DIY-pöytä olohuoneeseen

diy_livingroom_metal_trashdesign 4

Pitkien projektien jälkeen sitä aina ymmärtää miksi on kannattanut kärsivällisesti vain odottaa ja antaa ideioiden hautua, olla sortumatta johonkin nopeaan ratkaisuun. Uudessa kodissa on asusteltu jo kohta vuosi, mutta olohuone on ollut huoneista keskeneräisin, sillä meillä oleskellaan eniten keittiö/ruokailu/työtilassa. Olohuone on huomattavasti houkuttavampi, sillä siellä on nyt oma pöytä.

diy_livingroom_metal_trashdesign 1

Minun on pakko pohjustaa pöytäprojektin syntyä kertomalla, että meidän miniperheessä se hulluinkin ajatus otetaan tosissaan ja kaikki toteuttamiskelpoiset ideat otetaan mahdollisuuksina tehdä jotain omannäköistä ja persoonallista. Mielekkyys laittaa kotia lähtee mielestäni siitä, että kaikki kotiin valitut asiat mahdollistavat sen, että kotona saa olla just se oma hassu itsensä. Vaikka töissä ei voisi harrastaa luovuutta liiaksi, kotona siihen on aina mahdollisuus.

diy_livingroom_metal_trashdesign 2

Olimme ideoineet jo talvella Tuomaksen papalta saatujen ylijäämälankkujen kohtaloa, kunnes keksimme, että sahaamalla ne puoliksi ja yhdistämällä ne johonkin aivan vastakkaiseen materiaaliin, saataisiin aikaan taatusti meidän näköisemme olohuoneen pöytä. Ajatus jäi muhimaan ja toukokuussa lumien sulaessa mieheni oli huomannut, että hänen työpaikkansa pihan roskakasassa majaili juuri sopivankokoinen metallikehikko.

Menimme katsomaan kehikkoa ja nostimme sen välittömästi mukaan, sillä innostuin löydöstä niin kovin. Meillä ei ole hajuakaan missä käytössä kehikko on entisessä elämässään palvellut, mutta se oli juuri passeli meidän projektiimme.

diy_livingroom_metal_trashdesign 3

Mieheni hioi hiomakoneella metallikehikosta ylimääräiset ruosteet pois. Halusimme jättää kehikossa olleen kuluneen keltaisen maalin pintaan, sillä se tuntui sopivalta vastapainolta sileäksi hiotulle ja jykevälle kuusilankulle. Kuvissa näkyvät mustat renkaat ovat niinikään roskalavalta pelastettuja ja ovat alunperin kuuluneet moottorikelkan telaketjun sisälle. Renkaissa oli lyhyet varret, jotka muotoiltiin rälläkällä ja aseteltiin metallikehikkoon kiinni. Metallikehikon toiseen päähän ostettiin pyörivät rullarenkaat, jotka mahdollistavat pöydän helpomman liikuttamisen.

diy_livingroom_metal_trashdesign 5

diy_livingroom_metal_trashdesign 6

Kuusilankkujen alla olevat kaksi tukipuuta vaihdetaan vielä esteettisempiin metalliputkiin, jotka eivät tule erottumaan noin paljon.

diy_livingroom_metal_trashdesign 7

Ihaninta tässä pöydässä on tieto siitä, että tämä on uniikki. Pidän myös siitä ajatuksesta, että yhdistetään uutta ja vanhaa sekä rosoista ja sileää.

Minkälaisia DIY-juttuja te olette toteuttaneet koteihinne?

Unia

Ihana pöytä! Olet onnentyttö :)
Itsekin löysin keväällä romukasasta samanhenkisen metallisen kehikon josta aloin jo suunnitella sohvapöytää, mutta valitettavasti omistaja ei halunnutkaan luopua siitä vaikka se siellä romukasan laella kököttikin. :/

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Hosuli! Voihan harmistus, että et ole vielä löytänyt omaa metallikehikkoa, mutta olen varma että se kävelee vielä vastaan. Pidetään silmät auki. Kannattaa myös käydä kiertelemässä kaupunkisi teollisuusalueiden roskakasoja, yritykset ovat usein mielissään, jos sieltä hakee jotain pois, vaikka toki kannattaa aina kysyä lupa :)

Vastaa
Jutta Ruonansuu

Voi hitsi, miten upea! Tismalleen teidän näköisenne pöytä, ei voi muuta sanoa. Olette taitavia! Ja sopivasti vähän lappilaiseen tyyliin hulluhkoja, kun alatte toteuttaa näitä projekteja niin täysillä. ;) Askartelu palkitsee. Inspiroiduin!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Jutta ja ihanaa, että sait inspiraatiota! Minä olin mukana vain pöydän suunnittelutyössä "mielipideherrana", eli kaikesta käytännön toteutuksesta saan kiittää Tuomasta — kaveri on melkoinen nikkaroija :)

Vastaa
Katja Kokko

No on kyllä aivan sairaan hieno pöytä! Passais tänne meikäläistenkin takahuoneeseen. Nmim. sohvapöydän hankinta ollut to do -listalla noin 12 kk.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Hahaa, on siis muitakin joilla hankinnat venyvät ;)

Vastaa
Siivous

On kyllä todella persoonallinen ja rouhee pöytä! Inspiraatiota ei todellakaan voi pakottaa, eikä luovuus tunnetusti elä pakon ilmapiirissä.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos! Olet aivan oikeassa luovuuden ja inspiraation suhteen, niitä pitää ruokkia, jotta olisi mistä ammentaa :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Green Beauty Awards 2020: Vartalonhoito
Oodi Evolvelle 2:2: Huumaava karkkikuorintoja ja mausteisia vartalonhoitotuotteita
Luonnonkosmetiikan kasvoöljyjen valintaopas
Yellow Moodin marraskuun parhaat