Hiuksiin jätettävä hoitoaine ja miksi en käytä hoitoainetta suihkussa

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Hiuksiin jätettävä hoitoaine on minulle kaikista tärkein hiustuote. En nimittäin käytä lainkaan suihkussa poishuuhdeltavaa versiota! Avaan tässä tekstissä tarkemmin ajatuksiani aiheesta sekä kerron, minkä vuoksi tämä melko poikkeuksellinen lähestymistapa saattaisi olla kokeilemisen arvoinen myös sinulle. Suosittelen tekstiä etenkin kaikille tuuheita kutreja havitteleville ja ohuiden, päätä myöten valuvien hiussuortuvien kanssa tuskaileville. Vinkkaan artikkelissa myös luonnonkosmetiikan parhaat jätettävät hoitoaineet.

Shampoo ja hoitoaine kuuluvat yhteen. Näin olemme ainakin tottuneet ajattelemaan ja hoitoaine tuleekin levitettyä shampoon vanavedessä hiuksiin ilman sen suurempia pohdintoja. Se ei kuitenkaan aina ole ollenkaan se paras vaihtoehto.

Miksi hoitoainetta sitten käytetään? Hoitamaan hiuksia (kuten nimikin jo sanoo), mutta monille suurin motivaattori on varmastikin hoitoaineen tuoma sileys ja silkkinen tunne sekä helpompi harjattavuus. Kuka kuitenkaan määrää, että hiusten pitäisi olla suihkusta tullessa täysin takuttomat ja että ne pitäisi saada vaivattomasti selvitettyä kosteinakin?

Hiukset voi ihan hyvin selvittää myös myöhemminkin kuin vettä valuvan märkinä. Silikonia sisältävien (tai luonnollisempien tuotteiden kohdalla kvattipitoisten) hoitoaineiden jättämä pinta on monille se normi, miltä hiusten pitäisi tuntua suihkun jälkeen. Tämähän on kuitenkin vain keinotekoinen pinta, eikä oikeastaan kerro lainkaan siitä, missä kunnossa hius ihan oikeasti on.

Seuraavaksi hieman kärjistetty esimerkki, joka monien kohdalla on kuitenkin hyvin lähellä totuutta. Hiuksiin lotrataan suihkussa hoitoainetta, joka jättää hiukset paitsi pehmeiksi ja silkkisiksi, myös samalla väkisinkin ainakin hieman latistuneiksi. Tätä sitten paikataan viemällä tukkaan erilaisia tuuheuttavia muotoilutuotteita, jotka vaativat föönin kuumuutta toimiakseen. Säännöllinen föönailu heikentää hiusten kuntoa ja runsas muotoilutuotteiden käyttö vaatii syväpuhdistavaa (ja potentiaalisesti kuivattavaa) shampoota. Näiden jälkiä paikkaillaankin taas hoitoaineella ja kierre on valmis.

Hiuksiin Jatettava Hoitoaine

Hoitoaineisiin liittyy lisäksi muutamia ongelmia. Moni levittää ne aivan liian märkiin hiuksiin, jolloin tuote lähinnä valahtaa suoraan viemäriin. Harva myöskään jaksaa odotella edes muutamaa minuuttia, jotta hoitotehoilla olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Märkään tukkaan minuutiksi (jos edes sitä…!) laitettu hoitoaine lähinnä siis hieman kuorruttaa hiusten pintaa silikonein tai kvatein ja siinä se. Silkkistä tuntumaa sillä kyllä tulee, mutta aidosta hoitamisesta ei voida puhua.

Ehdotukseni ei missään nimessä ole laiminlyödä hiusten hoitamista, päinvastoin! Suosittelen käyttämään tuotteita, jotka ihan oikeasti pystyvät hoitamaan. Jätettävä hoitoaine nimensä mukaisesti jää hiuksiin vaikuttamaan – ei ainoastaan pariksi minuutiksi, vaan seuraavaan pesuun asti! Suihkussa käytettävistä tuotteista suosittelen naamioita, joissa on yleensä hoitoaineita paremmat hoitotehot ja niiden oikeaoppiseen käyttöön tavallisesti myös panostetaan enemmän (lue: niiden annetaan vaikuttaa pidempään kuin hoitoaineiden).

