Kevään 2023 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kevään uutuudet saatu testiin maahantuojilta.

Kokosin jälleen yhteen viimeisten kuukausien kiinnostavimmat uutuudet. Testaan koko ajan reippaan määrän kosmetiikkaa, josta kuitenkin vain osa pääsee mukaan tälle listalle. Joukkoon mahtuvat ainoastaan ne kaikista toimivimmat purnukat. Mukana on tällä kertaa mm. ihania meikkilöytöjä, kiinnostava uusi C-vitamiiniseerumi, kenkkuilevan ihon rauhoittelija sekä meikin- ja aurinkovoiteenpoistoon sopivia öljypohjaisia putsareita. Lähdetään tutkimaan tuotteita tarkemmin!

Luonnonkosmetiikka Uutuudet Kevat

Keväiset meikkiuutuudet

Meikkirintamalta innostuin kovasti Laveran uutuuksista, joissa on kivan simppelit pakkaukset, maltilliset hinnat ja mikä tärkeintä tietysti, erittäin toimivat sisällöt. Laveran meikkipuoli on kokonaisuudessaan hyvin laaja (kuten sarja muutenkin), joten mukaan mahtuu valitettavasti hutejakin, mutta parhaimmisto onkin sitten hämmästyttävän hyvällä tasolla.

Luonnonkosmetiikka Meikki Uutuudet Kevat

Ihana meikkivoidelöytö

Ykköslempparini Laveran meikkiuutuuksista on Cream to Powder Foundation, joka pääsi yllättämään minut totaalisesti. En ole nimittäin pitänyt sarjan meikkivoiteista aiemmin yhtään (pois lukien mahtava Hyaluron Liquid Foundation, josta voit lukea lisää viime vuoden kevään parhaista uutuuksista). Toisekseen en ole oikein koskaan välittänyt tämmöisistä purkissa tulevista kiinteistä meikkivoiteista.

Hämmästykseni olikin suuri, kun ensimmäisen kerran aloin sutimaan voidetta kasvoilleni. Se levittyy erinomaisesti, sitä on helppo kerrostella juuri omaan makuun ja omiin tarpeisiin sopivaksi ja se jättää iholle kauniin pinnan. Tuo pinta on kuivemmalla iholla mattaisempi, jopa hieman puuterinen, ja omalla rasvaisella ihotyypilläni kevyesti hehkuva, silti enemmän kallellaan siis himmeämpään kuin kiiltävään osastoon.

En ole aina lisännyt päälle edes puuteria ja pysyvyys on ollut mainio ilmankin. En ole myöskään käyttänyt erillistä peitevoidetta tämän kaverina, sillä samalla tuotteella saa mielestäni riittävän hyvin taputeltua piiloon kaiken tarvittavan. Levitän voiteen koko kasvoille siveltimellä ja paikallisesti sormin.

Tämä on täydellinen seuralainen myös kesän reissuille, sillä erillistä puuteria ja peitevoidetta ei tosiaan siis välttämättä tarvita. Sama pohja taipuu niin kevyempään päivämenoon kuin tarvittaessa peittävämmäksi juhlameikiksikin.

Lavera Cream To Powder Kokemuksia

Yllä molemmat sävyt: ylempänä Light ja alempana Tanned.

Ainoan miinuksen annan tälle meikkivoiteelle surkeasta sävyvalikoimasta. Sävyjä on tosiaan vain kaksi ja niistä tummempi (02 Tanned) on ollut minulle nyt keväällä sopiva. Siis minulle, joka olen kuitenkin sieltä vaaleimmasta päästä… Älä anna sävykuvan hämätä, Tanned näyttää kalpeaa ranteeni sisäpintaa vasten vähän tummemmalta kuin onkaan.

Vaaleampi sävy (Light) sopisi minulle keskitalvella ja nyt käytän sitä peitevoiteena, jossa tämä hieman vaaleampi väri toimii mielestäni paremmin. Jos olet siis vaalea sävyltäsi, löydät kyllä sopivan näistä neutraalin vaaleista vaihtoehdoista, mutta muun sävyisille valikoimaa ei ikävä kyllä ole.

