Raikasta sisäilmaa, kiitos!

Kaupallinen yhteistyö Scanoffice Oy/Mobair.

Sisäilmasairaus ja vanha talo = mahdoton yhtälö? Lähipiirini ja menneisyyden työkaverit tietävät varsin hyvin, että olen pahemman kerran sairastunut sisäilmaongelmien vuoksi ja saanut pysyviä terveydellisiä haasteita epäterveiden rakennusten vuoksi. En näistä aiheista kuitenkaan isommin ole välittänyt viime vuosina enää toitottaa, sillä en halua “uhriutua” mihinkään keholliseen haasteeseen. Uskon että pystyn itse vaikuttamaan kehoni tilaan monella tapaa ja mitä vähemmän annan näille haasteille huomiota, sen vähemmän ne vievät tilaa elämästäni. Asumisratkaisuja tehdessäni en ole ihan kuitenkaan voinut tältä teemalta silmiäni sulkea, sillä kehoni ansaitsee (tarvitsee!) terveet tilat missä asustella ja ilman pitää ehdottomasti vaihtua riittävästi molempiin suuntiin. Raitista korvausilmaa pirttiin on siis aivan ehdottomasti saatava!

SAMSUNG CSC

Mummulantuoksuinen unelma

Niin paljon kuin mummulaani olen paikkana rakastanutkin ja mummulantuoksu on ollut minulle varsin turvallinen ja kotoisa, niin kyllä tuo “aavistuksen” tunkkainen tuoksu ja seisova sisäilma on saanut moneen kertaan hieman kulmani kurttuun omakotitalounelmaani hahmotellessani. En ole kuitenkaan heittänyt kirvestä kaivoon ensinkään, sillä olen ollut niin hyvin hajulla (hehhheh, hajullapa hyvinkin) talon sielunelämästä, muutoksista ja mahdollisista puutteista.

Mitä enemmän asiaa vuosien saatossa selvittelin ja opiskelin, niin diagnoosi mummulantuoksuisessa unelmassani oli aika selkeä. Monien muiden rintamamiestalojen tavoin, tässäkin tunkkaisuutta oli saatu aikaiseksi muutoksella missä ei oltu otettu koko kokonaisuutta huomioon. Keskikerroksen ikkunat vaihdettiin nykyaikaisen tiiviiksi ikkunoiksi noin 15 vuotta sitten ja kappas kun kukaan ei huomannut siinä tarkastella, että mistäs se korvausilma nyt vetää sisään, kun ei niistä falskaavista ikkunoista.

Diagnoosi sai myös vahvistusta, kun vertasi aistinvaraisesti yläkerran ja keskikerroksen sisäilmaa. Yläkerrassa olivat vanhat ja falskaavat alkuperäisikkunat ja täysin raikas ilma verrattuna keskikerroksen todella seisovaan ja välillä jopa sakeanoloiseen ilmaan. Tuuletusta ei myöskään vanhan kansan ihmiset uusituista ikkunoistaan harjoittaneet lämmön karkaamisen pelossa. Näin ollen keskikerros oli vuosikausia täysin tuulettumaton ja korvausilmaton tila. Eipä tuo siis ihme, että tuoksumaailma oli vähintäänkin tunkkainen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Reikiä seiniin!

Rintamamiestaloni ilmastointiratkaisuja kävi kanssani ihmettelemässä parikin asiantuntijaa, joilta sain vahvistuksen omiin ajatuksiini käytännön toteutuksesta painovoimaisen ilmanvaihdon parantamiseksi. Olin aivan onnessani, että pääsisin vihdoin rei’ittämään talon seiniä, mistä olin jo vuosia haaveillut. Tiesin tämän pikkutalon kaipaavan kipeästi happea sisuksiinsa. Nyt kun tupa oli vihdoin minun omani, niin johan alkoi remppafirman toimesta reikiä taloni seiniin syntyä.

Yläkerran molempiin makuuhuoneisiin tehtiin uudet korvausilma-aukot. Toisessa yläkerran makkareista oli jo poistoilmaventtiili hormiin, mutta toiseen makkariin tehtiin uusi aukko eli poisto myös hormiinkin. Vanhoista komeroista jätettiin yksi pieni pätkä komerokäyttöön ja sinne tehtiin myös yksi korvausilma-aukko lisää. Uudesta yläkerran pikkuvessasta liitettiin poistoputki olemassaolevaan ilmastointiputkeen. Lisäksi keskikerroksen olohuone ja makuuhuone saivat omat, uudet korvausilma-aukkonsa.