Räätälöi hoito juuri omille hiuksillesi sopivaksi

En yritä sanoa tällä tekstillä, että kukaan ei saisi enää koskaan käyttää poishuuhdeltavaa hoitoainetta. Yritän vain vähän havahduttaa miettimään, onko se paras tapa hoitaa juuri omia hiuksiasi. Voisiko jokin muu tapa toimia paremmin ja samalla ratkaista hiusten muotoiluun liittyviä pulmia (päätä myöten valuvat hiukset…). Poishuuhdeltavan hoitoaineen yli hyppäämisellä on varsin merkittävä vaikutus hiusten kuohkeuteen. Se voi myös auttaa kiharoiden pysymisessä.

Kannustan joka tapauksessa parantamaan hiusten kuntoa. Silloin ei ole niin riippuvainen yhtään minkäänlaisista hoitoaineista. Itselläni merkittävimmät asiat hiusten kunnon suhteen ovat olleet aivan ehdottomasti hiusten blondaamisen lopettaminen ja värjäyksen vaihtaminen kasviväreihin. Hiukset ovat kuin yö ja päivä vanhaan verrattuna ja jaksavat nykyään kasvaa ihan niin pitkäksi kuin minä niitä jaksan kasvatella.

Mikäli hiuksesi ovat huonossa kunnossa, kannattaa niille näyttää säännöllisesti saksia, jotta vanha latva hiljalleen karsiutuu pois. Ota alkuun poishuuhdeltavan hoitoaineen rinnalle hiuksiin jätettävä hoitoaine tai kaikista mieluiten käytä joka pesussa hiusnaamiota hiuksiin jätettävän suihkeen ja hoitovoiteen kanssa.

Sitä mukaan kun hiusten kunto paranee, voit harventaa naamion käyttöä. Toki on myös hiuslaatuja, jotka takuttavat luonnostaan niin pahasti, että voivat vaatia joka pesussa hoivaa jo suihkussa. Kannattaa kuitenkin vähän kerrallaan kokeilla, miltä pelkkä jätettävien hoitoaineiden käyttö vaikuttaisi. Huom! Tunne hiuksissa on todella erilainen ja voi vaatia alkuun totuttelua!

Hoitoaine Pitkat Hiukset

Kuvissa esiintyyvät pitkät hiukseni on hoidettu täysin ilman suihkussa käytettävää hoitoainetta

Maltilla annosteltu ja koostumukseltaan kevyt jätettävä hoitoaine on etenkin ohuthiuksisille monesti se paras vaihtoehto. Mikäli hiukset ovat lyhyet tai hyväkuntoiset, ei sitäkään välttämättä tarvita, ainakaan joka kerta. Riippuu siis todella paljon hiuksista, mitä ne oikeasti kaipaavat. Testaamalla selviää! Ei ole olemassa mitään ehdotonta sääntöä, että hoitoainetta olisi pakko käyttää lainkaan.

Hiusten pituus vaikuttaa myös todella paljon. Minulla oli vielä puolisen vuotta sitten ultrapitkä malli, joka alkoi olla siinä mitassa, etteivät pelkät jätettävät hoitoaineet riittäneet – tilanne vaati hiusnaamiota vähintään joka toisessa pesussa. Tavallista suihkussa käytettävää hoitoainetta en silti käyttänyt koskaan. Pätkäisin tukan pitkään polkkaan, jonka kanssa olin juuri onnistuneesti kuukauden reissussa pelkän shampoon voimin (siis täysin ilman mitään hoitotuotteita).

Muistathan mukautua paitsi hiustenmuotoilun, myös hoidon suhteen hiustesi muuttuvaan pituuteen!

Paras hiuksiin jätettävä hoitoaine x 6

Suihkutettava hoitoaine

Mikäli hiuksesi ovat polkkamittaa pidemmät tai/ja hiusten kunto ei ole aivan priimaa, suosittelen kahta erillistä hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Kevyen suihkeen voi suihkia lähes koko hiuksiin aivan tyveä lukuunottamatta. Tällainen tuote sopii myös hieman lyhyemmillekin hiuksille. Suihke on myös paras hoitoaine takkuuntuville hiuksille. Toiseksi tuotteeksi kannattaa valita voidemainen koostumus, joka levitetään tarpeen mukaan joko hiusten pituuksiin ja latvoihin tai ainoastaan viimeisimpiin latvoihin. Voiteen voi joka tapauksessa laittaa paikallisemmin ja pienemmälle alueelle kuin suihkeen.

