Miten selätin hiustenlähdön?

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia & Elivo.

Hannamari Rahkonen 2 Hauraat Hiukset Kuntoon 5

Olin ala-asteella se tyttö, jonka paksut kuparinruskeat hiukset ulottuivat takapuoleen saakka. Väkersin koulutuntien aikana hiuksia milloin leteille, nutturalle, ponkkarille – you name it. Muistan, että vuoden 2000 kesä oli kuuma ja pitkät hiukset alkoivat tuntua 12-vuotiaan ja ulkonäöstään vielä huolettoman tytön mielestä epäkäytännöllisiltä. Sen lisäksi, että hiukset lisäsivät hellekesän lämpöefektiä entisestään, olin todella kyllästynyt niiden painoon, pituuteen, pesemiseen ja kuivaamiseen. Kutrit olivat aina vähän tiellä, etenkin hevostallilla ja ratsastaessa, jossa letistä muodostui enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tuon kesän jälkeen halusin jotain totaalisen erilaista ja pyysin vanhemmiltani lupaa pätkäistä hiukset aivan lyhyiksi. Noh, lupa heltisi vasta veljen häiden jälkeen syyskuussa, mutta sain loppujen lopuksi haluamani. Vanhoja kuvia katsellessa on helppo nähdä, että kampaaja ei ihan saanut kiinni toiveestani – sain kyllä lyhyet hiukset, mutta aikamoisessa pottamallissa, jossa ei oltu huomioitu esimerkiksi hiusten luontaisia pyörteitä. Muistan vieläkin sen kevyen pettymyksen, kun hiuksista ei tullut toivomiani räyhäkän revittyjä, vaan ennemmin kiltin pliisut. Nykyään jo vähän naurattaa noita kuvia katsellessa, mutta pettymyksestä huolimatta oli vapauttavaa kun hiukset eivät enää liimautuneet kiinni niskaan tai olleet tuulisella säällä suussa ja silmissä.

Hannamari Rahkonen Hannamari Rahkonen 9

Muutamassa vuodessa kasvatin hiukset takaisin pitkiksi, aloitin hiustenvärjäämisen 15-vuotiaana ja vaikka värjääminen toki kulutti hiusta, ne olivat edelleen ne paksut ihanat hiukset joihin olin aina tottunut. Helmikuussa 2007 minulla alkoi pitkäaikaisen stressin seurauksena mieletön sulkasato: hiusharjani oli jo yhden vedon jälkeen täynnä hiuksia, tyynyni oli yön jäljiltä täynnä hiuksia ja suihkun lattiaritilän sai tyhjentää hiustupoista jokaisen pesuhetken jäljiltä. Olin muuttanut edellisvuonna kolmen tytön kimppakämppään toiselle paikkakunnalle, seurustellut, eronnut, muuttanut takaisin Rovaniemelle sekä menettänyt työpaikkani.

Tämän hiusepisodin aikana olin aivan varma, että olen kaljuuntumassa – mietin eikö hiustenlähtö lopu ikinä. Alle kuukaudessa paksuista hiuksistani oli jäljellä enää vain puolet ja vaikka itkut tuli itkettyä paljon vakavampien asioiden äärellä, kyllä se kerrasta ohentunut liru hiirenhäntäkin huolestutti ja suretti. Kiltin tytön otsatukka ja pitkät sekä paksut hiukset vaihtuivat 18-vuotiaan raskaissa tunneaallokoissa angstiseen pikimustaan ja revittyyn hiusmalliin. Kirjoitin itse asiassa viime vuonna tuon ajan elämästä postauksen 10 kesää sitten, siihen tiivistyy paljon juuri täysi-ikäistyneen sielunelämää.

Onneni on ollut se, että hiukseni kasvavat nopeasti, mutta tuon ajan jälkeen hiukset eivät olleet enää ikinä niin paksut kuin aiemmin. Hiusten elpyminen nykyiseen hyvään kuntoon on vienyt vuosia ja se on asia, jota osaa arvostaa puolet hiuksistaan menettäneenä.

Hannamari Rahkonen 5

Sulkasato 2.0.