Kesäisiä luomivärisävyjä

Seuraavana Laveran meikkiuutuuksista listalle pääsevät luomivärit. Näissä on tismalleen sama haaste, kuin sarjan aiempienkin luomivärien kohdalla. Osa sävyistä on kummallisen vahvasti metallinkiiltoisia, eikä kovin helppoja sävyjä etenkään arkeen. Joukossa on kuitenkin myös todella kauniita ja satiinisemmalla pinnalla varustettuja vaihtoehtoja. Laatu on näissä mielestäni hyvä kautta linjan.

Uutuussävyt eivät ole sieltä konservatiivisimmasta päästä. Mukana on nimittäin vahvaa rubiininpunaista, glitteriä ja paahteista oranssia. Sävyt kannattaa kuitenkin kurkata ja katsoa, löytyisikö sieltä jokin omaa meikkipussia piristävä sävy. Erityisesti kesän juhlia ajatellen näistä uutuuksista voi tehdä edullisesti superkivoja löytöjä!

Omat lempparisävyni ovat pehmeä aprikoosi/persikka Burnt Apricot, joka on kaunis myös poskipunana sekä glitterinen Space Gold. Tämä on hauska sävy taputeltuna sormin toisen luomivärin päälle säihkettä ja juhlavuutta tuomaan. Myös vahva jalokivisävy Red Ochre on yllättävän kiva. Instagramissani on siitä feedillä kuvia ja tutorial löytyy kohokohdasta värikäs meikki.

Uusissa sävyissä on myös musta sekä perusruskea Walnut, jotka ovat hyvät hankinnat, mikäli meikkipussistasi ei vielä näitä aina tarpeellisia värejä löydy. Molemmat värit ovat mielestäni osastoa must-have, mikäli ylipäätään käytät luomivärejä. Mustalla voi tehdä rajauksia ja tummentaa aivan mitä vaan meikkiä. Ruskealla voi tehdä samoja asioita, mutta pehmeämmin.

Lavera Cream To Powder Foundation

Laveran Cream to Powder meikkivoide sävyssä Tanned, silmämeikissä uusista luomiväreistä mm. Burnt Apricot sekä Amber, poskilla sävy Rosy Peach, huulilla ikisuosikkini Tinted Lip Balm Pink Smoothie

Väriä myös poskille

Lavera lanseerasi uudelleen poskipunansa ja sävyistä kaksi on mieleeni. Rosy Peach on kaunis persikkainen, monille sopiva sävy. Tämä ei ole liian voimakkaasti oranssiin taittava, jolloin sopii myös meille viileämmille tyypeille. Tämä on kiva sävy arkeenkin. Sävy on ollut valikoimissa aiemminkin eri nimellä.

Cashmere Brown on puolestaan vähän vahvemmalla hehkulla varustettu punertavan rusehtava paahteinen kesäsävy. Olen testaillut tätä onnistuneesti myös luomivärinä. Tässä on kesäksi ihana vaihtoehto, jos haluat vain yhden tuotteen erillisen aurinkopuuterin ja poskipunan sijaan.

Laveran poskipunat ovat siis puuterimaisia, mutta myös voidemaisten tuotteiden rintamalla tapahtuu. Lily Lolo Lip & Cheek Cream on erittäin onnistunut uusi tuttavuus. Koostumus on hyvin pigmenttistä, mukavan ohutta, eikä lainkaan tahmaista tai rasvaista (ei silti missään nimessä yhtään kuivaa).

Koska pigmenttiä on kunnolla, sopii tuote erinomaisesti myös huulille. Siinä tarkoituksessa olenkin käyttänyt omaa sävyäni, Azaleaa, kaikista eniten. Azalea on kaunis ja voimakas punertavaa ja pinkkiä yhdistelevä marjasävy. Käytän sitä huulilla usein vahvana, huulipunamaisena kerroksena. Sitä voi taputella huulille myös aivan vähänkin, jolloin se vain hieman korostaa huulten omaa sävyä. Poskille Azalea on raikas ja ilmettä piristävä, vain pieni määrä riittää!

