Yellow moodin Inspiroivat naiset -juttusarjassa ääneen pääsevät elämänasenteellaan, persoonallisella työnjäljellään ja tinkimättömällä kauneudentajullaan varustetut valloittavat naiset. Toivon tämän juttusarjan toimivan keltaisena kannustimena kaikille kanssasiskoille, jotka kurkottelevat kohti intohimojaan, ihanaa arkea ja huolettomampaa olemista. Tällä kertaa puikkoihin päästetään ihana Kukka Laakso, joka kertoo mistä syntyy sisäinen hehku ja mikä elämässä on tärkeintä.

1) Mitkä asiat saavat inspiraatiosi valloilleen?

Joutilaisuus. Teen usein paljon päällekkäisiä töitä, mikä aiheuttaa sen, että kun yksi työ on valmis, toinen liukuu jo päälle. Aivot on aika täynnä tavaraa, eikä energia tai ajatus oikein virtaa vapaasti. Mutta joutilaisuus auttaa. Olen oppinut arvostamaan sitä vasta viime vuosina. Parasta olisi, jos antaisi itsensä pitkästyä, mutta se on myös vaikeinta.

Kun saan projektit valmiiksi ja on hetki aikaa hengähtää, huomaankin inspiroituvani uudesta. Tähän pätee sama kuin treenaamisessa: siinä missä keho kaipaa palautumista, myös aivot tarvitsevat sitä samaa. Lihas kasvaa levossa, mutta niin myös luovuus!

Toinen asia on ihmiset. Taustani on mainosalalta ja olen valmistunut Turun AMK:n Taideakatemiasta reilut 10 vuotta sitten. Tykkään erakoitua ja teen paljon töitä yksin, mutta silti mikään ei korvaa hyvää luovaa tiimiä. Sitä kaipaan nykyisessä työssäni monesti eniten.

2) Mikä on arjen lempiaktiviteettisi?

Aamusivut. Kirjoitan joka aamu kolme A4-sivua käsin, Julia Cameronin oppien mukaisesti. Tämän opin ystävältäni, kirjailija Siri Kolulta vuosikausia sitten.

En luovu aamusivuista missään: kirjoitan aamusivut myös lomamatkalla, kylässä, huoltoasemalla.. se on jokaisen päivän tärkein startti. Niinä aamuina, kun ei huvittaisi kirjoittaa, teen sen sitäkin sitkeämmin. Parhaat ideat ja ratkaisut syntyvät yleensä kolmannella sivulla.

3) Mitä pidät kaikista rakkaimpana ja onnistuneimpana saavutuksenasi?

Tytärtäni! Sain hänet 24-vuotiaana, eli aika nuorena. Kirjoitin lehtijuttuja äitiyslomalla mm. Trendiin ja Kaksplussaan. Menin töihin mainostoimistoon hänen ollessaan vasta 11-kuukauden ikäinen. Tytär on kulkenut mukanani saleilla ja treenireissuilla vauvasta saakka. Kun kilpailin kahvakuulaurheilussa, hän matkusti myös Latviassa kisamatkoilla mukana.

Olen aina toisinaan kokenut huonoa omatuntoa siitä, että en ole ollut tarpeeksi äitimäinen ja riittävästi läsnä hänen ollessaan pieni. Mutta nyt 11-vuotiaana tyttö sai todistukseen 9,6 keskiarvon ja hymytyttöpatsaan. Ehkä en olekaan niin epäonnistunut?

Mutta jos lasta ei lasketa, olen onnellinen nykyisestä elämästäni kokonaisuutena. Se, että saan suunnitella ja tehdä luovaa työtä omille projekteille.

Viimeisin kirjani, toimistotyöläisen kuntokirja Nouse ylös! on minulle myös hyvin tärkeä juttu. Sain yhdistää siihen sekä kuntoilun että luovuuden, mutta kirjan tekemiseen liittyy myös tarina.

Kauppakamarista otettiin yhteyttä puolitoista vuotta sitten ja kysyttiin, josko haluaisin kirjoittaa toimistotyöläisen kuntokirjan. Kauppakamarikustannuksen yhteydessä on myös Lakimiesliiton Kustannus. Koska isäni oli julkisoikeuden professori, soitin tietysti hänelle ja innoissani kerroin, että saatan julkaista jotain vähän samoilla juurilla mitä hän on aikoinaan tehnyt. Eihän asioissa mitään yhteistä ollut, mutta halusin ajatella siten. Allekirjoitin kustannussopimuksen ja aloin kirjoittaa kirjaa.

