Syksy on hiipinyt mieleen varkain, vaikka se tekee pesäänsä näyttävästi kodin seinien ulkopuolelle. Yhtenä aamuna huomaakin pihavajan peltikatoksen olevan vaalean roudan peitossa ja viileähkön ilman kirpaisevan pohkeita, joita aamutakkini helmat eivät yllä lämmittämään. Aurinko jaksaa nousta vielä, muutaman kuukauden päästä on toisin ja edessä on pimeys, jota ei haluaisi miettiä.

Katolta voi nähdä auringonsäteiden sulattaman roudan katoavan sankkana höyrynä syysilman syleilyyn vain palatakseen taas tulevana yönä. Piha ja sen reunat ovat täynnä keltaisiksi värjäytyneitä koivunlehtiä, joille olisi suotavaa näyttää haravaa. Pihan jättimäisen pihlajan oksat vaappuvat raskaina punaisten marjojen painosta ja mietin, että missä ovat kaikki ne pulskat tilhet, kun syötävää olisi tarjolla yllin kyllin? Ehkäpä ne tulevat sitten, kun marjat ovat alkaneet jo hieman käymään ja niistä on ravinnon lisäksi muutakin iloa.

Mieheni tyhjensi parvekkeen kesäyrteistä kolmisen viikkoa sitten, mutta maitotonkan hortensia sai jäädä vielä hetkeksi syysilmojen armoille. Alunperin kauniin vaaleanpunainen hortensia on viettänyt vihreitä kameleonttipäiviä jo kesäkuun lopusta saakka. Alkukesän ja nykyisen tilanteen sävyssä on aikamoinen ero, jos katsot linkin kuvat. Syksy ei ollut ehtinyt palelluttamaan hortensiaa lainkaan, vaan lehdet ovat pysyneet oikein hyvän näköisinä ja mikäli mahdollista, keränneet itseensä lisää vihreyttä.

Raaskin vihdoin leikata muutaman oksan ja laittaa ne maljakkoon käytävällä sijaitsevan senkin päälle. En lakkaa ihastelemasta näitä vihreitä kukkia, vaikka ne vähän koomisia ovatkin. Pian olisi edessä syksy- ja talvikukkien miettiminen, haluan ainakin valkoista lumimarjaa. Se muuten kestää pitkälle talven alkuun ja näyttää tosi kauniilta yhdessä yksinkertaisten vihreiden havukasvien kanssa.