Alla on kuvat mainituista sävyistä, ylhäältä alas:

Lavera Rosy Peach (livenä aavistuksen pinkimpi kuin kuvassa)

Lavera Cashmere Brown (jos vieressä olisi aurinkopuuteria, olisi tämä selkeästi kuitenkin punertavampi ja poskipunamaisempi sävy, vaikka saattaa tässä vähän bronzerilta näyttääkin)

Lily Lolo Azalea (kuvassa runsas kerros, saa taputeltua myös aivan kevyesti)

Luonnonkosmetiikka Poskipuna

Kiinnostavia uusia putsareita kasvoille

Edullinen puhdistusöljy

Hyviä vaihtoehtoja puhdistusöljyistä ei voi koskaan olla liikaa! Vedellä helposti poishuuhtoutuvia, edullisia tuotteita ei kovin monia ole, joten Laboratoires de Biarritz Cleansing Oil on sen puolesta mieluinen löytö. Koostumus on tässä jännä, sillä siinä on samaan aikaan liukkautta ja notkeutta sekä kuitenkin runsautta – mielestäni todella onnistunut. Öljy levittyy kasvoille helposti ja sulattaa meikin vaivatta. Puhdistusteho on oikeastaan aivan kirkkainta kärkeä, mihin olen törmännyt.

Öljy huuhtoutuu kasvoilta hyvin, ei erinomaisesti, mutta riittävän hyvin. Selkeäsi kuitenkin kaipaan tämän kanssa kaksoispuhdistusta, jottei iholle jää yhtään öljyistä fiilistä. Mikäli olet kokeillut Novexpertin puhdistusöljyä, niin tämä huuhtoutuu vedellä paremmin, mutta ei kuitenkaan yhtä täydellisesti kuin vaikkapa Djusie tai Evolve. Hyvin lähelle se silti pääsee.

Tuoksu on perus miellyttävä kosmetiikkatuoksu, joka ei kutkuttele erityisesti omaa nenääni, mutta ei toisaalta häiritsekään. En nipota siitä tällä hinnalla, sillä kyseessä on litrahinnaltaan heittämällä luonnonkosmetiikan edullisin vedellä huuhtoutuva putsariöljy. Purkkikoko on tuplasti isompi kuin monissa muissa.

Kokonaisuutena, kaikki seikat huomioiden, tämä pääsee hyvin lähelle kymppiä ja suosittelen tätä varauksetta, mikäli etsinnässäsi on nimenomaan maltillisen hintainen putsariöljy. Tiettyä arkisuutta tässä kuitenkin on verrattuna juuri lemppareihin eli Djusieen ja Evolveen, eli niitä tämä ei omissa kirjoissani kuitenkaan päihitä. Mainio tapaus silti!

Yin Your Skin Salva Cleansing Potion

Puhdistaja nautiskelijoille

Arkisuudesta ei sen sijaan voida puhua Yin Your Skinin uutuuden, Salva-putsarin kohdalla. Salva on koostumukseltaan kuin ylellinen hoitobalmi. Se kuitenkin käyttäytyy kasvoilla eri tavalla, onhan se putsari! Koostumus on täysin erilainen kuin oikeastaan mikään, mitä olen aiemmin testannut. ⁠

Salva ei ole todellakaan mikään kiireisen suihkussa meikkinsä poistavan tyypin tuote, enemmänkin ihonhoidon nautiskelijoille.⁠ Parasta onkin, että putsaukseen on todella keskityttävä tämän kanssa. Hutiloiden jos tekee, ei lopputulos ole hyvä. Salvaa pyöritellään pieni nokare suoraan meikin päälle kuivin sormin ja sen jälkeen otetaan vettä mukaan ja hierotaan. ⁠

Hierontaosuuteen kannattaa panostaa, koska puhdistus tapahtuu tässä! Koostumus muuttuu kermaiseksi ja meikki (myös tuhdimpikin meikki, jopa silmämeikki) lähtee täydellisesti. Ihoon jää todella puhdas tunne, mutta ihon pehmeys säilyy silti.