SAMSUNG CSC

Venttiilien valinta

Ilmanvaihtoasioiden ollessa minulle niin tärkeitä, en halunnut ruveta säästelemään korvausilmaventtiilien kanssa, vaan selvittelin laajasti minkätyyppiset venttiilit voisivat toimia parhaiten painovoimaisessa ilmavaihtoratkaisussa. Googlailin vaihtoehtoja sekä kokemuksia ja kävin aktiivista keskustelua internetin keskustelupalstoilla kartoittaen muiden ilmastointiratkaisuja tehneiden rintamamiestaloasukkaiden sekä asiantuntijoiden suosituksia.

Yhä uudestaan ja uudestaan sekä selkeästi kaikista eniten sain suosituksia Scanoffice Oy:n kotimaisista Mobair-ilmavaihtolaitteista. Selviteltyäni kyseistä tuotetta vähän enemmän (=ihan kaiken!), Mobairin kiertoilmalla lämmittävät korvausilmalaitteet tuntuivat juuri oikealta ratkaisulta kotiini. Viimeisen vahvistuksen ja täydellisen varmuuden tämän tuotteen valintaan sain, kun kuulin ystäväperheen onnistuneen ilmanraikastusoperaatiossaan todella hyvin heidän kodissaan juurikin Mobairien avulla. He kertoivat olevansa useiden vuosienkin jälkeen erittäin tyytyväisiä Mobairien valintaan ja toimivuuteen sekä ennen kaikkea raikkaaseen ilmaan rakkaassa kodissaan.

SAMSUNG CSC

Mieletön muutos!

Useiden ilmanvaihtoaukkojen lisääminen mummulan seiniin aiheutti innostuksen lisäksi itselläni myös hieman huolta, että teenhän varmasti fiksuja ratkaisuja enkä jäädytä tätä pirttiäni uusilla aukoilla. Olen näet koko ikäni saanut kuulla, että kuinka lämpö karkaa ja niin kauheasti vetääkin, jos talossa on ollut edes ovi rakosellaan tai ikkuna väärään aikaan vuodesta auki. Sellaiset ikivanhat uskomukset saivat epäilemään omiakin toimia, vaikka ne kuinka hyviltä tahansa vaikuttivat.

Mutta eikö mitä! Ihan kaikki huoleni ovat olleet turhaa ja uudet ilmanvaihtoaukkoni Mobair 2030s-laitteilla varustettuna ovat parantaneet asumismukavuutta ja ilmanlaatua enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitellakaan! Mummulantuoksut ovat täysin historiaa ja sisäilman laatu on parantunut aivan toisiin sfääreihin. Eipä tätä paikkaa tuoksumaailmaltaan enää samaksi voisi tunnistaa.

Mobair 2030s-venttiilit ovat todella helppo asentaa, käytössä hipihiljaiset ja sähkönkulutuskin aivan olematonta. Vedontunteesta ei ole tietokaan, sillä Mobairin puhallin saa aikaan sen, että ulkoa tuleva ilma sekoittuu huoneilman kanssa ja virtaussuunta säleikön avulla on kattoa kohti, jolloin raitis ilma sekoittuu hyvin pian huoneilman kanssa. Ihan tavallisista ilmaventtiileistä poiketen, saamme nauttia riittävästä raittiista ilmasta talvellakin, sillä hienosti on näyttänyt tuo kylmän ilman sekoittuminen huoneilmaan toimivan paukkupakkasillakin. Perinteisissä ilmaventtiileissä sen sijaan vedon- ja kylmyydentunne on talvikeleillä niin merkittävää, että näiden kanssa joutuu melkeinpä tinkimään raittiin ilman määrästä sulkemalla venttiilit talveksi. Mobair 2030s -laitteiden avulla ilma vaihtuu hallitusti ja miellyttävästi ihan läpi vuoden keleistä riippumatta.

