Kevään 2022 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kevään uutuudet saatu testiin maahantuojilta.

Raikasta, makeaa ja värikästä – on keväisten uutuustuotteiden aika! Kevään uutuudet pitävät sisällään esimerkiksi loistavia puhdistustuotelöytöjä kasvoille sekä herkullisia meikkisävyjä. Tuoksuissa aistii jo kesän ja auringon. Poimi talteen vinkit hämmästyttävän hyvästä meikkivoiteesta, helppoakin helpommasta huulimeikistä arkeen sekä pitkäkestoisista kynsilakoista.

Pulpe De Vie kevään uutuudet

Pulpe De Vien aurinkoisia persikkaherkkuja

Pulpe De Vien makean persikkaisilta tuoksuvat kevään uutuudet ovat erinomaisia perustuotteita monille. Ykkössuosikkini on lempeä geelipuhdistaja The Cleanser, jota suosittelen kaikille, keille geeli ylipäätään sopii. Tässä tuotteessa on ihan kaikki kohdillaan edullista hintaa myöten. Tuoksu on ihana ja kesäinen, koostumus geeliksi hellä ja silti tehokkaasti puhdistava. Iho jää oikein miellyttävän tuntuiseksi, ei yhtä kuivaksi ja kiristäväksi, mitä monilla verrokeilla. Käytän tätä kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena, mutta tämä nappaa mukaansa itsekseenkin ainakin kevyen meikin.

Pulpe De Vie The Cleanser

Saman linjan The Cream -kasvovoidetta olenkin kehunut jo aiemmin parhaiden kasvovoiteiden artikkelissani. The Cream on erinomainen, kevyehkö kasvovoide etenkin normaalille ja sekaiholle. Se on täydellisen helppo ja edullinen valinta erityisesti kevääseen ja kesään. The Cream on hyvä valinta myös nuorelle iholle. Siinä on ihana voidekoostumus, ei liian täyteläinen, muttei aivan ohut fluidikaan. Se levittyy ja imeytyy ihoon hyvin, mutta ei huku ihoon jälkiä jättämättä vaan viimeistelee ihon mukavan pehmeäksi ja kosteutetuksi. Olen kehunut Pulpen edellisiäkin voiteita, mutta tämä on mielestäni kokonaisuutena vielä niitäkin onnistuneempi.

Pulpe De Vie The Cream

Pulpe De Vie lanseerasi myös uudet deodorantit, joista niistäkin suosikkini on persikka. Dödöt pitävät itselläni erittäin hyvin, mutta teho juuri sinun kainaloissasi selviää vain kokeilemalla, kuten aina deodoranteissa. Tehokkuus on omalla ihollani sitä luokkaa, että valitsin nämä uutuusdödöt mukaan tämän hetken deodoranttisuosikkieni TOP 3 -listalle. Dödöjä terästää ripaus ruokasoodaa, jonka määrä on ilmeisen maltillinen, sillä ainakaan omat herkät kainaloni eivät ole siitä ärtyneet. Maissitärkkelys auttaa sitomaan kosteutta ja olen kokenut, että nämä dödöt auttavat kainaloita pysymään aavistuksen verran kuivempina. Juuri tämä seikka yhdistettynä täydelliseen pitävyyteen nostaa dödöt oman lempparilistani kärkisijoille.

Pulpe De Vie Deodorantti

Mainiot uutuusputsarit

Taikan uudesta Sensitive-linjasta mukaan tähän artikkeliin pääsi Puhdistusemulsio. Koko neljän tuotteen linja on muutenkin hinta-laatusuhteeltaan laadukas, mutta putsari nousi itselleni ehdottomaksi kohokohdaksi sen kerrassaan ihanan freshin koostumuksen ansiosta. Rakastatko sinäkin nopeakäyttöisiä ja ahh, niin raikkaan tunteen jättäviä puhdistusgeelejä, mutta tiedät niitten olevan vähän liikaa ihollesi? Testaa tätä emulsiota! Ohuessa koostumuksessa on etäisesti jotakin geelimäistä – ainakin se on mahdollisimman kaukana perinteisestä, täyteläisestä puhdistusmaidosta.

Hajusteeton uutuusputsari on kokonaisuutena ihan täysi napakymppi. Ohut emulsiokoostumus huuhtoutuu iholta vedellä ja jättää ihon raikkaan puhtaaksi, muttei kuitenkaan kiristäväksi. Olen tykästynyt tähän nyt erityisesti aamupuhdistuksessa, mutta tuote toimii mainiosti illassa joko meikittömille (tai hyvin vähämeikkisille kasvoille) sekä kaksoispuhdistuksen toiseen vaiheeseen.

