Elämä voi olla tanssi

Olen ollut sairaana viimeiset 2,5 viikkoa. Tuli ärsytys, työstressi ja ketutus – siis ei tähän väliin!

No kuulkaapa kaverit, tähänpä väliin hyvinkin.

Olen tässä valmistautunut viime viikot hyvin ansaittuun neljän viikon kesälomaani ja touko-heinäkuun työpino on ollut sen mukainen. Minun alallani työt tehdään ennakkoon, jos niitä ei halua tehdä lomalla. Ja kyllä, on ottanut kupoliin tehdä töitä puoliteholla, ajatus ei ole oikein leikannut ja kaikkeen on mennyt moninkertainen määrä aikaa.

Viime perjantaina suuntasin kouluun, koska olo tuntui aikaisempia päiviä paremmalta. Heti ensimmäisenä iltana nousi kuume ja lauantai-illan kuumehouruissa päätin sen mikä olisi pitänyt päättää jo aiemmin: jos sitä pitäisi pari omaa sairauslomapäivää alkuviikosta. Ei se tauti töillä keulimalla taltu. Niin tein, tosin myönnän tehneeni maanantaina sohvan pohjalta vähän työsuunnitelmia samalla kun hulluttelin somen sekoittaneella Google Translation -nimikäännöksellä. Bumblebee bucket täällä, voisi kai ihmisen hupinimi pahempikin olla?

Tiistaina alkoi tapahtua – tein hurjan päätöksen olla tekemättä yhtään mitään ja päässä käynnistyi muutama ajatusketju. Kysymys ei ole mistään maailman mullistavista oivalluksista, vaan juuri sellaisista arkisista asioista, jotka vaikuttavat siihen miten kokee oman elämänlaatunsa. Sohvalla köllötellessäni ja lattarimusiikkia kuunnellessani tajusin, että en halua enää mennä CrossFitiin. Laji ei ole enää huvittanut eikä se palvele enää sitä mitä minä olen tänään ihmisenä tai mitä haluan liikunnalta. Se on superhyvää harjoitusta, siellä on hauskaakin, ohjaajat ja yhteisö ovat ihanat, mutta. Olin vihdoin valmis myöntämään itselleni, ettei tällainen suorittajataipumuksia omaava ihminen saa siitä lajista mitä liikunnalta pitäisi pohjimmiltaan saada: iloa, endorfiinia, hyvää mieltä. Ei, minä olen saanut siitä lähinnä kiukkua ja turhautumista – ei ehkä maksa vaivaa?

Tästä päästäänkiin siihen mitä olen halunnut: tanssia, olen halunnut jo monta vuotta! Minulla on ollut aina jotenkin tosi vaikea tehdä asioita, jotka ovat kivoja – siis sen sijaan, että asettaisin itselleni kunnianhimoisia tavoitteita. Olen löytänyt itsetutkistelun vuotenani aivan päättömiä ydinuskomuksia, joita en tiennyt olevan olemassa ennen kuin aloin tonkia. Yksi niistä on se, että itsellä ei saa olla hauskaa. Miten hirveä ajatus, mutta ehkä pahempaa on se, että tämä alitajuinen uskomus kulkenut mukanani kokonaiset 28 vuotta.

Ilmiselvästi sitä kuitenkin ollaan opin tiellä, otin välittömästi soiton Street-tunteja järjestävään tahoon, heitin ennakkoilmoituksen sisään ja BOOM – miljoona kertaa kevyempi olo. Mitähän muuta sitä on yrittänyt tehdä samalla ei saa olla kivaa -moodilla ja suorituskaavalla?

Kevyesti harmitti, ettei kesällä järjestetä tanssitunteja. Aloin etsiä online tanssikursseja ja löysin learntodance.com -saitin, jossa smoothit ja coolit tyypit opettavat meitä sisäistä tanssijaamme etsiviä liikkumaan kuin robotti tai vaihtoehtoisesti liukumaan kiillotetuilla kengillään kuin Michael Jackson. Ei voi tehdä huonoa?

Olen tehnyt muitakin kivoja juttuja, joihin ei muka ole ollut tässä keväällä aikaa. Olen opiskellut italiaa Memrise-applikaatiolla, osaan jo esitellä itseni ja kysyä kuulumisia. Mi chiamo Hannamari, como stas? Tässä on hyvin aikaa oppia jotain muutakin, veikkaan että tulisi nimittäin tarpeeseen.

Olen lakannut kynteni huolella aivan kuten ennen vanhaan ja ajatellut, että a little glitter never hurt nobody.

Eilen sain spontaanin viestin ystävältäni: Nauti nyt tilasta, jossa saa sairastaa.

Kuusi fiksua sanaa, jospa sairastelustakin voisi saada enemmän irti vaihtamalla vähän asennetta. Ohjelmoimalla harmituksen tilalle armoa – että nyt on näin, ja ihan syystä varmasti onkin.

En tiedä, ehkä nämä kaikki mikro-oivallukset ovat sitä itseen tutustumista, itsestä huolehtimista. Sairastelu pieni vinkki siitä, että jos nainen nyt vähän hölläisit (tätä lausetta ystäväni toitottavat koko ajan, olen huono kuuntelemaan). Näissäkin edellä mainituissa oivalluksissa kysymys on pohjimmiltaan tosi pienistä jutuista, ei elämä useinkaan kaipaa täysräjäytystä muuttuakseen asteen tai kaksi paremmaksi, mielenkiintoisemmaksi tai rakastettavammaksi. Se on jotenkin lohdullinen ajatus.

Muistan ikuisesti Rovaniemen Teatterin johtaja Kari Väänäsen sanat, jotka kuulin Rovaniemi Design Weekin iltanuotiolla parisen talvea sitten: Luovuus vaatii laiskottelua. Että jos tuntuu, ettei niitä ideoita vaan tule, mene hyvä ihminen laiskottelemaan – se on parasta lääkettä! Niin, mitäpä jos ei aina katsoisikaan elämää sen pitämisen ja tekemisen kautta. Siitähän itsekin aina paasaan, varmaankin juuri siksi, että se rentous ja flow on niin helppo kadottaa arjen, yrittämisen ja kaiken massan syövereihin.

Mitä jos sitä ihan luvan kanssa laiskottelisi joskus – muulloinkin kuin sairaana?

Heidi

Kyllä! Nykyisin on tärkeää muistaa olla lempeä itselleen 😊 Oli se sitten laiskottelua tai hyvän ruuan syömistä.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Inspiroivat naiset – Virpi Mikkonen, nainen hattaraisten raakaherkkujen takana
Yellow Mood -tiimi 2/4: Tuomas Rahkonen
Tuoksuja, tunteita & Bachin kukkatippaterapiaa Elixirs & Co:n tapaan
Kaamoksen mehukkain kynsilakka