Elämäni 3000 onnellisinta päivää

Illallisen tarjosi Frans & Chérie.

fransetcherie_sketju_yellowmood1fransetcherie_sketju_yellowmood2

Toukokuu oli odotetusti vuoden kiireisin kuukausi eikä tekemistä puuttunut. Viime viikolla oli vihdoin aikaa ottaa vähän huilia ja puolisoni kysyi minulta salaperäisesti, muistanko mikä päivä keskiviikko 1.6. on. Olen perheessämme se, joka muistaa yleensä kaikki tärkeät päivämäärät prikuulleen, mutta nyt ei raksuttanut, ei niin yhtään. Kuoman puhelimen laskuriapplikaatio näytti, että tuona päivänä avioitumisestamme tuli kuluneeksi pyöreät 3000 päivää.

Se, että on saanut viettää elämästään 3000 päivää oman sielunkumppaninsa ja parhaan ystävänsä kanssa, on jotain mittaamattoman arvokasta. Rakkaudesta ja sen kehittymisestä saisi aikaiseksi ihan oman pohdintansa, mutta sen tiedän tähän mennessä, ettei yksikään yhteinen päivä ole itsestäänselvyys, vaan lahja.

fransetcherie_sketju_yellowmood3fransetcherie_sketju_yellowmood4fransetcherie_sketju_yellowmood (1)fransetcherie_sketju_yellowmood

Hektisten viikkojen jälkeen uudistuneen Fransmannin – eli nykyisen Frans & Chérien – illalliskutsu ei olisi voinut parempaan saumaan tulla. Juhlaillalle sattui satumaisen kesäinen ilta, samanlainen kuten alkukesän kaikki päivät ovat olleet. Ei muuta kuin vihreä mekko ylle, puolison kädestä kiinni ja kävelemään tuulisen sillan ylitse illalliselle.

Uuteen ravintolaan astuminen jännitti, sillä olen syönyt Fransmannissa monta kertaa pitkän kaavan onnistuneita illallisia niin työseuruiden kuin ystävienikin kanssa. Vaikka kyseessä on ollut ja on edelleen ketjuravintola, täällä pohjoisessa on löytynyt listalta aina runsaasti paikallisia raaka-aineita. Taisinkin jännittää eniten sitä, onko tästä kulmasta luovuttu Fransmannin muuttuessa ranskalaista ruokaa tarjoilevaksi bistroksi.

Vanhan Fransmannin ruoka oli aina priimaa, mutta ulkonäkö oli auttamatta turhan tumma omaan makuuni. Vaaleampi ja tähän päivään modattu sisustus oli ensimmäinen huomioni, kun astuimme sisälle Frans & Chérieen. Remontti on vielä hivenen kesken, mutta paikan yleistunnelma on arvokkaan raikas jo nyt. Vaaleaa kiiltävää laattaa, kuparia, murretun oliivin sävyä seinissä, maalaisidyllisiä puupalkkeja, marmoritasoja ja runsaasti valaistusta. Turhat taulut ja liiat tekstiilit oli riisuttu pois.

Kiinnitimme molemmat huomita siihen, että tunnelma oli edelleen arvokas, mutta paljon mutkattomampi kuin ennen. Tarjoilijoiden vaatteet olivat vaihtuneet mustista kauluspaidoista rennompiin raitapaitoihin. On tervetullutta nähdä, että tänne pohjoiseen alkaa vihdoin virrata fine diningin rinnalle sitä rentoutta, jota olen huomannut jo muutamien vuosien ajan esimerkiksi Helsingin ytimessä sijaitsevissa Tomi Björkin ravintoloissa. Pitkän kaavan illallisen ei todellakaan tarvitse olla yhtä pönötysjuhlaa, se saa ehdottomasti olla rentoa ja hauskaa.

fransetcherie_sketju_yellowmood5fransetcherie_sketju_yellowmood10

Onnistunut illallinen koostuu pienistä vivahteista: siitä, että syliin avattavat liinat ovat paksua puuvillaa, ympäriltä kuuluu reipas puheensorina, viini esitellään sekä maistatetaan ennen päätöksen tekemistä ja välillä käydään kysymässä miten ruoka maistuu ja olemmeko viihtyneet. Siitä, että ruoat tuodaan sekä meille että muihin pöytiin kävellen, ei kiiruhtaen. Koen myös tärkeäksi sen, että meille annetaan aikaa eikä haeta astioita pois heti, kun ne näyttävät tyhjiltä. Odotan illallisilta aina kiireettömyyttä.

Tarjoilijan työ on tärkeä osa illallisen onnistumista ja sillä on toisinaan jopa ruokaa suurempi merkitys viihtyvyyteen. Olen tämän suhteen ehkä tavallista tarkempi ja myös vaativampi, sillä olen työskennellyt itsekin tarjoilijana ja tiedän mitä saan asiakkaana odottaa heiltä. Tilanteiden lukeminen ja oikeissa paikoissa oikeiden kysymysten esittäminen on taitolaji, jota ei ehkä monesti asiakkaana tule ajatelleeksi – eikä välttämättä tarvitsekaan. Joissakin paikoissa kysymykset viihtyvyydestä tuntuvat päälleliimatulta ja ne herättävät hieman jopa vaivaantunutta tunnelmaa, mutta Frans & Chériessä koin tarjoilijoiden olevan paitsi asiansa osaavia, myös aitoja. Pöydän ohi ei juostu kysäisten, vaan pysähdyttiin kysymään ja kuuntelemaan. Kuulin muista pöydistä kuinka he kertoivat kysyttäessä omista suosikkiannoksistaan ja kuvasivat niitä seikkaperäisesti antaen rohkeita suosituksia.

