5 x vegaaninen luonnonkosmetiikan huulipuna

Kaupallinen yhteistyö Inika Organics & House of Organic.

Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika

Muistatteko vielä australialaisen Inika Organicsin?

Postasin kesällä meikkilookin ja suosikkini sarjan värikosmetiikkatuotteista, jotka saivat hyvän vastaanoton myös teidän puoleltanne ja joista osa tulee löytymään Vuoden parhaista. Tällä kertaa olen talviasialla, sillä niin paljon kuin huulipunan virkistävää ja liftaavaa voimaa rakastankin, useat luksusluonnonkosmetiikkamerkkien parista löytyvät suosikkipunani ovat koostumukseltaan niin kestäviä, että ne kuivattavat jo valmiiksi kuivia huulia aivan liikaa eikä lopputulos ole kaunista katseltavaa. Siispä olen siirtynyt suosiolla näin talviaikaan sävyttävien huulivoiteiden ja hoitavien huulipunien pariin, sillä kylmä vuodenaika tuntuu korreiloivan kuivuuden kanssa vähän liiankin kanssa.

Tämän talven suosikkejani ovat olleet Inikan helmiäishohtoiset huulipunat, jotka ajavat samalla huulivoiteen virkaa, sen verran täyteläinen ja kosteuttava koostumus näissä on. Hoitavuuden nimissä punaa saa toki lisätä pari kertaa päivän mittaan, mutta se on pieni vaiva siitä, ettei vastassa ole rutikuivana kiristelevät huulet. Huulipunissa on loistavat pigmentit ja rakastan niiden helppoa levittyvyyttä. En suosi mitenkään erikseen vegaanikosmetiikkaa, sillä sertifioitu luonnonkosmetiikka on aina eläimillä testaamatonta, mutta tiedän lukijoistani löytyvän vegaanista elämäntapaa noudattavia, jotka varmasti ilahtuvat näistä talven väripilkuista. Huulipunissa ei ole käytetty lainkaan mehiläisvahaa, karmiininpunaa tai muitakaan eläinperäisiä raaka-aineita.

Kokosin postaukseen viiden eri sävykuvan lisäksi kolme vinkkiäni kestävämpään huulimeikkiin ja helpon DIY-kuorintaohjeen, jolla saa minuutissa kuorittua röpelöiset huulet tasaisiksi.

Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 7 Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 9

Mistä on vegaaninen huulipuna tehty?

Koska huulipunilta kaivataan useimmiten loistavaa pysyvyyttä ja kestävyyttä, luonnonkosmetiikan huulipunien valmistajat käyttävät punien koostumuksessa usein mehiläisvahaa, risiiniöljyn eri muotoja (kokonaisena kasviöljynä ja hydrogenoituna) ja runsaasti kapryylitriglyseridejä, jotka tekevän meikkituotteiden koostumuksesta kuivemman, kiinnittävät tuotteen paremmin paikoilleen ja pidentävät meikkituotteen kestävyyttä. Kookoksesta johdetut kapryylitriglyseridit ovat yleinen raaka-aine myös luonnonkosmetiikan kuivaöljyissä, joiden halutaan kuivahtavan iholle nopeasti jättämättä rasvaista pintaa. Meikkituotteissa kapryylitriglyseridit ovat ok, mutta ihonhoitotuotteisiini en muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kelpuuta, sillä haluan tuotteiden niiden olevan hoitavia.

Etenkin nyt talvella näen suuren edun siinä, että Inikan huulipunissa ei ole käytetty kapryylitriglyseridejä, sillä punat ovat pehmeitä, liukuvia ja superhoitavia. Kokosin alle Inikan huulipunissa käytetyt hoitavat raaka-aineet, joiden lisäksi punat sisältävät ainoastaan E-vitamiinia ja sitruunankuoriöljyä (säilöntäaineita) sekä luonnollisia mineraalioksideja sävyjen aikaansaamiseksi. Raaka-aineet ovat siinä järjestyksessä kuin ne INCI-listoissa esiintyvät:

Risiiniöljy

Risiiniöljy on proteiinipitoinen kasviöljy, joka sisältää runsaasti omega-9-rasvahappoihin kuuluvaa risinoleiinihappoa ja E-vitamiinia. Risiiniöljy auttaa muita raaka-aineita imeytymään paremmin, jonka lisäksi se parantaa kosteuden säilymistä ihossa ja stimuloi ihon pintaverenkiertoa.