Tuoksun odotin kuvauksen perusteella olevan vielä vähän ehkä voimakkaamman rohdosmaisempi ja toivoin sen olevan tymäkämmän yrttinen. Aluksi en saanut tuoksusta yhtään kiinni, mutta nyt nenääni leijailee oikeastaan ainoastaan sisältämänsä kardemumman eteerinen öljy. Se tuo mieleeni aivan pullan ja tuoksu on mielestäni nyt ihana!

Olen saanut samaa pulla-kommenttia myös muilta. Haluan kuitenkin selvyyden vuoksi tarkentaa, ettei kyseessä ole mikään karkkisen makea leivonnais/jälkkärituoksu vaan vähän maanläheisempi pulla… Oikein hyvä joka tapauksessa!

Mikäli haluat testata jotakin selkeästi erilaista ja kaipaat yhtä, tehokkaasti kaiken meikin mennessään vievää puhdistajaa, suosittelen Salvaa ehdottomasti.⁠ Salvassa on mukana ripaus savea ja se sopii hyvin epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle, mutta on tarpeeksi hellä myös kuivallekin ihotyypille.⁠ Salvan myötä puhdistukseen täytyy ottaa muutama ekstraminuutti ja sehän on arkisten kiireiden keskellä ainoastaan hyvä juttu.

Kolme erilaista seerumia

Aloitetaan seerumiosaston tutkailu Evolven taivaansinisestä uutuudesta, Blue Velvet Ceramide Serumista, josta voit lukea tarkemmin siitä kirjoittamastani artikkelista. Tiivistelmänä kuitenkin totean, että kyseessä on siis ihanalta tuoksuva, silkkisen ohut öljyseerumi – mainio tuote kaikille ihotyypeille kevääseen ja kesään. Koostumus on öljymäiseksi tuotteeksi kevyt ja nopeasti imeytyvä, silti liukkaan miellyttävä eikä kuivaöljymäisen kuivakka.

Blue Velvet Ceramide Serum rauhoittaa ihoa ja auttaa vahvistamaan sen suojamuuria. Sopii erityisen hyvin kaikille herkkyyteen taipuvaisille ja kenkkuileville ihoille. Tämä on kaikin puolin mukavan erilainen tuote ja tuo kivaa vaihtelua perinteisempiin kasvoöljyihin.

C-vitamiiniseerumien uusi kuningatar?

Neal’s Yeardin uutuus on puolestaan C-vitamiiniseerumi, jossa on kerrassaan onnistunut geelikoostumus. Tässä on vesipohjainen seerumi makuuni! Koostumus ei ole yhtään tahmea tai raskas, eikä toisaalta liian kuivakaan. Kyseessä ei siis ole sellainen inhottava geeli, joka hulahtaa ihoon puolessa sekunnissa jättäen ihon kuivaksi. Tämä on täydellisen kevyt ja raikas sekä sopivalla tavalla nopeasti imeytyvä.

Olen tarkka seerumeiden kosteutustehoista, sillä kunnollinen kosteutus on kuitenkin ihonhoidon perusta. Vaikka olisi kuinka kirkastava seerumi, mutta jos se ei kosteuta tarpeeksi, ei sillä oikein tee mielestäni mitään. Pintakuivuus kun saa ihon taas näyttämään samealta ja kierre on valmis… Tämä C-vitamiiniseerumi ilahduttaa kuitenkin oikein hyvällä kosteuttavuudellaan.

Ainesosalista on ilo silmälle, sillä se ei sisällä mitää turhaa kikkailua. Suoraviivainen inci pitää sisällään ainoastaan tarpeellisen. Valitut raaka-aineet ovat hellävaraisia ja varovaisesti uskaltaisin ehdottaa seerumin sopivan myös hieman herkemmällekin iholle, joskin herkkyyshommat ovat aina tapauskohtaisia.