Tilasimme alkuun tarjoilijan suosituksesta alkudrinkit, jotka on suunniteltu paikallisesti ravintolassaan. Puolisoni valitsi kotimaista giniä sisältävän puolukkadrinkin, joka tuoksui metsälle ja maistui ihanan luonteikkaalle. Halusin valita jotain erilaista, joten tilasin itselleni rosmariinia sisältävän sitruunateepohjaisen juoman. Omaan makuuni juoma oli vivahteikas ja sillä ei ollut onneksi mitään tekemistä esanssin makuisen jääteen kanssa. Illalliselle valinta oli kuitenkin turhan makea ja voisin kuvitella sen maistuvan paremmin kuumana kesäpäivänä terassin lämmössä.

Yksi sympaattimmista hetkistä oli alkudrinkkeihimme liittyvä jutustelutuokio tarjoilijan kanssa. Innostuksen pystyi aistimaan selkeästi ja mieheni sai pyytämättä asiaan vihkiytyneeltä tarjoilijalta tarkan suosituksen ginin merkistä ja muista siihen liittyvistä erityisyyksistä, jotta puolisoni voisi tehdä juomaa myös kotona. Tätä kutsun palveluksi.

fransetcherie_sketju_yellowmood8fransetcherie_sketju_yellowmood9fransetcherie_sketju_yellowmood6fransetcherie_sketju_yellowmood7

Olimme tutkailleet menua jo hieman etukäteen ja huomasin, että listalta löytyy yksi lappilaisia elementtejä sisältävä ruoka. Lappi-salaatissa on kylmäsavulohta, leipäjuustoa, lapinrieskaa, salaattia, marinoitua punasipulia, kananmuna ja tilliöljyä. Vaihtoehto kuulosti hyvältä, mutta koska kyseessä oli kuitenkin illallinen, halusin jotain muuta kuin salaattia. Menu on selkeästi erilainen kuin Fransmannin aikoina ja kaipasin kieltämättä hieman isompaa paikallisiin raaka-aineisiin panostamista. Ehkä joskus näemme listalla vielä poroa tai nieriää? Toisaalta listassa ilahdutti juuri yksinkertaistuminen ja turha konstailemattmuus.

Koska valitsimme hyvin erityyppisiä alku- ja pääruokia, päädyimme tarjoilijan suosituksesta talon La Cour des Dames -punaviiniin, joka on valmistettu Syrah-lajikkeen rypäleistä. Alkuun viini vaikutti aika helpolta, mutta jo pienen ilmaantumisen jälkeen sen luonne heräsi eloon. Se oli sopivan yrttinen sekä täyteläinen ja se sopi hyvin yhteen niin liha- kuin kalaruoankin kanssa. Ilahduin erityisesti siitä, ettei viini ollut liian tanniininen – sillekin on paikkansa, mutta ei tällaisessa kesäillassa.

Alkuruoan suhteen säveleni olivat selvät hyvin nopeasti, kantarellikeitto tuntui tismalleen oikealta valinnalta tuota hetkeä ajatellen. Keitto oli sopivan kermainen, se sisälsi runsaasti tuoreita yrttejä ja isoja kantarellipaloja. Todella, todella hyvä! Maalahden limppu jäi maistamatta kokonaan, koska sain oman leipäkiintiöni täyteen jo aluksi tuodun leipäkorin jälkeen. Puolisoni valitsema ranskalainen leikkele- ja ankanmaksalautanen sisälsi Lyonin salamimakkaraa, ankanmaksaterriiniä ja ilmakuivattua kinkkua. Valinta oli mielestään kokonaisuutena hyvä ja kaikkea oli sopiva määrä. Annos oli kaunis, cocktailkurkut ja yrttiset oliivit olivat sanojensa mukaan mahtavia. Alkuruoat tulivat aika nopeasti ja ilahduin siitä, että taukoa pääruoan ja alkuruoan välissä oli reilusti. Se tarjosi mukavan hetken jutustelulle eikä vatsa ollut liian täynnä pääruoan saapuessa.

fransetcherie_sketju_yellowmood14fransetcherie_sketju_yellowmood12fransetcherie_sketju_yellowmood11

Ranskalaisen keittiön vahvuus on selkeästi se, ettei kaikkea ruokaa mausteta liialla suolalla, vaan annetaan raaka-aineiden maistua ronskisti siltä miltä ne maistuvat. Koimme molemmat, että maut eivät olleet liian tunkkaisia tai alleviivaavia, vaan erilaisille miedoille makuvivahteille oli annettu listan ruoissa mukavasti tilaa. On harvinaista maistaa näin selkeästi miltä mikäkin maistuu. Selkeys ihastutti niin puolisoni pääruoaksi valitsemassa Black Angus Flank -paistin, bearnaisekastikkeen ja varhaisperunasalaatin liitossa kuin omassani, joka sisälsi kevyesti savustettua lohta, piparjuurikastiketta ja varhaisperunasalaattia.