Suihkeista minulla on useita suosituksia. Four Reasons Nature Color Mist on kaikin puolin varsin toimiva yleissuihke monenlaisille hiuksille, myös siis värjäämättömille hiuksille (toisin kuin nimi antaisi ymmärtää). Tästä tulee mielestäni paras kiilto ja tämä sopii parhaiten myös lyhyemmille ja hyväkuntoisillekin hiuksille.

Brunsin Tangerine Balsamspray (tästä on muuten olemassa myös hajustamaton versio: Unscented Balsamspray) on puolestaan ainesosiltaan vielä hoitavampi ja sopii loistavasti etenkin huonokuntoisemmille ja käsitellyille hiuksille. Mukana on hieman kasviöljyjä, joten hoitovaikutus on selkeästi voimakkaampi. Koostumus on silti kevyt, enkä ole saanut tällä koskaan lähmää aikaiseksi edes runsaalla annostelulla. Tämä on mainio kosteuttava hoitoaine kuiville hiuksille!

Monipuolista hoitovaikutusta tarjoaa myös John Masters Organicsin Leave-in Conditioning Mist with Green Tea & Calendula, joka sisältää niin kosteuttavia kuin öljymäisen ravitseviakin ainesosia. Mukana on myös kvatteja, jotka tuovat silkkistä hiustuntumaa.

Mádaran SILK Micro-Keratin Healthy Hair Mist on loistava valinta raidoitetuille tai vaalennetuille hiuksille. Se auttaa vahvistamaan hiuksia, mutta ei silti latista. Tykkään itse käyttää tätä silloin tällöin jonkin yllä mainitun kosteussuihkeen asemasta.

Mádaran suihkeesta vielä yksi huomautus: mikäli hiuksesi tuntuvat kasvivärin jäljiltä kuivilta/takkuisilta, tämä ei ehkä ole paras valinta. Nappaa silloin käyttöön jokin yllä mainituista sekä kaveriksi vielä voidemainen tuote. Kasvivärien proteiinit saavat joillekin aikaan takkuisuutta (suurella osalla kasvivärit tekevät kuitenkin hoidetun tunteen ja pitkäaikaisessa käytössä parantavat hiusten kuntoa merkittävästi), joten runsas kosteutus on silloin tarpeen. Kolme aiemmin mainittua ovat parempia kosteuttamaan, tämä Mádara on ennemmin hiusta vahvistava tuote.

Hiuksiin Jatettava Hoitoaine Luonnonkosmetiikka

Hiuksiin jätettävä hoitovoide

Voidemaisen jätettävän hoitoaineen kanssa saa olla suihketta huomattavasti tarkempana itselle sopivan annostelun kanssa. Pidä myös huoli, ettet levitä tuotetta liian ylös! Useimmille ohuthiuksisille riittää pieni nokare hiusten viimeisimpiin latvoihin. Itse levitän voiteen noin korvan kohdilta alaspäin.

Parhaat jätettävät hoitovoiteet valmistaa mielestäni Less is More. Lavender Smooth Balm on ihanan laventelinen, todella tehokkaasti hoitava tuote, jota en suosittele ohuille tai hyväkuntoisille hiuksille lainkaan. Paljon käsitellyille, luonnonkiharoille, paksuille, karkeille ja/tai kuiville hiuksille se on kuitenkin loistava! Silloinkin kannattaa etsiä testaamalla itselle sopiva käyttömäärä ja aloittaa pienestä.

Tangerine Curl Balm sopii nimestään huolimatta myös suorahiuksisille ja on selkeästi kevyempi ja koostumukseltaan notkeampi tapaus. Myös tässä on ihana tuoksu! Tämä tuo hiuksiin selkeästi hieman sileyttä ja hallittavuutta, muttei kuitenkaan hiuksia latistavalla tavalla. Tämä on oma lempparini!

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Luonnonkosmetiikan Suosikit
Kaikkien aikojen luonnonkosmetiikan suosikit
Arkikampaus
Helppo arkikampaus x 10
Shampoo
Kuinka valita itselle sopivin shampoo
Hiustuotteet
Pihistä ja panosta: hiustuotteet