Saanen esitellä teille perheemme tuoreimman ja söpöimmän vahvistuksen, Pullan.

Hän on 2,5-vuotias Chihuahua-narttu, joka muutti meille syyskuussa kodinvaihtajana. Osa teistä ehkä muistaakin Bostoninterrieripentumme Rullan, joka menehtyi lopulta synnynnäiseen munuaissairauteen. Olemme olleet tuon jälkeen pentujonossa ja ensi kesänä laumamme kasvaa vielä yhdellä koiralla.

Yksi suurimmista syistä kasvattaa laumaa hieman etuajassa oli ehdottomasti meidän 6-vuotias Riemu, joka on elänyt pennusta saakka laumassa. Tämä musta nokipallo on menettänyt elämänsä aikana kaksi koirakaveria ja olemme molemmat nähneet hänen olevan onnellisimmillaan silloin, kun saman katon alla on lajitoveri.

Rullan yhtäkkinen kuolema 10 kuukauden iässä oli meille kaikille kova isku, mutta erityisen paljon se vaikutti Riemuun. Oman surun keskellä tuntui valtavan pahalta nähdä miten ennen niin iloinen koira menetti kuukausiksi ruokahalunsa ja lakkasi leikkimästä.

He olivat Rullan kanssa poikkeuksellisen tiivis valjakko, jotka leikkivät joka päivä pitkiä pätkiä keskenään, nukkuivat vierekkäin ja nauttivat elämästä. Ei ihme, että tämä yhtäkkinen ystävän menetys ja sitä kautta arjen rutiinien muutos ajoi Riemunkin keskelle surua, apatiaa ja kaipuuta.

Mietimme nyt syksyllä paljon Riemun hyvinvointia ja sitä että taas hänellä on edessä pitkä talvi ilman koirakaveria. Alunperin meille tulevan koiranpennun piti syntyä jo viime keväänä, mutta emän juoksujen epäonnistuttua jonotusaika luonnollisesti piteni. Pyörittelimme siis kesän ja syksyn mittaan ajatuksia ja tulimme lopulta siihen tulokseen, että kyllä, meillä on resursseja myös kolmannelle koiralle ja se on ennen kaikkea myös Riemun etu.

Moni ystävämme on kysynyt miten ihmeessä päädyimme hankkimaan Chihuahuan. Se onkin hyvä kysymys, sillä vaikka olen ihastellut silloin tällöin näitä miniatyyrikoiria, en ollut oikeastaan koskaan ajatellut, että kyseessä olisi meille potentiaalinen rotu juuri niiden pienen koon vuoksi.

Tuomas on usein lenkeillä huomannut chihut ja ihastellut noita koirakunnan mineimpiä otuksia. Lisäksi Riemu on aina suhtautunut niihin suurella mielenkiinnolla ja olemme törmänneet muutamiin todella hyvin kasvatettuihin chihuihin.

Meillä oli myös hyvin realistinen kuva Chihuahuasta rotuna: emme odottaneet mitään käsilaukkukoiraa, vaan tiesimme hyvin että pienestä koostaan huolimatta rotu on vaativa kasvattaa ja koulutuksessa pitää olla johdonmukainen. Kyllä, chihut ovat söpöjä ja pieniä, mutta myös kovapäisiä. Omalla koirakokemuksellani en suosittelisi chihua kenenkään ensikoiraksi, etenkään lapsiperheeseen.

Näiden realiteettien myötä aloimme siis ottamaan selvää lähialueen kasvattajista ja potentiaalisista pentueista. Puhuimme usein siitä miten hienoa olisi saada valmiiksi koulutettu aikuinen koira, mutta kun eihän sellaisia ole… No, hyvin pian törmäsin etsintätyössäni kuitenkin kenneliin, jossa oli lyhyt ja kuvaton myynti-ilmoitus kaksivuotiaasta chihu-nartusta.

Myönnän ajatelleeni tässä vaiheessa, että koirassa täytyy olla jotain perinpohjaisesti vialla, koska kyseessä oli aikuinen kodinvaihtaja. Ajattelin, että koira on varmaan ollut jossain kierrossa, pissailee pitkin kämppää, kokee eroahdistusta tai vähintään tuhoaa paikkoja. No, ei mitään näistä – hän oli vain arka.

Otin yhteyttä kasvattajaan ja viestittelimme pitkään. Kysyimme suoraan kaikista mahdollisista ongelmista, ja saimme vastauksia. Meille koiran ostajina oli ihan supertärkeää löytää vastuullinen ja avoin kasvattaja, siksi oli todella hyvä merkki nähdä miten tarkka hän oli uuden kodin valinnan suhteen. Todella moni oli ennen meitä ollut kuulemma valmis ostamaan koiran välittömästi, mutta kasvattaja ei ollut suostunut koiraa heille myymään. Kerroin rehellisesti mitä meillä on tarjota ja mitä ei: onneksemme kasvattajan vaatimukset ja se mitä meillä oli koiralle antaa, kohtasivat.

