosta saatava madecassoside. Lisänä on hyvin siedettyjä humektantteja, kuten glyseriiniä ja propanediolia sekä ihoa silottavaa ramnoosisokeria. Levitä seerumi aamuin illoin hellästi iholle painelemalla kasvoveden jälkeen. Tämä on loistava tärppituote kaikille muillekin ärtyneisyydestä, kutinasta, tulehduksista ja/tai punoituksesta kärsiville ihoille.

Kosteuta ja suojaa kasvovoiteella

Kasvovoiteen valinnan tulisi ensisijaisesti kohdistua enemmän nesteyttävään kuin öljymäisen ravitsevaan tuotteeseen. Valitse voiteeksi siis reippaasti kosteuttava ohut emulsio. Laponien Face Cream on ihan mahtava vaihtoehto paitsi ruusufinni-iholle, myös kaikille muillekin notkean koostumuksen ja hyvien kosteutustehojen ystäville. Voit käyttää voidetta aamuin illoin tai valita tarpeen mukaan vaikkapa iltaan asteen verran täyteläisemmän, silti hyvin imeytyvän saman sarjan Hydrating Face Maskin. Nimestään huolimatta tämä tuote sopii siis mainiosti myös voiteen tavoin käytettäväksi ja on Face Creamista hieman tuhdimpi versio.

Face Creamin ohut ja ihoon hulahtava koostumus voi joskus jättää oikein kuivaan ja kiristelevään kuntoon päässeen ihon kaipaamaan lisää, silloin Hydrating Face Mask voi olla parempi valinta, sillä se jättää iholle joustavamman tunteen. Tämän naamion voi hankkia toki myös ihan naamioksikin ja käyttää sitä esimerkiksi kerran viikossa hemmotteluun tai saunassa ihoa suojaamaan. Muistathan saunasta kuitenkin, ettei se ainakaan auta ruusufinniä eli nautithan lempeistä löylyistä kohtuudella!

Ruusufinni Kasvovoide

Ruusufinni-iho tulee suojata UV-säteilyltä ympäri vuoden. Kesällä hommaan kannattaa valita suojakertoimella 50 varustettu aurinkovoide, muina vuodenaikoina aurinkosuojallinen päivävoide on hyvä valinta. Meikkituotteisiin en luottaisi tässä asiassa, sillä harva laittaa vaikkapa meikkivoidetta niin paljoa, että purkin kyljessä luvattu suojakerroin toteutuisi. Suojavoidetta tarvitaan yllättävänkin paljon, liian pienellä määrällä suojakerroin ei vain vähän pienene, vaan rytisee alas ihan kunnolla. Liian vähän levitettynä SPF 50 onkin ainoastaan 7 ja SPF 30 vain noin 5.

Bybi Day Defence sisältää suojakertoimen SPF 30 ja on yksi harvoja aurinkosuojallisia päivävoiteita, mitä luonnonkosmetiikalla ylipäätään on tarjota. Hajusteettomassa voiteessa tuoksuvat vain ainesosat ja nekin hyvin miedosti. Koostumus on täyteläistä, mutta hyvin levittyvää eikä sisällä mitää ihoa aktivoivia ainesosia ja sopii yleensä hyvin kaikenlaisille herkkyyksistä kärsiville ihoille. Voide ei ole maailman kosteuttavin, joten levitä alle vähintään kasvovesi ja seerumi. Ohut kerros Laponien Face Creamiä voisi olla kuivemmalla iholla myös hyvä idea!

Kasvoöljyä harkiten

Ruusufinni Oljy

Osa neuvoo välttämään täysin öljyjä ruusufinni-iholla. Itse en ole näin ehdoton, mutta tilanteen ollessa paha, huolehtisin ensin muut tuotteet kuntoon ja lähtisin vasta sitten varovaisesti lisäämään rutiiniin öljyn. On erittäin tärkeää valita tuote oikein, sillä läheskään kaikki kasviöljyt eivät sovi rosacealle. Tuotteen tulisi sisältää runsaasti tulehdusta rauhoittavia omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä mielellään jotakin muutakin rauhoittavaa. Huolella valittu kasvoöljy voi olla erittäin suuri apu erityisesti parempaan kuntoon menossa olevalle iholle ehkäisemään ja häivyttämään näppyjen jättämiä jälkiä sekä muutenkin tasoittamaan ihonsävyä. Öljy auttaa ihoa pysymään pehmeänä ja joustavana ja voi helpottaa kutisevaa tunnetta. Lisäksi se yleensä parantaa ihon yleistä elinvoimaisuutta ja ulkonäköä.