Puolisoni piti omasta pääruoastaan paljon, annos oli yrttinen ja tuoreen makuinen. Mediumiksi paistettu paisti oli mehevä – lihan suhteen sopiva kypsyysaste ja koostumus kun ovat aina se jännittävin osuus. Onneksi nyt meni hyvät jännitykset hukkaan. Oma pääruokani oli niinikään todella herkullista ja olin yllättynyt miten hyvin miedosti maustettu ja tuoreen makuinen lohi sekä puoliksi aurinkokuivatut tomaatit ja kaprikset sopivat yhteen. Annos kuulosti aika perinteiseltä, muttei ollut lainkaan tylsä. Ehkä ilahduttavinta oli nauttia kala-annos, jossa ei ole tilliä tai sitruunaa, vaan jotain ihan muuta.

fransetcherie_sketju_yellowmood16fransetcherie_sketju_yellowmood15fransetcherie_sketju_yellowmood17

Pääruoan jälkeen suorastaan leijuimme hyvässä olossa, sillä olimme sopivan kylläisiä, ehdottoman tyytyväisiä ja palvelu oli pelannut moitteettomasti. Ruokaa oli tähän mennessä ollut riittävästi ja annokset olivat olleet todella herkullisia. Odotukset olivat pakkautuneet korkealle jälkiruokalistan saapuessa.

Meitä houkuttelivat suklaiset vaihtoehdot ja itse päädyin tilaamaan Café Gourmand Valrhona -lautasen, joka sisälsi kupillisen espressoa, Manjari-suklaatartaletin, suklaakeksin Alpaco-suklaasta ja vaniljajäätelöä. Yhdistelmä kuulosti vähintäänkin täydelliseltä päätökseltä onnistuneelle illalliselle. Puolisoni valitsi Valrhona Alpaco -suklaasta valmistetut lämpimän suklaakakun, vadelmakastiketta ja vaniljajäätelöä.

Kun nyt kirjoitan omasta jälkiruoastani, ottakaa huomioon, että valmistan jälkiruokareseptejä työkseni ja normaalisti niihin ei kuulu gluteenia, sokeria tai maitoa. Ravintolassa nautiskelen moisia mielelläni, sen verran harvinaisista hetkistä on kyse ja jälkiruoka nyt vain kuuluu pitkän juhlaillallisen päättäjäksi. Kuten hyvin tiedätte, olen myös intohimoinen tummapaahtoisen kahvin ystävä ja kun tilaan espresson, odotan sen maistuvan tiukalle espressolle. Sain kauniin annoksen eteeni ja aloitin espressosta suurin odotuksin. Valitettavasti se muistutti lähinnä pitkäksi venähtänyttä kahvia. Maku oli mieto ja siitä puuttui kaikki särmä. Kokemattoman kahvinjuojan suuhun annoksen espresso saattaa olla hyvinkin toimiva, mutta omaan suuhuni se ei istunut sitten millään ja kuppi jäi juomatta.

Annokseni oli sievä ja runsas. Toisin kuin odotin, pidin eniten vaniljajäätelöstä – joka oli sekä minun että puolisoni mielestä parasta syömäämme vaniljajäätelöä ikinä – sekä vadelmakastikkeesta, jotka olivat taivaallisia yhdessä. Sen sijaan valko-suklaatarteletti oli omaan makuuni aivan liian makea ja keksi liian kuiva. Osa jäi syömättä, koska jälkiruoassa tuntui maistuvan vain sokeri ja se ei ollut mieleeni. Tiedän, että ensi kerralla tilaan ikisuosikkini Créme Bruleen. Se toimii aina, ja Frans & Chérien versiosta löytyy myös Valrhonan valkosuklaata.

Puolisoni suklaafondantin tyylinen lämmin suklaakakku oli ihanan valuva, ei liian makea ja sopivan kokoinen annos jäätelöineen sekä vadelmakastikkeineen. Täytyy myöntää, että minulle iski pieni annoskateus! Illallisella olisi ollut ainekset täyteen kymppiin, jos jälkiruoka olisi osunut paremmin makuhermooni. Ensi kerralla valitsen paremmin.

fransetcherie_sketju_yellowmood19fransetcherie_sketju_yellowmood18

Ilta oli ihana ja onnea täynnä enkä heti keksi miten arki-iltana voisi viettää kolme tuntia paremmin.

Kiitos Frans & Chérie, me tulemme taatusti uudestaankin viihtymään ja nauttimaan konstailemattoman herkullisesta ruoasta sekä rennosta ja asiantuntevasta palvelusta. Muistakaahan pitää Créme Bruleeta jemmassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Rohkeudesta käsin
Kivireki hartioilla
15 x puolen vuoden suosituinta blogipostausta
Viileän kesäillan symppiksin