Sovimme, että tulemme tapaamaan Pullaa ja ajoimme 25.9.2019 Itä-Suomen suunnille katsomaan tätä pientä hihua jännityksensekaisin tuntein. Emme olleet varmoja siitä lähteekö koira meidän matkaamme, mutta olimme varautuneet siihen. Pakkasimme mukaan Rullan pentuajan nahkavaljaat ja kävimme ostamassa uuden taluttimen.

Pulla on tullut pentuna toiselta kasvattajalta meidän kasvattajallemme. Hän eli yli 10 chihun laumassa, joka oli hänen luonteelleen kuitenkin liian stressaava ympäristö – pieni herkkis ei löytänyt laumassa oikein paikkaansa ja jäi pahnanpohjimmaiseksi. Yhteenottoja oli tullut erityisesti lauman muiden narttujen kanssa ja siksi olimme toki valmistautuneet siihenkin vaihtoehtoon, etteivät Riemu ja Pulla välttämättä tulisikaan toimeen (vaikka Riemu on leikattu uros). Alkoi koeaika.

Uusi jäsen tuo laumaan aina uuden dynamiikkansa. Meidän Riemu on Mittelspitz, eli jo rotunsa puolesta hyvin erittäin miellyttämisenhaluinen ja nopeasti uusia asioita oppiva koira. Hän ymmärtää poikkeuksellisen paljon puhetta ja osaa pyytää asioita. Perusluonteeltaan hän on kiltti ja moni eläinlääkärikin on sanonut, että hän on luonteeltaan herkkä mies.

Oli selvää, että alkuun yli puolet Pullaa suurempi Riemu ei herättänyt hänessä lainkaan luottamusta – Riemu oli ennemminkin pelottava musta mörö, jonka Pulla odotti hyökkäävän kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Luulen, että tässä alkuvaiheen reaktiossa oli osansa chihujen roturasismilla, pelkoaggressiolla ja sillä, että hän oli jäänyt isossa laumassa vähän jalkoihin ja joutunut puolustamaan paikkaansa.

Pulla yritti alkuun pomottaa pehmeäluonteista Riemua, mutta niin vain mustan metsänallen rauhallinen suhtautumistapa ja lempeä rajanveto sulatti Pullankin jään. He saivat selvittää itse välinsä ja reilun viikon kuluttua ensikohtaamisesta he jo nukkuivat vierekkäin ja Pulla alkoi hakemaan turvaa Riemusta.

Pulla ei tosiaan ole ollut meillä pennusta saakka, mutta hänelle oli opetettu hyvin kaikki perusasiat. Etenkin pienten koirarotujen suhteen koulutus pitää ottaa tosissaan: rajat ja rutiinit tuovat turvaa. Kukaan ei halua koiransa olevan jäätävä räksyttäjä.

Tunnistan hyvin mitä virheitä teimme esimerkiksi Riemun pentuaikana, mutta pelastuksemme on ollut hänen pehmeä luonteensa, jonka ansiosta paljon on voitu myös korjata nyt aikuisiällä. Siinä vaiheessa, kun erittäin johdonmukaista kasvatusta vaativa bostoninterrierimme muutti meille, osasimme onneksi kasvattaa hänestä hyväkäytöksisen koiran ja uskalsimme sen perusteella myös ottaa tämän aran Chihuahuan meille.

Oma lyhyt kokemukseni chihuista on se, että nämä pippurit osaavat olla luonteeltaan hyvinkin kovapäisiä. Tähän vaikuttaa varmasti myös sukupuoli, meillä ainakin molemmat nartut ovat olleet laitaa lukien paljon itsepäisempiä kuin urokset. Toki tässäkin on eri rotujen välillä suurta vaihtelua.

Kolikon toisella puolella on sitten tietysti myös se chihujen hurmaava puoli: he ovat suloisia, viihtyvät sylissä, kulkevat helposti mukana, ovat älykkäitä, skarppeja ja sinnikkäitä. Lisäksi rotu on kestävä ja ne jaksavat pitkiä lenkkejä, nauttivat aktivoimisesta ja ovat halukkaita herkuttelemaan oppimaan uutta.

Tällä hetkellä meillä on yksi iso koulutuksen aihe: suhtautuminen lapsiin. Jotkut pienet ihmiset ovat toisinaan asia mikä vielä aktivoi koirassa selkeästi pelkoa, mutta tässäkin ollaan onneksi jo edistytty.

Emme halunneet esitellä Pullaa sen suuremmin ennen kuin olimme sataprosenttisen varmoja, että kyseessä oli meille kaikille oikea ratkaisu. Olisihan voinut olla mahdollista, ettei koirien kemiat olisikaan natsanneet tai Pulla ei olisi sopeutunut meille. Aikuinen kodinvaihtaja tarvitsee sopeutumiseen ihan eri tavalla aikaa kuin pieni pentu, joka on joustavampi vasta opetellessaan uusia tapoja ja elämän lainalaisuuksia.