Yin Your Skin Sileä Facial Oil on juuri kuvailemani kaltainen öljy, joka sopii yleensä hyvin myös ruusufinni-iholle. Levitä öljyä 2-4 tippaa hoitorutiinin aivan lopuksi. Suihkuta alle kerros kasvovettä, jolloin pieni määrä öljyä on helpompi levittää, Novexpertin Magnesium suihke on tähän tarkoitukseen loistava! Öljyä tulee käyttää ainoastaan sen verran, että saat sen imeytymään hyvin ihoon, iho ei saa uida öljyssä. Annostele tuotetta mieluummin vähemmän kuin enemmän. Öljyä on hankala saada imeytymään pelkästään taputtelemalla, joten voit tehostaa imeytymistä kevyesti sivelemällä. Kostea ihon pinta helpottaa levitystä huomattavasti.

Muutama tehotuote ruusufinni-iholle

Haluan esitellä loppuun vielä muutaman ekstratuotteen, joita voit harkita, kun kaipaat jotakin ihoa heleyttävää ja ihonsävyä tasoittavaa. Näihin kannattaa tarttua silloin, kun ihon kunto ei ole heikoimmillaan. Ruusufinnin ollessa aktiivisimmillaan, kannattaa keskittyä kosteuttamaan, ja ennenkaikkea rauhoittamaan ihoa aiemmin tässä tekstissä esitellyillä tuotteilla. Ihon tila voi kuitenkin aaltoilla ja parempina hetkinä voit halutessasi kokeilla varovasti yhtä tai kahta tuotetta tuomaan muitakin vaikutuksia. Muista kuitenkin, että jokainen ruusufinni-iho on erilainen, eikä nämä(kään) tuotteet sovi kaikille!

Dr. Hauschkan Kirkastava naamio on tuote, josta olen kuullut paljon hyvää myös sellaisilta henkilöiltä, joilla on taipumusta rosaceaan. Naamio on nimetty kirkastavaksi, mutta se lisäksi tasapainottaa, puhdistaa, viilentää ja rauhoittaa ihoa yllättävänkin tehokkaasti – kaikki nämä vaikutukset ovat hyödyllisiä rosacea-iholle. Kyseessä ei ole voimakas tai älyttömän aktivoiva tuote, mutta aloita tämän, kuten kaikkien muidenkin tuotteiden käyttö ruusufinni-iholle varovaisesti. Dr. Hauschkan naamio on ihana, monivaikutteinen kauneusnaamio myös muillekin ihoille, olen nauttinut siitä kovasti myös itse!

Djusie Acid Bloom

Viimeisenä tarjoan vielä toisenlaista vaihtoehtoa kasvovesiin Djusien Acid Bloom hoitonesteen muodossa. Oman kokemukseni perusteella tuotteen suurin efekti ihoon on sen rauhoittava ja tasapainottava vaikutus. Samaa olen kuullut ihmisiltä, joiden kanssa olen jutellut Acid Bloomista. Pitkäaikaisessa käytössä se on lisäksi ihoa kirkastava ja ihonsävyä tasoittava, joten se voisi tuoda kaivattua heleyttä ihoon. Tuotteen hapan pH-arvo on sopinut palautteiden perusteella monenlaisille ongelmaihoille erittäin hyvin, useat ruusufinniin taipuvaiset mukaan lukien. Acid Bloom sisältää PHA-happoa, joka ei ole normaalisti ensimmäinen asia, jota rosacealle ehdottaisin. Pitoisuus on maltillinen ja kokonaisuus toimiva, joten uskalsin napata tuotteen mukaan artikkelin tärppeihin. Jokainen iho on kuitenkin erilainen ja myös tätä kannattaa ensin testailla ihan rauhassa vaikka joka toisena iltana ja käyttää muutoin omalle ihollesi jo hyväksi havaittua kasvovettä.

Lue myös muut ihonhoito-oppaani:

Opas rasvaiselle iholle

Opas sekaiholle

Opas normaalille iholle

Opas kuivalle iholle

Opas akneiholle

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Maija

Acid Bloom kosteutti ihanasti, mutta lopulta räjäytti rosacea-ihoni totaalisesti. Kuukausienkin päästä merkittävää paranemista ei ole tapahtunut.

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Tosi harmi, ettei Acid Bloom sopinut, oli varmasti liian aktivoiva ihollesi! Mahdollisimman simppeliä ja rauhoittavaa hoitoa sitten vaan ja kaikki minkäänlaisia happoja sisältävät tuotteet kannattaa jättää varmasti jatkossakin väliin. Mietin, että Laponien tuotteet saattaisivat olla kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisesti sopivia. Toki jokainen ruusufinni-iho on erilainen ja jos olet jo löytänyt ihollesi sopivia tuotteita, kannattaa pysytellä niissä nyt ainakin sen aikaa, että iho rauhoittuu :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Sekaiho
Ihonhoito-opas: sekaiho
Meikkivoide Kuivalle Iholle
Vertailussa meikkivoide kuivalle iholle x 5
Vartalonhoito
Vartalonhoito talvella – kolme askelta pehmeään ihoon
Raikas Meikki
Piristävä ja raikas meikki kaamoksen keskelle