Kirjan kuvausten aikana reilu vuosi sitten sain kuitenkin yllättäen kuulla, että isälläni on parantumaton sairaus, ja että hän ei välttämättä eläisi kauaa. Hän kuolikin viime heinäkuussa. Osittain varmaan sen takia luin viime kesänä isäni viimeisintä teosta (Lainopin teoreettiset lähtökohdat) ja siteerasin sitä jopa jumppakirjassani. Kirjoitin sen lopulta kaiken surun läpi, koska ajattelin että hoidetaan hommat ensin, ja murrutaan vasta sitten. Omat jutut tuntuu todella huuhaalta vaikkapa oikeustieteisiin verrattuna, ja niin ne taitaa ollakin.

Tulen varmasti aina suremaan sitä, että isäni ei koskaan nähnyt kirjan valmistumista, vaikka se oli minulle jo toinen julkaisu.

4) Kuka on sinun esikuvasi?

Vedän taas tylsästi kotiinpäin, mutta sanoisin että äitini ja isäni. Pidän kyllä esikuvinani kaikkia, jotka luovat jotain uutta täysin tyhjästä.

Toisaalta yksi esikuvani voisi olla Riitta Antinmäki, joka totesi Taivas+Helvetti -kirjassa, että “En pelkää mitään enkä ketään. En itke ikinä ja liikutun vain kuoleman edessä.” Haluaisin olla sellainen, mutta valitettavasti en ole. Liikutun vähän kaikesta.

5) Mikä elämässä on tärkeintä?

Rakkaus. Latteaa, mutta totta. Olen oppinut tämän äidiltäni ja isoäidiltäni.

Äitini Pirkko on toispuolihalvaantunut. Hän oli kilpavoimistelija, missi ja tuore lääke-esittelijä, mutta menetti liikuntakykynsä 24-vuotiaana autokolarissa. Äitini opetteli uudestaan kävelemään ja puhumaan onnettomuuden jälkeen. Hän ei ole voinut tehdä mitään kunnon treenejä 38 vuoteen, mutta käy edelleen joka päivä uimassa. Äiti totesi kerran, että ”elämässä pitää hikoilla ja rakastaa”.

Nyt jo edesmennyt isoäitini oli minulle aina läheinen. Kävin hänen luonaan joka viikko myös vanhankodissa. Yritin kertoa urheilusta, mainostoimistoista, blogeista, uudesta työpaikasta ja asunnosta, mutta aina hän sivuutti ne ja kysyi, että  ”kuis rakkaus?”

6) Mikä saa sinut nauramaan?

Tyttäreni! Hän on hauskin tuntemani ihminen.

7) Miten alkaa maailman paras aamu?

Jonkun toisen vierestä.

8) Mistä unelmoit juuri nyt?

Olen juuri saavuttanut yhden pitkäaikaisen unelmani, eli muutan kohta uuteen kotiin meren rannalle. Pieni, suuri unelma merinäköalasta on toteutumassa.

Olen vähän huono unelmoimaan sen takia, että teen unelmista projekteja ja pyrin jollain tasolla toteuttamaan ne. Toisaalta taas haaveeni on varmaan liian pieniä, koska ne on aika helposti toteutettavissa.

Joskus unelmoin maastavedosta, mutta viime vuosina en ole tehnyt tulosten parantamiseksi mitään. Olisi vaan pitänyt nostaa silloin, kun olisin ehkä vielä jaksanut. Unelmoin siitä, että innostun taas treenaamisesta yhtä suurella sykkeellä, kuin aiemmin.

9) Mikä on hehkusi salaisuus?

Sisäinen hehku voi syntyä siitä, että voi tehdä omien arvojensa mukaisia asioita, eikä tarvitse kamppailla sisäisten ristiriitojen kanssa. Se syntyy myös toisista ihmisistä ja vuorovaikutuksesta: ihmiset saavat toisensa hehkumaan. En usko, että kukaan pystyy siihen yksin.

Tietysti omaan olotilaan voi vaikuttaa vaikkapa vain syömällä. Yritän pitää elämäntavat sellaisina, että arjesta käsin voisi olla energinen, iloinen ja innostunut. Ehkä iloisuudesta?

Hehku on osa myös nykyistä työtänikin: meidän hyvinvointiin ja painonhallintaan keskittyvää Alku-valmennusta on kiitelty juuri siitä, että osallistujat löytävät elämäänsä ihan uuden suunnan. Kyse on pitkälti ruokavaliosta, mutta moni saa kokonaisen elämänmuutoksen: paino putoaa, olo kevenee, iho paranee, vatsa voi paremmin. Siitä on tullut monelle hehkun salaisuus!

10) Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää Yellow moodin lukijoille?

Muistakaa hikoilla ja rakastaa!

kukkalaakso.com
Kukan blogi Kauneus&Terveys -sivulla

Kuvat Nana Simelius paitsi mustavalkoinen Sanna Peurakoski