Neals Yard Remedies Vitamin C Serum

Seerumin sisältämä C-vitamiini ei ole peräisin epävakaasta askorbiinihaposta, vaan vakaasta C-vitamiinijohdannaisesta, askorbyyliglukosidista. Tämä muoto ei ole aivan yhtä tehokas kuin puhdas C-vitamiini, mutta muilta ominaisuuksiltaan ylivertainen. Askorbyyliglukosidi siis säilyy vesipohjaisessa koostumuksessa vakaana eikä hapetu ja on iholle hellävarainen. Vaikutukset ovat pitkälti samat kuin puhtaalla C-vitamiinilla, eivät vain siis aivan yhtä voimakkaat.

C-vitamiinin etuja iholle on useita: sen antioksidanttisuus, kyky tehostaa kollageenintuotantoa ja häivyttää pigmenttimuutoksia sekä kirkastaa ihoa. Seerumiin on lisätty vielä kakadumarjan uutetta tukemaan C-vitamiinivaikutusta. Kyseisen hedelmän kun kerrotaan sisältävän jopa sata kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinin!

Entäs sitten seerumin teho? En voi väittää, että olisin huomannut seerumin olevan mikään maaginen kirkastaja iholleni. Hehkun se kyllä on onnistunut ylläpitämään, ja veikkaankin, että mikäli lähtötilanne olisi sameampi, olisi kirkastava vaikutuskin selkeämpi. Olen kuitenkin nauttinut seerumista kovasti. Se on nimittäin juuri sellainen tuote, jota haluan käyttää eli simppelin tehokas kosteuttaja, joka tarjoaa iholleni reilusti antioksidanttista vaikutusta ja auttaa ihoa pysymään kauniin heleänä.

Kun summaan yhteen napakympin koostumuksen, loistavan inci-listan sekä tarpeisiini vastaavan tehon, annan seerumille täydet pisteet. Tässä saattaa olla uusi C-vitamiiniseerumeiden suosikkini, katsotaan kun koko purkki on käytetty. Joka tapauksessa tätä ostan varmasti lisääkin, mahtava uutuus!

Piristäjä ja virkistäjä väsyneelle silmänympärysiholle

Pure = Beautyn Eye Serum on vesimäisen ohutta seerumia, joka tulee kätevässä roll-on -pakkauksessa. Roll-on tuntuu ihoa vasten kylmältä ja hyvin virkistävältä! Tämä onkin parhaimmillaan aamuisin käytettynä häivyttämään turvotusta ja herättelemään uuteen päivään. Mukana on myös kofeiinia, joka tehostaa vaikutusta.⁠

Seerumin ainesosat ovat Pure = Beautyn muiden tuotteiden tapaan hyvin simppelit. Mukana on kosteuttavaa glyseriiniä, koivunmahlaa ja hyaluronihappoa sekä heleyttä tuovaa variksenmarjaa. Siinäpä se oikeastaan! Vaikutus on ihoa nesteyttävä ja virkistävä. Tuote on kiva lisä kosteusköyhälle iholle täyteläisemmän ja öljypitoisen silmänympärysvoiteen alle käytettäväksi. Lisäksi se sopii kaikille virkistävää ja turvotusta vaikutusta kaipaaville.⁠

Tykkään tuotteesta, vaikka mikään pakollinen lisä tämä ei omaan rutiiniin olekaan. ⁠Kieltämättä viilentävä vaikutus on kuitenkin aamuisin erittäin ihana ja purkkiin tulee tarrattua jo sen vuoksi.

Lue seuraavaksi: Aurinkovoide kasvoille – neljä suosikkiani luonnonkosmetiikasta

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Luonnonkosmetiikan Suosikit
Kaikkien aikojen luonnonkosmetiikan suosikit
Aurinkovoide Kasvoille
Aurinkovoide kasvoille – neljä suosikkiani luonnonkosmetiikasta
Hiuksiin Jatettava Hoitoaine
Hiuksiin jätettävä hoitoaine ja miksi en käytä hoitoainetta suihkussa
Nopea Arkimeikki
Nopea arkimeikki muutamalla tuotteella