Kuinka edullisen markettikosmetiikan kuluttajasta tuli vannoutunut luonnonkosmetiikan käyttäjä?

Postaus sisältää Affiliate-linkkejä.

Olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan kolmisen vuotta sitten. Nyt jälkikäteen katsottuna näen siirtymiseni synteettisestä kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan luonnollisena jatkumona arvoilleni ja valinnoilleni. Siirtymä ei kuitenkaan ole ollut helppo, se on vaatinut polulla kompastelua sekä ajoittain myös huonoja valintoja. En kuitenkaan kadu valintaani, sillä luonnonkosmetiikka on parantanut elämänlaatuani ja auttanut merkittävästi iho-ongelmieni taltuttamisessa.

Haluankin jakaa oman tarinani, koska uskon ruudun toisella puolella olevan monia kaltaisiani jotka ovat kamppailleet samojen ongelmien kanssa tai jotka muutoin pohtivat luonnonkosmetiikkaan siirtymistä. Toivon, että esimerkkini voisi antaa ideoita ja inspiraatiota siitä, että kynnys on helppo ylittää kun vain rohkenee ottamaan sen ensimmäisen askeleen.

parhaat-luonnonkosmetiikan-seerumit-ongelmaiholle-3

Paluu alkulähteille

Voisin sanoa kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaan olevan lähtöisin eläinkokeettomasta kosmetiikasta ja eläinten oikeuksista. Kuten jo haastattelussani mainitsin muistan hyvin, kuinka ala-asteella tein esitelmän Animaliasta ja eläinkokeettomasta kosmetiikasta. Tuolloin olin kuitenkin toki hyvin pitkälti riippuvainen vanhempieni valinnoista ja viikkorahan suuruudesta, enkä kovinkaan suuresti vaikuttanut kosmetiikkavalintoihin perheessämme. Ennemminkin vain pikkutytön innolla paasasin aiheesta niille jotka jaksoivat kuunnella. Muistan olleeni jossakin vaiheessa kovin tarkka siitä, että käyttämäni kosmetiikka hankittaisiin pääosin The Body Shopista, sillä se oli aikanaan yksi harvoja brändejä, joka toi selkeästi esiin tarjoavansa eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Vanhempani ja sukulaiseni onneksi tukivat kyseistä valintaani ja se onkin ollut historiassani yksi vaikutin lähteä tekemään selkeitä valintoja käyttämäni kosmetiikan suhteen.

Yläasteen ja lukion aikana ihoni oli huonossa kunnossa ja kärsin aknesta. Iho-ongelmat eivät ottaneet helpottuakseen ja jouduin syömään aikanaan useamman lääkekuurin iho-ongelmien taltuttamiseksi. Tällöin käsitykseni näppylöiden nitistämisestä olivat erilaiset voimakkaasti pesevät ja puhdistavat tuotteet, kuten Clearasil, joita nykyään en iholleni enää käyttäisi. Erilaisten lääkekuurien seurauksena iho-ongelmat kuitenkin rauhoittuivat ja pysyivät poissa useamman vuoden.

Muutettuani pois lapsuudenperheestäni hankin kaiken käyttämäni kosmetiikan pääosin isojen markettien kosmetiikkaosastoilta. Syynä valinnoilleni siihen aikaan oli tiukka opiskelijabudjetti ja osin myös hektinen elämänvaihe, jolloin oma keskittyminen kohdistui pääosin opiskeluun ja sen ohella työntekoon. 2010-luvun alkupuolella erilaisia hormonaalisia näppyjä alkoi kuitenkin ilmestyä uudelleen ja vuosien 2012-2014 tutustuin blogien kautta luonnonkosmetiikkaan lähemmin. Seurasin suomalaisen luonnonkosmetiikkatalon Jolien perustamista etäältä ja inspiroiduin heidän tuottamastaan mielenkiintoisesta sisällöstä sekä laajasta luonnonkosmetiikan valikoimasta. Siemen synteettisestä kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan siirtymiseen oli istutettu.

”Kosmetologin ihonpuhdistusten ja luonnonkosmetiikkaan siirtymisen avulla olen saanut ihoni täysin toiseen kuntoon kuin mistä lähdettiin liikkeelle.”