Sain vielä toisen sulkasadon vuonna 2012 kun sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ja altistuin homeelle. Vauvahiusten määrä räjähti käsiin ja hiusrajani näytti vuosikaupalla siltä kuin olisin ollut lapsi. Siksi nykyään jokainen hyvä hiuspäivä on ilo, ei itsestäänselvyys – se, että hiukset ovat palautuneet näinkin hyvin monista kommervenkeista on selvä indikaatio ja merkki myös terveyden kohentumisesta.

Tätänykyä en ole värjännyt hiuksiani vuosiin enkä ole suostunut edes monien ekokampaamojen ehdottamiin kasviväri-yhteistöihin, koska en halua aloittaa värjäysprosessia enää ikinä uudestaan. Rakastan omaa hiustensävyäni ja harmaat saavat tulla sitten joskus kun tulevat.

Hiusrauhan syntymiseen on vaikuttanut monen konkreettisen elämäntapamuutoksen nivoutuminen yhteen – terveydenhoito on aina myös kauneudenhoitoa ja mielestäni minkään oireiden hoitoa ei tulisi koskaan laskea vain lääkityksien tai lisäravinteiden varaan. On löydettävä ne alkusyyt ja se vaatii usein tonkimista. Omalla kohdallani yksi isoimmista tekijöistä on ollut stressi ja sitäkin voi olla niin monenlaista aina emotionaalisesta puolesta fyysisiin ylikuormitustiloihin sekä sairastumista ja homealtistuksista liialliseen tekemiseen tai liian vähäiseen palautumiseen.

Täytän muutaman päivän päästä 30 ja voin sanoa päässeeni todella hyvin irti suorittamisesta, olemisen opetteleminen on ollut yksi merkittävimmistä stressitasojen laskijoista. Vaikka haastan itseäni työelämässä ja liikunnan saralla, en hae enää äärimmäisiä rajojani vain todistaakseni itselleni tai muille jotain. Kuuntelen stressiantureitani hyvin herkällä ja tiedän milloin näennäisesti hyvät, mutta liian kuormittavat asiat kuten rankka liikunta, jokin työprojekti tai vaikkapa valvominen on liikaa kokonaiskuvaa tarkasteltaessa.

Näyttökuva 2018 10 17 Kello 21.21.18 Hannamari Rahkonen 4 Hauraat Hiukset Kuntoon 3

Kauneuskuuri silloin tällöin

Elimistö käyttää aina ruoasta saadut ravinteet ensisijaisesti välttämättömien elintoimintojen käyttöön ja vasta sen jälkeen hiukset kynnet ja iho saavat oman osansa, mikäli ravinteista jää niille jotain annettavaa. Kokosin postauksen loppuun hiusanalyysissa oppimiani konkreettisia käytännön vinkkejä hiusten kasvua tukevasta ruokavaliosta ja hoidosta, mutta kaikista tärkeintä on se mitä syö ja miten syöty ruoka imeytyy. Mielestäni on aivan turhaa ostaa lisäravinteita, jos ruokavalio on hunningolla – sen täytyy olla se peruspilari jolle kauneudenhoito rakentuu.

En syö mitään lisäravinteita turhaan, vaan aina tarpeeseen ja erityisesti stressaavina aikoina tapanani on ollut tukea uusien hiuksien kasvua mahdollisimman luonnollisella lisäravinnekuurilla. Käytössäni on ollut nyt parin kuukauden ajan Elivon uutuustuote HiusVoima -kapselit, joiden sisältö vakuutti heti. Kapseleissa on biotiinia joka uudistaa soluja ja toimii hiuksen luonnollisena rakennusaineena. L-kysteiini on elimistöstämme löytyvä aminohappo, joka rakentaa hiuksen keratiinia vahvemmaksi. Molybdeenia tarvitaan elimistössä monenlaisiin entsymaattisiin aineenvaihdunnallisiin toimintoihin ja se tehostaa ja edistää mm. rikkipitoisen kysteiini-aminohapon aineenvaihduntaa. Kirjoitin täällä vasta myös OptiMSM:sta, joka on yksinkertaisesti luonnonrikkiä. Opti-MSM on varsinainen kauneuden tukipilari, sillä se tukee kehon tukikudosten rakentumista lisäämällä kollageenin muodostumista: nivelten lisäksi MSM vahvistaa kynsiä, ihoa ja hiuksia.

Tehon huomaa aina noin kahden viikon käytön jälkeen tasaisempana ihonsävynä ja vahvempina kynsinä, mutta hiusten suhteen allekirjoittaneella menee aina 3-4 viikkoa vaikutuksen huomaamisessa. Itse en välitä kapseleiden kuorista, joten nautin ne avaamalla kapselin ja sekoittamalla jauheen veteen.

