Yhteistyössä Kauniisti Kotimainen / Kauppapuutarhaliitto ry ja TradeTracker.

Tämä aika vuodesta on odotuksen kulta-aikaa. Ympärillä ollut harmaus on vihdoin väistymässä ja ikkunoista on helppo nähdä alati vihertyvä maisema. Puiden silmut kasvavat silmissä ja ruohikkokin alkaa kohta kaivata ensimmäistä leikkuukertaa. Brumm vain, valmiina ollaan! Meidän talossamme toukokuu tarkoittaa tänä vuonna myös parkkialueen rakentamista ja syreenipensasaidan istutusta.

Viime vuonna pihaltamme kaadettiin monta isoa mäntyä ja piha on vihdoin paljon roskattomampi, avarampi ja valoisampi. Edellisten asukkaiden kynimä kuusiaita sai sekin kyytiä, ei ollut enää kaunista katseltavaa. Alkuviikosta meille saapui 165 syyreenintaimea, joista kasvaa muutaman vuoden sisällä toivoakseni tiheä ja kauniisti kukkiva pensasaita. Ihanaa, että pihahommia riittää!

Kaikista eniten odotan kuitenkin aina kesäkukkien laittamista ja tänä vuonna olin kerrankin ajoissa. Aika monesti olen jäänyt ilman niitä kauniimpia yksilöitä, kun olen suunnannut puutarhoille liian myöhään. Viime vuosien väsymyksessä kukat ovat olleet se pieni, mutta sitäkin merkittävämpi piristys niin terassilla kuin parvekkeella.

Kukista saatava onnen määrä on ollut niin valtaisa, että olen luvannut itselleni satsata niihin, aina. Parvekkeeltamme on jokinäkymä kaupunkiin ja se on itsessäänkin kaunis, mutta kesäkeidas kaipasi pienen kasvojenkohotuksen myötä sisuksiinsa myös jotain elävää. No, sitä löytyi tietysti puutarhalta, oikein roppakaupalla.

Istutuspuuhat ovat vetäneet puoleensa jo lapsesta asti, pehmeässä maa-aineksessa vain on sitä jotakin. Hoidin ala-asteikäisestä yksin omakotitalomme istutukset ja saatoin viettää tuntitolkulla aikaa mylläten kukkapenkkejä. Voisi sanoa, että jopa odotin rikkakasvien nousua, jotta minulla olisi puuhaa. Joka kesä kävin penkit ympäri käsivoimalla, kitkin rikkaruohot, asetin kasvureunukset paikoilleen ja istutin mieleisiäni kukkia. Sitten kitkin lisää ja kastelin. Minulla oli myös noin neliön kokoinen perunapelto, josta saimme satoa syksyisin – se tosin riitti vain puolelle kuusihenkisestä perheestämme, heh. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, edelleen tärkeintä on tuntea multa käsissä ja nauttia itse prosessista. Tämä rakkaussuhde on niin tiivis, ettei siihen väliin mahdu hanskoja.

En ole niin tarkka viherpeukalo, että jaksaisin liiemmälti kiinnittää huomiota eri kukkien hoito-ohjeisiin, sillä kesäkukat ovat yleensä ottaen aika joustavia yksilöitä. Istutus on helppoa kuin heinänteko eikä siihen tarvita mitään erikoiskykyjä. Riittää, että on taimia, multaa, kuokka, oikeankokoisia ruukkuja joissa on reikä pohjassa, vettä ja aurinkoa.

Hyvä nyrkkisääntö on ostaa pari senttiä isompi kukkaruukku kuin taimen oma ruukku on, näin varmistuu siitä että kukka pärjää siinä kesän aikana kasvaessaankin. Pro-istuttajien mielestä istutusastian pohjalle on hyvä laittaa ruukkusoraa noin 2-4 senttiä, jotta liika vesi ei tukahduta kasvin juuria. Lienee sanomattakin selvää, että kuulun itse siihen hieman huolettomampien kukkaihmisten joukkoon (ja hyvin ovat kukat pysyneet hengissä).

Tänä vuonna sain upottaa kädet multaan toden teolla, sillä ostin kesäkukkia enemmän kuin ikinä. Ai sitä iloa ja istutuksen (kotoisemmin mullituksen) määrää! Parvekkeestamme tuli pienen pintaremontin myötä aika vaalea ja hiukan maalaisromanttinen, joten halusin kesäkukkienkin olevan jotain näiden teemojen kanssa komppaavaa. Punottu koriruukku ja hento lobelia osoittautuivat tismalleen oikeaksi yhtälöksi. Terassille päätyi tänä vuonna lobelian lisäksi myös ruusua, hortensiaa, murattia ja riippuvia hopealehtisiä.

Olen nähnyt lobeliaa paljon erilaisissa asetelmissa, muistaakseni anopillani on ollut tätä monenakin kesänä omissa kukkaistutuksissaan. Omani ovat vielä aika pieniä ja vaatimattomia, mutta lobelia kukkii pitkään ja runsaasti, joten näiden pitäisi ilahduttaa vielä loppukesänäkin. Paikaksi valikoitui puolivarjoinen parveke, koska lobelia kärsii helposti suorassa auringonpaisteessa.

Pohjoisessa ei ole toistaiseksi ollut hallaöitä, mutta varmistan joka ilta tarviiko kesäkukkaset pelastaa yön ajaksi sisätiloihin. Varsinkin näin toukokuussa sää poukkoilee vaikka ja miten, joten kukkasiaan kannattaa varjella paleltumiselta. Kotimaisissa kukissa on kuitenkin se hyvä puoli, että ne ovat aika kestäviä ja lähtökohtaisesti hyväkuntoisia, sillä ne eivät ehdi rähjääntyä lyhyiden kuljetusmatkojen aikana. Edellä mainitusta syystä kukat ovat myös ekologisempia kuin muilta mailta kuljetetut kanssasisarensa – mitä lyhyemmät kuljetusvälimatkat, sitä parempi.

Koen yrittäjänä myös tärkeäksi pyrkiä tukemaan kotimaista kasvihuoneviljelyä (ja muuta tuotantoa), koska se työllistää suomalaisia. Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta on oikeasti aika merkittävä asia. Varsinkin näin kesää vasten kotimaisen tuotannon tukeminen on vaivatonta, koska tarjolla on runsaasti raaka-aineita niin ruoan kuin kukkienkin muodossa. Jännityksellä odotan millaiseksi oma lobeliaruukkuni vielä kasvaa, tuosta sillä on nyt aikaa kerätä sekä korkeutta että leveyttä.

En ole muovisten kukkaruukkujen ystävä (muutoin kuin kaiteelle tulevien laatikoiden suhteen), joten olen tässä vuosien varrella kerännyt varastoon joukon vanhoja kattiloita ja maitotonkkia. Mitä ränsistyneempiä, koloisempia ja ruosteisempia, sitä parempi! Ne tuovat mielettömän kivaa kontrastia ja näyttävät niin kauniilta hentojen kesäkukkien kanssa. Kun alla on ränsistynyt kattila, kukka saa olla mahdollisimman hento.

Olemme huhkineet toukokuun ajan parvekkeemme kimpussa, milloin maalaten ja milloin lattiaa öljyten. Kukkien myötä se on vihdoin valmis. Jaan teille kuvia lisää vielä tällä viikolla, mukana myös tapamme mukaan yksi DIY-sohva, joka tuli maksamaan kaikkineen noin 30 euroa. Kukkaista kesää!

Kuvat Tuomas Rahkonen, paitsi 1, 13, 14 ja 16 allekirjoittanut