Taika Sensitive Puhdistusemulsio

Toinen kevään uutuusputsari, Evolven Kalahari Dream Cleansing Oil, hurmasi minut kertaheitolla. Olenkin toivonut puhdistusöljyihin vähän lisää valinnan varaa erityisesti hieman edullisemmasta hintaluokasta. Tämä Evolven uutuus maksaa noin 10 € vähemmän kuin suosikkini Djusielta ja on sopiva valinta heille, ketkä haluavat loistavan öljyn meikin poistoon, mutta eivät halua panostaa rahallisesti niin paljoa. Vertaan Evolven öljyä juuri Djusien öljyyn, sillä niiden koostumukset ovat suht lähellä toisiaan. Djusien öljy on ainesosiltaan huomattavasti vielä monipuolisempi ja sopii sinulle, joka haluat maksimoida tulokset.

Evolven ohuehko koostumus on vaaleanpunaista (pieni juttu, mutta ilahduttaa joka kerta!) ja mielettömän ihanan tuoksuista. Tuoksu muistuttaa minua kesästä ja paratiisirannoista, mutta siinä on myös jotakin hedelmäkarkkimaista. Joka tapauksessa kerrassaan valloittava tuoksu! Öljy nappaa mennessään kaikki meikit ja on erittäin helppo huuhdella iholta vedellä pois. Loistava valinta kaikille ihotyypeille erityisesti kesään – muistathan, että aurinkovoiteen poistamiseen tarvitset aina puhdistusöljyn!

Evolve Cleansing Oil

Kevättä kynsissä

Kia Charlotta Express Yourself

Kia-Charlotta on kohonnut lemppareideni joukkoon kynsilakkarintamalla. Lakoissa on runsaasti superihania sävyjä ja lisäksi niiden pysyvyys on omassa luokassaan. Tykkään kovasti myös siitä, että lakoista on saatavilla runsaasti ajankohtaisia kausisävyjä. Omat suosikkini Kian kevät/kesäkokoelmasta ovat laventelin ja pinkin hempeä yhdistelmä Experss Yourself, tummempi (silti kesäinen) violetti Lovely Weirdo sekä kirkas vadelmanpunainen Tummy Rolls.

Kia Charlotta Lovely Weirdo

Takuuvarma kirkastaja kasvoille

Flow Cosmeticsin AHA & BHA Peeling Serum on juuri niin loistava, miltä se kuulostaakin. Tämä seerumi todellakin kirkastaa ihoa. Suosittelen harvoin näin tujuja tuotteita, mutta tällä on paikkansa! ⁠Tämä seerumi on sinulle, mikäli ihosi on epäpuhdas ja tukkoinen, nuutunut ja samea. Ihonsävysi on epätasainen (esimerkiksi pigmettiläiskiä tai aknearpia) tai sinulla on paljon pieniä pintajuonteita. Muille ihoille en ottaisi ”huvin vuoksi” näin tehokasta tuotetta, vaan panostaisin kosteuttavaan vaihtoehtoon.⁠

Erityisen tästä seerumista tekee se tuotteen sisältämät hapot, mukana on sekä AHA-happoja että BHA-happoa, jotka toimivat monivaikutteisesti kuorien ja kirkastaen ihoa, mutta myös pureutuen tukkeutuneisiin ihohuokosiin, joissa BHA-happo pääsee avaamaan niitä. Seerumi on kehitetty tukkeumiin taipuvalle aikuiselle iholle, jolle se onkin nappivalinta epätasaisen ihonsävyn ohella. Tässä tuotteessa on kaikki kohdillaan tehoja, ihanaa tuoksua ja miellyttävää, hyvin imeytyvää koostumusta myöten. Minulla tulee tuoksusta mieleen jokin leivonnainen, erittäin hyvä ja nopeasti haihtuva se joka tapauksessa on.