SAMSUNG CSC

Kaikki ansaitsevat raikkaan sisäilman

Jos sinulla on yhtään tukkoisuutta, väsymystä, päänsärkyä, fiilistä tunkkaisesta ilmasta tai edes ajatusta siitä, että onkohan kodissasi riittävästi korvausilmaa, niin suosittelen tekemään asialle heti jotakin. Ero entiseen täällä meilläkin on niin suuri. Vanhaan tunkkaiseen taloon saatiin hyvin helposti aivan toisenlaiset elinolosuhteet sekä sisäilman laatu. Jos olisin tiennyt kuinka suuri ero tulee olemaan ja kuinka helpollakin vielä, niin olisin teettänyt aukkoja seiniin jo aikoja sitten mummun taloa asuttaessaan.

Rintamamiestalojen painovoimaisessa ilmanvaihdossa sitä korvausilmaa tulee aina jostakin. Eikö olisi aika paljon ihanampi ajatus, että korvausilma tulee ilman vedontunnetta, hallitusti ja suunnitellusti, puhtaana sille suunnitelluista aukoista sen sijaan, että korvausilma pyrkii lattianraoista, ikkunoiden väleistä ja seinien lävitse tuoden tullessaan monenmoisia epäpuhtauksia?

Ilmanvaihdon parantaminen rintamamiestalossani on ollut koko remontin yksi parhaita ja tuntuvampia ratkaisuja. En voi kuin erittäin lämpimästi suositella kaikille muillekin asiaa yhtäänkään pohtiville rintamamiestaloasukeille. Vanhat, kauniit talot ansaitsevat kunnon korvausilmaratkaisut, jotta sisätilat ja asukit siellä säilyvät terveinä ja saamme nauttia kotoisista kodeistamme hyvävointisina vuosikymmenet eteenpäinkin.

Kuvat Johanna Latva-Kiskola

Pentti Käpyaho

Mielenkiintoinen ja kattava tarina. Useasti kaikenlaisia mystisiä oireita olotilassa heti herättyä tulee yhdistettyä siihen paikkaan jossa yönsä nukkuu säännöllisesti.
Liian monessa paikassa sisäilma aiheuttaa paljon ongelmia henkilökohtaiselle hyvinvoinnille ihan siitä heräämishetkestä lähtien. Päätä särkee, ja olo on kaikin puolin tunkkainen.
Itse asun 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa, ja fakta on, että sisäilma on suuri ongelma. Paljon voi tehdä ulkoilemalla paljon, mutta sitä tärkeintä, nukkumiseen ja sen seurauksena unelaatuun sillä ei voi vaikuttaa.
Ongelmaa ei uudisrakentamisessakaan paneuduta mielestäni vielä tarpeeksi perusteellisesti. Ei se pelkkä koneellinen ilmanvaihto sinällään ole ainoa autuaaksi tekevä asia.
Kiitos "herättävästä" kertomuksestasi.

Vastaa
Myös rintamamiestalossa asuja

Moi!
Hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Sisäilmanlaadusta ei tosiaan kannata tinkiä! Ihan mielenkiinnosta kysyn, että millaiset suodattimet saitte laitettua noihin Mobair-laitteisiin? Rintamamiestaloalueella suositellaan vähintään F7-luokan suodattimia, koska alueilla on yleensä varsin runsasta puun polttoa ja sen hiukkaspäästöt ja Pah-yhdisteet kulkeutuvat helposti talon sisäilmaan. Meillä itsellämme on Velcon suodattimet, mutta yläkerrassa paine-erojen vuoksi ilma vaihtuu alakertaa huonommin. Siksi pohdin noita suodatinluokkia ☺️ Olitko tähän asiaan perehtynyt näiden Mobairien suhteen?

Vastaa
Rebsu

Oon miettinyt myös korvausilma asioita paljon. Osaatko sanoa mitä eroa on mobairilla ja ecoairilla? Ajattelin jos paljon selvittelit, niin sulla vois olla valmis vastaus 😊

Vastaa
Kati

Mekin huollatimme Espoon vanhan rintamamiestalomme korvausilmaventtiilit, kyllä eron huomaa. Minulla oli paljon "pieniä" oireita, jotka viittasivat huonoon sisäilmaan. Silmäni aukesivat tilanteelle kun olin muutaman yön pois kotoa, korvausilmaventtiilien huolto on maksanut kyllä itsensä takaisin.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Koti on siellä missä mummula on
Apua ja asennetta
Vauhdikkaita materiaalivalintoja
DIY-sohva, eli kesä saapui parvekkeelle