naturativ-luonnonkosmetiikan-apteekkikosmetiikkaa-herkalle-iholle-6

Lopullinen käänne

Pikkuhiljaa ryhdyin muuttamaan peilikaappiani entistä enemmän luonnonkosmetiikkaan painottuneeksi ja vuonna 2014 siistin sieltä viimeisetkin synteettiset tuotteet. 2014 vuonna päädyin ystäväni suosituksesta iho-ongelmieni kanssa myös kosmetologille, jonka luona hän oli saanut ihonsa takaisin kuntoon. Olen käynyt siitä lähtien noin kuuden viikon välein samalla kosmetologilla, joka on nykyään yksi poikkeuksista synteettisen kosmetiikan käytössäni. Kyseisessä hoitolassa käytetään rinnakkain sekä synteettistä että luonnonkosmetiikkaa olevaa sarjaa. Minulle on käytössä kokeiltu vuorotellen molempia ja hoidoissa on käytetty myös akupainantaan rentoutumisen mahdollistamiseksi. Olen itse hieman ristiriitaisin tuntein synteettisen kosmetiikan käytöstä, mutta koska tuotteet eivät jää pitkäksi aikaa iholleni, olen toistaiseksi päätynyt siihen, että suurta vahinkoa ei tällä saada aikaiseksi. Ajatuksissani on siirtyä jossain vaiheessa kokonaan luonnonkosmetiikkaa käyttävään hoitolaan, mutta tulen kosmetologini kanssa niin loistavasti toimeen, että uuden hoitajan löytäminen ja nykyisestä luopuminen on toistaiseksi ollut liian suuren kynnyksen takana.

Kosmetologin ihonpuhdistusten ja luonnonkosmetiikkaan siirtymisen avulla olen saanut ihoni täysin toiseen kuntoon kuin mistä lähdettiin liikkeelle. Sopivien tuotteiden löytäminen on tapahtunut yrityksen ja erehdyksen kautta. Käytin luonnonkosmetiikan puoleltakin ensi alkuun muun muassa Tea Tree –tuotteita ihon tasoittumisen toivossa. Kosmetologini neuvot ihotyyppini ymmärryksessä ovat kuitenkin olleet kultaakin kalliimpia ja auttaneet löytämään iholleni paremmin sopivia tuotteita. Ihoni ei olekaan voimakkaasti rasvoittuva vaan ennemminkin hormonaalisesti reagoiva ja herkkä sekä todella voimakkaasti pintakuivuuteen taipuvainen. Avainasemassa omalla ihollani onkin kosteutus, kosteutus ja kosteutus! Teen toki edelleen ajoittain virheliikkeitä, eivätkä kaikki ostamani tuotteet päädy vakituiseen käyttöön. Nyt ihoni on kuitenkin sellaisessa kunnossa, että se kestää ajoittaiset hairahdukset vääränlaisiin tuotteisiin. Suurimman osan itselleni sopimattomista tuotteista pyrin lahjoittamaan eteenpäin läheisilleni ja hankkimaan omaan käyttööni paremmin sopivat purnukat.

Minulle luonnonkosmetiikkaan siirtymisessä oli siis kyse pitkälti omaan ihon kuntoon vaikuttamisesta, mutta taustalla on aina ollut myös ajatus eettisemmin ja ekologisemmin kuluttamisesta. Ilahdun edelleen joka kerta, kun luonnonkosmetiikka on pakattu purkkeihin, jotka voin hyödyntää omassa arjessani uudelleen tai kierrättää edelleen.

Evolve Luonnonkosmetiikkaa 6

”Luonnonkosmetiikkaan voi siirtyä hyvin matalalla kynnyksellä eikä koko peilikaappiaan tarvitse laittaa kerralla uusiksi.”

Mikset sinäkin kokeilisi?

Mahdollisuuksiini siirtyä luonnonkosmetiikan käyttäjäksi vaikutti oman kiinnostuksen lisäksi myös tulojen säännöllistyminen, vakaa päätös tapojeni muuttamisesta sekä halu kuluttaa toisin. Nykyään luonnonkosmetiikkaa on onneksi helposti saatavilla ja marketeistakin löytyy kohtuullisen kattavia hyllyjä edullista luonnonkosmetiikkaa kuten Laveraa ja Santea. Molempia merkkejä löytyy minunkin kaapistani! Toivon vielä joskus näkeväni sen päivän, jolloin markettikosmetiikasta valtaosa on luonnonkosmetiikkaa. Positiivinen suuntaus on onneksi jo meneillään.

Filosofiani luonnonkosmetiikan käytön suhteen on se, että pihistä sieltä mistä voit, mutta panosta tärkeimpiin tuotteisiin! Kalleimmat luksuskosmetiikkamerkit eksyvät harvemmin omaan peilikaappiini ja käytössä olevat tuotteeni ovat suurimmaksi osaksi keskihintaista luonnonkosmetiikkaa. Eniten panostan tuotteisiin, jotka jäävät iholle kuten seerumit, öljyt, kosteusvoiteet sekä meikkituotteet. Suihkugeelit, käsisaippuat ja muut iholta pois pestävät tuotteet valitsen sen sijaan useimmiten hieman edullisimmista vaihtoehdoista. Tahdonkin siis viestittää, että luonnonkosmetiikkaan voi siirtyä hyvin matalalla kynnyksellä eikä koko peilikaappiaan tarvitse laittaa kerralla uusiksi. Testailu kannattaa aloittaa niistä tuotteista, jotka tuntuvat helposti lähestyttäviltä ja sopivat omaan budjettiin. Luonnonkosmetiikkaa myyvissä erikoisliikkeissä on lisäksi usein tarjolla erittäin asiantuntevaa apua ja tukea sopivien tuotteiden valintaan. Kannustankin jokaista kokeilemaan seuraavan kaapista loppuvan kosmetiikkatuotteen vaihtamista luonnonkosmetiikkaan ja esimerkiksi marketissa nappaamaan matkaansa käsipesuaineen luonnonkosmetiikan puolelta.