Flow Aha Bha Peeling Serum

Kevään uutuudet meikkirintamalla

Lavera Tinted Lip Balm

Kerrankin sävyttävät huulivoiteet, joista oikeasti tulee reilusti sävyä! Laveran Tinted Lip Balmeissa on yllättävän paljon pigmenttiä, mutta ovat kuitenkin pehmeät ja läpikuultavat, mitä tämmöisiltä tuotteilta voikin odottaa. Täydelliset arkimeikkiin ja jopa ilman peiliä laitettavaksi. Koostumus on runsas ja hoitavan tuntuinen. Pysyvyys on yllättävän hyvä, muttei toki verrannollinen kunnon punaan. Kuluvat kauniisti ja tasaisesti pois, eivätkä muodosta ainakaan itselläni rajoja huulten reunoille.⁠

Oma suosikkisävyni on tietenkin punainen Strawberry Red, mutta tykkään oikeastaan jokaisesta. Pink Smoothieta olen käyttänyt myös todella paljon, se sopii raikkautta tuomaan meikkiin kuin meikkiin ja on silti hyvin maltillinen eikä vedä huomiota itseensä.

Nämä uutuusbalmit ilahduttavat takuulla niin kaltaistani fanaattista huulipunahenkilöä kuin arempaakin huulimeikkailijaa⁠. Vinkkinä muuten, balmia kannattaa laittaa huulille ihan reipas kerros, jolloin koostumuksen kaunis kiilto pääsee esille ja lopputulos on ihanan mehukas.

Lavera Tinted Lip Balm

Lavera Tinted Lip Balm sävyt ylä vasen Fresh Peach, ylä oikea Pink Smoothie, ala vasen Strawberry Red, ala oikea Deep Plum

Und Gretel huultenrajauskynät

Und Gretelin kaksipäiset huultenrajaus/pohjustuskynät ovat hauska uusi tuttavuus! Kyseessä ovat siis monikäyttökynät, joiden toisessa päässä on väritön pohjustus/hoitopää, joka tuo huulille pehmeyttä. Ei kuitenkaan sellaista huulivoidemaista liukkautta (joka huonontaa huulipunan pysyvyyttä), vaan mattaisemman pinnan. Sen päälle huuliväri on helppo levittää ja se myös pysyy paremmin.⁠

Pohjustuspäällä saa kivasti tasoitettua huulten kuivuuden ja röpöliäisyyden, jottei kuivuus näy huulipunan alta. Lisäksi pohjustuspää takaa varsinaisen värillisen kynän tasaisen levittyvyyden. Ero on ihan huomattava! ⁠Suosittelen tätä kynää siis kuiville ja pinnastaan epätasaisille huulille sekä sinulle, jolla on paljon juonteita huulten ympärillä. Olen käyttänyt pohjustuskynää myös muiden rajauskynien ja huulipunien kanssa⁠. Kannattaa siispä hankkia ainakin yksi sävy, jotta saa tuon pohjustuspään.

Myös itse värillinen puoli on kermaista ja huulilla hyvin liukuvaa. Tämän huomaa hieman pysyvyydessä, joka ei ole aivan yhtä hyvä kuin kovemmissa kynissä. Riittävän hyvä se silti on ja tosiaan tuo levittyvyys on aivan omaa luokkaansa! Jos katsot alla olevia kuvia tarkkaan, huomaat ehkäpä joustavan pinnan, jonka kynillä saa aikaan. Näistä puuttuu täysin se monista rajauskynistä tuttu kuiva ihotuntuma.⁠

Und Gretel Lustec

Und Gretel huultenrajauskynä koko huulilla, vasemmalla sävy Soft Pink ja oikealla Hot Red

Und Gretel Wint ripsiväri sävyssä Midnight Blue

Und Gretelin loistavaan Wint Mascaraan on tullut uusi sävy Midnight Blue, joka on mitä täydellisin pehmeä ja tumma sininen. Sävy on todella hienostunut, eikä varsinaisesti näyttäydy sinisenä ripsissä. Se on kuin pehmeämpi versio mustasta ja sopii täydellisesti kevyen arkimeikin osaksi. Täydellinen valinta ruskean sijaan etenkin viileän vaalealle iholle, jonka parina ruskea saattaa joskus saada aikaan vähän itkuisen lookin. Musta voi taas näyttää vähän kovalta vaaleaa ihoa vasten, joten tämä tumma sininen on täydellinen ratkaisu!⁠

Ripsarina Wint onkin mulle monen putkilon verran jo tuttu (mustana ja ruskeana). Se on erittäin hyvä arkiripsari, jolla saa  kauniit ripset. Ei mitään meganäyttävyyttä (tai kerroksia saa silloin olla aika paljon), mutta arkeen sopivaa pituutta ja volyymia kyllä tulee. Tämä myös pysyy oikein hyvin, mielestäni jopa ehkäpä yksi parhaimmista pidoista luonnonkosmetiikassa.