Hauraat Hiukset Kuntoon Hauraat Hiukset Kuntoon 6

Hiusanalyysista

Kävin vuonna 2011 hiusanalyysissa ja ajattelin jakaa muutaman siellä oppimani hiusfaktan myös tässä samalla. Yleensähän hiusongelmiin haetaan apua pilleripurkeista, tehohoidoista tai analyyseista vasta sitten kun ongelmat ovat näkyviä: hiukset lähtevät päästä, haurastuvat tai hiuspohjassa ilmenee ihottumia tai infektioita. Itselläni ei ollut varsinaisesti hiusongelmia, mutta järkytyin siitä miten tarkasti hiusteni kautta pystyttiin kertomaan silloisesta terveydentilastani ja stressin vaikutuksesta hiuksiin.

Opin hiusanalyysissa, että hiustenlähtö on aina vanha ongelma ja syyt hiusongelmiin löytyvät miettimällä elämäntilannetta- ja tapoja 6-8 kuukautta taaksepäin. Kuten olen aiemminkin täällä paasannut, hiukset, kynnet ja iho ovat ravintoketjun viimeisessä päässä ja jos keho tai mieli ovat olleet äärirajoilla pitkään, on selvää että se näkyy myös ulkoisesti esimerkiksi katkeilevina hiuksina ja liuskoittuvina kynsinä.

Hiusten kasvukausi on keskimäärin 2-6 vuotta riippumatta siitä minkä ikäisiä olemme ja mikäli hius kuolee (eli tippuu pois) ennen oikean kasvusyklin päättymistä, ei hiusjuureen ala kasvaa uutta hiusta ennen kuin kasvusyklin vaihdos on käsillä. Hiusjuuri on tuon loppuajan tyhjillään ja alkaa kasvattaa uutta hiusta vasta kasvusyklin oikeassa vaiheessa. Tästä johtuen hiustenkasvu voi tuntua etenkin hiustenlähdön jälkeen hitaalta, mutta kyllä ne sieltä ajallaan taas kasvavat.

Jokaisen hiusjuuren ympärillä on sidekudos, joka on vähän kuin laturinjohto puhelimelle: se lataa hiukselle ravintoa, mutta vain jos päänahka ei ole liian kireä! Stressaantuneen ihmisen päänahka nimittäin kiristyy yleensä aina ja samalla myös hiusjuuren ympärillä oleva sidekudos kiristyy – tällaisessa tilanteessa hiuksen ravinnonsaanti heikkenee. Hiusjuurien kuntoa voi testailla kotona tarkastelemalla nyppäisemällä yhden tai kaksi hiusta ja tarkastelemalla hiusjuuren muotoa – sen pitäisi olla aina suora.

Imeytymättömästä ravinnosta ja stressistä voi kertoa myös se mitä tulee hiusjuurien mukana. Ihanteellisessa tilanteessa talin pitäisi olla juoksevaa, mutta jos hiusjuuressa on kiteytynyttä talia, se estää ravinteiden imeytymistä.

Hauraat Hiukset Kuntoon 7 Hannamari Rahkonen 6

Hiustenkasvun tukeminen

Laadukkaat proteiinit

Hiukset koostuvat 70-80 % proteiinista, 10-15 % vedestä, 3-6 % rasvoista, 1 % pigmentistä, 0,5 % hiilihydraateista ja mineraaleista. Hiusten kannalta optimaalisin ruokavalio koostuu 80 % luomutuoreruoasta ja 20 % valkuaisista – monet hiusalan ammattilaiset suosittelevat, että luomukananmunia olisi suositeltavaa syödä joka päivä, sillä ne sisältävät täydellisen kattauksen proteiinia, rasvoja, aminohappoja sekä mineraaleja. Koska hiukset koostuvat suurimmaksi osaksi proteiineista, laadukkaita proteiineja olisi oltava ruokavaliossa riittävästi.

Riittävästi rasvaa

Ravinnosta saatavan rasvan laatu määrää hiuspohjassa olevan talin laadun ja tästä syystä hyvien rasvojen nauttimiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hyviä vaihtoehtoja ovat kylmäpuristetut öljyt kuten avokadoöljy, neitsytoliiviöljy ja neitsytkookosöljy.