Meillä on yhteistä eloa takana nyt lähes kaksi kuukautta ja on ollut palkitsevaa nähdä Pullan muutos: hän luottaa siihen, että olemme hänen ihmisiään ja on kasvanut itsevarmemmaksi. Arka hän on edelleen uusien ihmisten kanssa, mutta alkuun verrattuna jo niin paljon reippaampi.

Olemme naureskelleet, että Rahkosten residenssi on herkkien koirien pelastuslaitos – täällä löytyy paljon rakkautta, aikaa ja vilttikasoja, mutta myös rajat. Pulla luottaa pikkuhiljaa enemmän ja on oppinut pois läheisriippuvaisuudesta.

Sydämessäni läikähtää joka kerta, kun näen tämän meidän kaksikon vierekkäin sohvalla tai takkatulen edessä lampaantaljoilla. Pulla ei ole kasvattajan mukaan ollut koskaan leikkivää sorttia, siksi olen iloinnut myös siitä, että hän on vihdoin alkanut leikkiä leluilla! Yhtenä päivänä toinen isoista lelukasseista oli tyhjennetty pitkin olohuonetta ja toisena aamuna heräsimme siihen, että Pulla villitsi Riemua leikkiin kanssaan – sitten olikin rallit valmiina.

Mitä tulee kasvatukseen, yhdessä asiassa olemme pienen harkinnan jälkeen joustaneet. Aiemmin yhdelläkään koirallamme ei ole ollut nimittäin mitään asiaa sänkyyn, mutta Pullan myötä tämä asia on muuttunut. Alkuun nostelimme häntä noin 30 kertaa yössä pois meidän sängystä omaan petiinsä (meillä on niin matala futon, että sinne pääsee hyppäämään helposti). No, lopulta hän jäi kiltisti omaan petiinsä yöunille, mutta jokaikinen aamu tuo lämmin toffeekerä löytyi kuitenkin käppyrältä jomman kumman polvitaipeista. Useimmiten hän nukkuu puolet yöstä edelleen omassa pedissä ja osan meidän sängyn jalkopäässä.

Heti kun hän huomaa jonkun aamulla jonkun (edes melkein) heränneen alkaa välitön ranttanttalialiallallaa-hihusirkus, joka sisältää tämän kolmikiloisen onnenloikkia pitkin sänkyä ja päättymätöntä varpaiden ja nenän pusuttelua, kunnes jompi kumpi nousee sängystä.

Hän rakastaa aamuja ja olen varma että jos hän osaisi puhua, kuulisimme jotain tällaista: ”Miten ihana aamu! Te ihanat ihmiset, nyt on uusi päivä! Tämä on parasta ja mahtavinta! Tajuatteko miten IHANA PÄIVÄ! Mennään heti yhdessä ilakoimaan tätä upeaa elämää!”

Vieraiden tullessa meillä on nyt kaksi ovikelloa ja tervetuliaishaukkujen jälkeen asettaudutaan sohvalle vieraiden rapsuteltaviksi. Hän rakastaa viltteihin peittelyä ja vilttikasoja (alpakka on molempien ykkösvalinta, hyvä maku sanoisin), takkatulen edessä köllöttelyä, kanankauloja, autolla matkustamista, omalla pihalla sekoilua ja pitkiä lenkkejä metsässä. Saunaan hän ei ole vielä uskaltautunut, katsotaan josko Lapin arktinen talvi vielä muuttaa mielen.

Hän ei tuhoa mitään ja on täysin sisäsiisti – miten onnellinen olenkaan siitä, ettei meidän tarvinnut käydä nyt talvea vasten läpi pentuajan pissalinko-vaihetta, vaan saimme ns. valmiin koiran!

Lenkeillä hän kulkee rinnalla kuin enkeli eikä hösyä tai hermostu, vaikka Riemu saisi slaagin. Haimme kaupasta vasta lämpimän avaruuspuvun suojaksi purevia talvipakkasia vastaan – sekin puetaan mukisematta niskaan.

Vie aina aikaa oppia tuntemaan koiran persoonallisuus ja rakastaa, mutta olemme molemmat kiintyneet Pullaan jo vahvasti.

Jos jotain olen itse koiranomistajana oppinut vuosien varrella niin sen, että koira peilaa aina ihmisen tunnetiloja ja siksi peili on otettava omaan käteen.

Omistajan tunne-elämällä ja stressitasolla on eläimen käytökseen valtava vaikutus ja huomaan eron erityisesti meidän Riemussa, joka on ollut meillä pennusta saakka: kun olen rauhallinen ja läsnä, hänkin on rauhallinen. Jos olen stressaantunut, hänkin on stressaantunut.

Tällaisia koirakuulumisia siis Napapiiriltä tähän kaamokseen, kyllä nämä pienet ilmapuntarit osaavatkin olla niin rakkaita!

Onko ruutujen sillä puolen koiranomistajia? 🙂