Und Gretel Sininen Ripsivari

Laveran uudistunut meikkivoide lyö ällikällä

Kevään uutuudet tarjosivat vaikka mitä mielenkiintoista, mutta Laveran Hyaluron Liquid Foundation oli itselleni ehdottomasti suurin yllättäjä. Olen testaillut aiemminkin Laveran meikkivoiteita ja ne eivät ole mielestäni kuuluneet ollenkaan sarjan onnistujiin. Parhaimmillaankin taso on ollut ”ihan ookoo”. Mutta tämä uudistunut Hyaluron meikkivoide on aivan toista maata, käsittämättömän hyvä! Koostumus on jotenkin todella napakkaa ja peittävää, lopputulos on silti suht luonnollinen ja kuulas.

Peittokyky on ehdottomasti luonnonkosmetiikan voiteiden kärkipäätä, lisäksi voide kerrostuu tarvittaessa kauniisti vieläkin peittävämmäksi. Voide tuntuu iholla yllättävän vähän, monesti tämän tyyliset voiteet saavat iholle hieman tahmaisen fiiliksen. Pinta on hehkuva ja on makuasia, onko se rasvaiselle iholle jopa liikaa. Näin rasvaisen ihon omistajana sanon ettei ole, mutta kannattaa pohtia omia mieltymyksiä ennen ostoa. Pysyvyys voiteella on todella hyvä, myös siis rasvaisella iholla.

Alla olevassa kuvassa minulla on sävy 02 Cool Ivory, joka on juuri sopiva. Se on aavistuksen tummempi kuin kaulani kalpea sävy, mutta tismalleen saman värinen kuin kasvoni. Testasin myös vaaleinta sävyä, 01 Natural Ivory, joka oli kaulani sävyinen, mutta vetäisi kokonaisilmeen aika kalpeaksi.

Lavera Hyaluron Liquid Foundation

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

kukkis

Laveran meikkivoide kiinostaa. Aikaisemmin olen kerran kokeillut, mutta voide muuttui kasvoillani hetken kuluttua keltaiseksi. Onkohan tällä uutuudella taipumusta tapettia?

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Mun kasvoilla hapettumista ei oikeastaan ole ollut havaittavissa tällä uudella versiolla, mutta en nyt tokikaan voi taata, ettei niin kävisi kenelläkään muullakaan... Olisikohan sun mahdollista saada tuosta testeriä ensin? Ainakin Ruohiksesta voisi kysyä, jos sinne on nämä Laveran uutuudet jo saapuneet. Olisi kaikista varminta niin ja toki saisit samalla varmistuksen että ostat sopivan sävyn :)

Vastaa
kukkis

😁 kirjoitin tapettia 🤣 .... onneksi fiksuna
ymmärsit että tarkoitin hapettumista 👍
Juu, pitääkin hakea testeri.

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Hahhha, oon hyvä tulkitsemaan autocorrectia! :D

Vastaa
Jenni

Tässä oli monta hyvää vinkkiä mitä ajattelin laittaa seuraavaan tilaukseen: puhdistusöljy Evolvelta koska kahden naisen taloudessa sitä kuluu ja välillä olis kiva tehdä edullisempia ostoksia. Flow seerumia minun iho tarvitsee just nyt, aktiivinen etenkin leuan alueelta kaipaa tehoja. Laveran meikkivoidetta voisi tytär testata, minä menen mineraalipuuterilla. Persikan tuoksu on niin mieleinen tyttärelle, että sieltä voi löytyä hänelle mukavia tuotteita.

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Oi miten kiva kuulla, että tärppien joukossa oli näin monta kiinnostavaa purkkia! Nyt on kyllä ollut hyvä kevät uusien lanseerausten suhteen, niin mainioita uutuuksia paljon <3

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Pihista Ja Panosta
Pihistä ja panosta: puhdistustuotteet, kuorinnat ja naamiot kasvoille
Itseruskettava
Kevyen sävyn tuova itseruskettava piristää ilmettä keväällä – parhaat tuotteet kasvoille ja vartalolle
Kestava Meikki Rasvaiselle Iholle
Kestävä meikki rasvaiselle iholle ja sekaiholle 1/2
Tehokas Deodorantti
Tehokas deodorantti – kolme tämän hetken suosikkiani