Karitevoi

Karite- eli sheavoi on kermanvärinen ja miedon tuoksuinen sheapuusta saatava kasvivoi, joka sisältää runsaasti vitamiineja, ihoa pehmentävää ja suojaavaa allantoiinia sekä ihon pintaa suojaavia kasvihormoneita (fytosteroli). Karitevoi edistää solujen uusiutumista, stimuloi kollageenin tuotantoa, tekee ihosta kimmoisamman, vaalentaa arpia, silottaa juonteita, hillitsee kutinaa ja syväkosteuttaa ihoa erityisesti haastavissa sääolosuhteissa.

Jojobaöljy

Jojoba on jojobapensaan siemenistä uutettu antibakteerinen öljy, joka sitoo kosteutta ihoon todella tehokkaasti. Jojobaöljy on ihanteellinen kosmetiikkatuotteissa, koska se omaa kemiallisesti hyvin samankaltaisen koostumuksen kuin ihon oma rasvakerros. Näiden lisäksi jojoba sisältää runsaasti ihoa korjaavia mineraaleja kuten sinkkiä, kuparia, kromia ja seleeniä. Jojobaöljy pehmentää, palauttaa kosteutta ja sopii myös rikkinäiselle sekä ärtyneelle iholle.

Arganöljy

Arganöljyssä on luontaisesti korkea määrä E-vitamiinia, joka ehkäisee ihon hapetusstressiä, hidastaa ikääntymisen merkkejä, kosteuttaa, pehmittää, elvyttää ja kiinteyttää ja suojaa UV-säteilyltä.

Avokadoöljy

Avokadoöljy valmistetaan avokadon hedelmälihasta ja öljy on koostumukseltaan paksua sekä todella hoitavaa. Loistava raaka-aine kasvojenhoitotuotteissa, sillä öljy sisältää hapetusstressiltä suojaavaa E-vitamiinia ja ihoa korjaavia B-vitamiineja.

Karnaubavaha

Karnaubavahaa kutsutaan myös Brasilian vahaksi ja se on kaikista kovin luonnossa esiintyvä kasvivaha. Sitä käytetään huulipunissa erityisesti siksi, että siinä on erittäin mieto haju, vaalea sävy, se muodostaa huulille kiiltävän pinnan, pehmentää ihoa ja auttaa kosmetiikkatuotteita pysymään kiinteässä muodossa olematta silti kuiva tai kova. Karnaubavaha saadaan karnaubapalmupuun lehtien pinnalle kertyneestä vahakerroksesta, jonka tarkoitus on suojata puita ja sen lehtiä kuumuudelta. Puista poistetaan maksimissaan 20 lehteä kerrallaan, jotta puu säilyy terveenä ja elinvoimaisena.

Kandelillavaha

Kandelillavahaa käytetään vegaanikosmetiikassa usein korvaamaan eläinperäinen mehiläisvaha, koska se on koostumukseltaan jäykempää ja paksumpaa kuin mehiläisvaha. Kandelillavaha on erittäin ravintorikas, imeytyy helposti, luo huulille kauniin kiillon ja toimii hoitavien ominaisuuksiensa lisäksi myös luonnollisena emulgaattorina. Se myös tekee kosmetiikkatuotteen koostumuksesta paksumman.

Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 4 Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 8 Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 3

Suosikkisävyt huulilla:

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics 2

Cherry Blossom

Yksi talven suosikkisävyistäni! Kauniin nimen lisäksi Cherry Blossomissa on todella vastustamaton korallinen persikan sävy kuparin häivähdyksellä. Sävy hohtaa ihanasti ja virkistää katsetta hurjan paljon. Pidän siitä, että riittävästä pigmentistä huolimatta sävy on luonnollinen eikä pomppaa liikaa silmiin. Veikkaan tästä ensi kesän suosikkiani.

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics2

Flushed

Tämän tummahkon fuksian sävyn voisin kuvitella käyttööni kesällä, päivettynyttä ihoa vasten. Flushed on siitä mukava sävy, että lämpimän vivahteensa ansiosta se käy niin tummille kuin vaaleille.

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics 5

Nude Pink

Tästä sävystä minulla tuli henkilökohtaisesti hieman Kardashian-vibat. Vaaleaa keskimattaista nudesävyä etsiville Nude Pink voi olla juuri oikea valinta. Sävyssä on aavistus persikkaa ja punan kiilto on ehdottomasti plussaa!