Kohdennetut ja laadukkaat ravintolisät

Jos tietää olevansa taipuvainen stressaantumiseen tai haluaa muuten tukea uusien hiuksien vahvana kasvamista, on ihan paikallaan syödä kerran tai kaksi kertaa vuodessa hiuksiin vaikuttavia lisäravinteita. Elivon HiusVoima-kapselit ovat yksi todella hyvä vaihtoehto, sillä ne sisältävät elimistössä luontaisesti esiintyviä aminohappoja sekä luonnonrikkiä.

Päänahan säännöllinen hieronta

Laadukkaan ruoan tai lisäravinteiden nauttiminen ei välttämättä auta hiusten suhteen, jos päänahka on kireä kuin viulunkieli ja verenkierto on tukossa. Suosittelen hieromaan päänahan kunnolla jokaisella hiustenpesukerralla ja satsaamaan vielä kerran tai kaksi viikossa erilliseen päänahan hierontaan käyttämällä samalla luonnonkosmetiikan hiusseerumeita. Päänahkaa kannattaa hoitaa myös tekemällä päänahan verenkiertoa aktivoivia turvehoitoja, sillä turve vähentää kireyttä hiuksen ympärillä olevissa sidekudoksissa ja helpottaa hiusjuuren ravinnonsaantia.

Käytätkö sinä mitään lisäravinteita? Jos, niin mitä?

Kuvat Hannamari ja Tuomas Rahkonen

kirsi

Onko tuo sinun oma hiustenvärisi?! Aivan uskomattoman kaunis sävy, ja kauniit paksut hiukset.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos! Ihan oma sävy on, viimeiset vaalennusten jäämät pätkäistiin latvoista pois parisen vuotta sitten :)

Vastaa
Marjo

Sulla on upeat hiukset! Et todella tarvitse mitään väriä niihin, niin kauniit luonnollisina :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos! Onneksi kasvatin oman sävyn takaisin, en ollut muistanutkaan miten paljon siitä tykkään.

Vastaa
Ulla

Kaunis sävy sinulla ja muutenkin vahvan ja terveen näköiset hiuset. Ja ovat tosissaan vahvistuneet hurjasti mitä muistelen sun vuosien takaisia kuvia.

Mulla on ollut jo pidempään lyhyet hiukset ja monesti syksyllä tulee halu kasvattaa. Nyt taas yritän, mutta tiedän, että kasvatusvaihe on ankea ja hermot voi mennä jossain kohtaa. Yritän kuitenkin koska haluaisin käyttää kaikkia ihania luonnonkosmetiikan tuotteita pidempään tukkaan. :)

Mä olen nyt kunnostautunut lisäravinteiden kanssa, ostin biotiiniakin kasvatusprosessia tukemaan, seuraavaksi voisin kokeilla tuota Elivoa. Muuten syön sinkkiä, d-vitamiinia, magnesiumia, omega 3, maitohappobakteereita ja b12-vitamiinia.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Ulla! Meinasin itse asiassa tehdä tämän postauksen oheen sellaisen hiushistoriikki-kuvakollaasin, muutos on melkoinen esimerkiksi viiden vuoden takaiseen. Tsemppiä kasvatusrupeamaan, se palkitsee lopulta :)

Vastaa
silja

kauniit hiukset sulla. itsekin kaipaisin hiusten vahvistumista ja ihon parantumista myös. stressi ja ainaiset dieetit on varmaan tehny "tehtävänsä", mutta värjäämisen lopettamisesta huolimatta en ole vahvistumista hiuksissa huomannut.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiitos Silja! Hiusten vahvistumisen takana on ollut suurimpana tekijänä ruokavalion muuttaminen eläinperäiseksi. Sinua saattaisi kiinnostaa tämä uusin artikkelini, joka koskee sitä miten hiuksia voi vahvistaa ruokavaliolla ja millaisilla tuotteilla/raaka-aineilla eri hiustyyppejä kannattaisi hoitaa: https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/kuivat-rasvoittuvat-katkeilevat-ohuet-tai-epapuhtaat-hiukset-viisi-ratkaisua/

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Selleririsotto
5 x vinkkiä sujuvampaan yrittäjyyteen
Rohkeudesta käsin
3 kuukautta ketogeenista ruokavaliota – mikä on muuttunut?