Minkä tuotteen sinä vaihtaisit ensimmäiseksi?

Kuvat Hannamari Rahkonen

Heidi

Itse rupesin siirtyyn luonnonkosmetiikkaan ja egologisempiin pesuaineisiin ystäväni kosmetiikalle herkistymisen myötä, joka pisti miettimään miten paljon myrkyille sitä itseään vapaaehtoisesti altistaa.

Ensimmäisenä luovuin synteettisistä hiusväreistä, ja rupesin värjäämään hennalla. Sitten juurikin pikkuhiljaa, kun jokin tuote loppui ostinkin tilalle luonnonkosmetiikkaa tai ekologisempia pesuaineita. Onhan ne kalliimpia tuotteita, mutta nämä on valintoja :) Jätän jonkun "minä haluan" jutun ostamatta, tai iltamenon menemättä, ja täten mulla on varaa ostaa niitä kalliimpia astianpesukoneen pesutabletteja :D Ok, todettakoon vielä, että toki olen palkkatyössä. Työttömänä tai opiskelijana rahatilanne voisi olla sen verran tiukka, että joutuisi miettimään nämäkin valinnat uusiksi.

Itselläni ei ole montaakaan vikaostosta tullut tehtyä tässä vajaan vuoden aikana, kun tähän muutokseen olen lähtenyt. Olen lukenut ahkerasti luonnonkosmetiikkaan keskittyneitä blogeja ja löytänyt sitä kautta hyväksi todettuja tuotteita. Että aika paljon olen käyttänyt aikaa ja vaivaa perehtyäkseni asiaan, mutta koen säästäneeni pitkän pennin tällä perehtymisellä.

Täytyy myös todeta, että ihoni ei ole koskaan voinut paremmin kuin nyt, kun olen luopunut synteettisestä kosmetiikasta :)

Vastaa
Nina H.

Kuulostaa hyvältä! Minäkin olen itseasiassa luopunut synteettisistä väriaineista jo ennen luonnonkosmetiikkaan siirtymistä, mutta omalla kohdallani kävi niin, että lopetin hiusten värjäämisen kokonaan. Nimenomaan nämä ovat omia kulutusvalintoja ja monesti säästön voi tehdä juurikin jossain toisaalla. Ihana kuulla, että luonnonkosmetiikkaan siirtyminen on vaikuttanut sinunkin ihoosi positiivisesti!

Vastaa
Saana

Olen itse viimeisen vuoden sisällä myös pikkuhiljaa siirtynyt luonnonkosmetiikkaan koska voimakkaat hajusteet, kemikaalit ja hormonihäiritsijät on alkaneet ajatuksen tasolla ahdistamaan. Aloitin itse juuri opiskelut joten budjettimielessä en voi panostaa tähän puoleen ihan niin paljon kuin haluaisi, mutta onneksi markkinoille on tullut esim. Organic shop ja Avril, jotka ei tietenkään yllä laadukkaimpien merkkien tasolle kaikissa tuotteissa, mutta ovat opiskelijalle olleet hinta-laatusuhteeltaan tosi hyviä! Ja tosiaan kasvovoiteeseen ynnä muihin voikin sitten panostaa koska kestävät useita kuukausia. Pesu- ja puhdistusaineet sekä suurin osa meikeistä ja dödö onkin jo luonnonkosmetiikkaa. Toivoisin löytäväni jossain vaiheessa myös meikkivoiteen ja puuterin, mutta toistaiseksi edullisista merkeistä ei ole löytynyt laadultaan tarpeeksi hyvää tai omalle iholle sopivaa.
Kodin pesuaineissa pyrin valitsemaan kotimaiset ja mahdollisimman pitkälle biohajoavat tai ympäristömerkityt. Olisi kiinnostavaa lukea enemmän blogikirjoituksia edullisesta luonnonkosmetiikasta tai kuinka löytää esimerkiksi kodinpesuaineista ne ympäristölle ja terveydelle parhaimmat matalalla budjetilla :) Onneksi moni bloggaaja (kuten Hannamarikin) on esitellyt edullisempia vaihtoehtoja niin on löytänyt nämä edulliset helmet!

Vastaa
Nina H.

Hienoa, että sinäkin olet tarttunut muutokseen! Pienenkin budjetin tuotteista voi tosiaan löytää yllättäviä helmiä. Uskoisin, että niistä on tulossa juttua myös jatkossa, joten pysyhän kuulolla.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Kaamoksen mehukkain kynsilakka
Kesän aurinkoisin kotispa
Green Beauty Awards 2016: Miehen valinnat
Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan vartalonhoitotuotteet