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics

Naked Kiss

Klassinen ja murretun vanhan roosan sävy, jossa on todella lämmin ja lempeä vivahde. Helppo ja vaivaton arkipuna, jonka voi kerrostaa pigmenttisemmäksi tai levittää vain yhden sipaisun, jolloin huulille tulee sävyttävien huulivoiteiden lopputulosta muistuttava kiilto ja kevyt sävy.

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics 6

Auburn Ambition

Yksi mielenkiintoisimmista ja ihanimmista huulipunasävyistä, joita olen koskaan kokeillut! Auburn Ambition on aivan mieletön terrakottan ja tummanpunaisen yhdistelmä, jota huulipunassa oleva hohde vielä korostaa. Sävyn lämpö sopii etenkin tummapiirteisille ja löysin tästä uuden talvisuosikkini niille päiville, kun haluan huulipunan vievän huomion silmäpusseistani jonnekin muualle. Yksinkertaisesti vastustamaton.

Helppo DIY-huulikuorinta:

1 rkl sokeria
1 rkl neitsytkookosöljyä

Sekoita sokeri ja kookosöljy, hiero huulille kevyesti ja huuhtele. Toista, jos huulille jäi kuivaa skröpöä. Voit käyttää halutessasi kuorinnan apuna myös pehmeää hammasharjaa. Muista kosteuttaa huulet kuorinnan jälkeen.

Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 2 Vegaaniset Huulipunat Luonnonkosmetiikka Inika 5

3 vaihetta kestävään huulimeikkiin:

1

Rajaus alkaa reunoistaAloita huulten rajaaminen aina reunoista, kevyin ja lyhyin vedoin. Kun rajaus on symmetrinen, vahvista se piirtämällä reunat uudestaan. Itse väritän rajauskynällä yleensä koko huulten alueen, koska sävystä tulee intensiivisempi, lopputuloksesta kestävämpi eikä huulipuna karkaa niin herkästi juonteisiin. Muista valita huulipuna ja rajauskynä sävy sävyyn.

2

Tarkka levitys tapahtuu huulipunasiveltimellä. Yksi tärkeimmistä jutuista huulipunan levittämisessä on riittävän tiheä, kapeapäinen ja napakka huulipunasivellin, jolla saa levitettyä punan tismalleen oikeisiin kohtiin. Levitys kannattaa aloittaa amorinkaaren kohdalta, jatkaa siitä pienillä vedoilla alahuulen reunoihin ja lopulta täyttää huulten keskiosa huulipunasävyllä. Jos haluan oikein hyvin kiinnitetyn huulimeikin, painan huulet kevyesti vessapaperin väliin, jolloin ylimääräinen puna tarttuu paperiin ja huulimeikki kiinnittyy paremmin.

3

Punattomat hampaat. Laita etusormi suuhun, purista huulilla sormea kevyesti ja vedä sormi samalla ulos suusta. Ylimääräinen huulipuna on tarttuu sormeen eikä huulipuna löydy hammasrivistöstä!

Vegaaninen Huulipuna Luonnonkosmetiikka Inika Organics 8

Inikan valikoimista löytyy näiden sävyjen lisäksi myös pariisinpunainen After Dark, tumman roosa Pink Poppy, persikkainen Sheer Peach, oranssinpunainen Autumn Love, luumuinen Dark Cherry ja tummanvioletin ja fuksian sävyinen Orchid Fields.

House of Organic tarjoaa 1.1. saakka -15 % alennuksen koko Inika-valikoimasta koodinna INIKA17. Ostoksille pääset tästä!

Omia suosikkejani ovat sarjan kulttimaineeseen noussut helmiäisvoide meikin alle (lue lisää kokemuksistani ja katso meikkikuvat), raikas korallipersikkainen Peachy Keen -mineraaliposkipuna, todella luonnollinen aurinkopuuteri, superpigmenttinen ja monikäyttöinen Gold Oyster -luomiväriduo ja nestemäinen hohdeluomiväri, jota käytän itse highlighterina poskipäillä.

Mikä näistä viidestä huulipunasävystä on sinun suosikkisi?

Tuotekuvat Hannamari Rahkonen

Kasvokuvat Tuomas Rahkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Nord-T, kaunein teemerkki hetkeen
Herkullista brittikosmetiikkaa Bybi Beautylta
Yellow moodin 25 suosituinta artikkelia vuonna 2015
Kullanarvoiset ystävät & Arabia Piilopaikka Pakkanen -arvonta