Nuoren ihonhoito – milloin, miten ja mitä tuotteita lapsen ja teinin iholle

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Nuoren ihonhoito on teemana yllättävän monissa keskusteluissa, mitä Instagramissa käyn. Minkä ikäisenä lapsen/nuoren tulisi aloittaa ihonhoito? Voiko 10-vuotiaalle hankkia muutaman hoitotuotteen, kun ihoon on jo ilmestynyt näppyjä? Millaisia tuotteita nuorelle iholle voi ylipäätään käyttää? Vastaan tässä artikkelissa näihin äitien useimmin minulle esittämiin kysymyksiin. Jaan muutaman vinkin sarjoista, joiden tuotteet sopivat mainiosti myös nuoren iholle sekä ehdotukseni simppelistä ihonhoitorutiinista.

Nuoren Ihonhoito

Paneudutaan tässä tekstissä nuoren ihonhoitoon. Nuorella tarkoitan tässä yhteydessä teini-ikäisiä ja jopa sitä nuorempia. Todella usein äidit kyselevät minulta, miten esimerkiksi 10-12-vuotiaan ihoa tulisi hoitaa, kun iho on alkanut tukkeutumaan. Näin nuoren ihoa ei tarvitse muuten sen ihmeemmin vielä hoitaa, poikkeuksena kuitenkin juurikin epäpuhdas sekä erityisen kuiva iho. Mikäli iho on normaali, eikä siinä ole ongelmia, voi muutaman ihonhoitotuotteen ottaa käyttöön noin 13-14-vuotiaana. Sanoisin kuitenkin ohjeeksi, että ikänumeroa tärkeämpää on aina ihon tarve. Huomioithan myös, että ihonhoito tulee aloittaa viimeistään silloin, kun meikkaamisesta tulee päivittäinen tapa.

Miten nuoren ihoa tulisi hoitaa?

Nuoren ihonhoito kannattaa pitää mahdollisimman simppelinä ja valita rutiiniin vain muutama tuote. Ihoa tulee kunnioittaa ja kohdella lempeästi – kaikki ihoa kuorivat, kuivattavat, aktivoivat sekä muuten voimakkaat tuotteet tulisi jättää kauppaan. Nuori iho uusiutuu vilkkaasti, eikä sitä ole tarpeen kuoria erikseen, ainakaan säännöllisesti. Yleisin virhe on koittaa kuivattaa ihon rasvaisuutta ja näppyjä pois. Tästä syntyy lähes poikkeuksetta vain lisää ongelmia, iho pintakuivuu ja tukkeumien määrä jopa kasvaa. Suosittelen panostamaan huolelliseen, mutta hellävaraiseen puhdistamiseen ja riittävään kosteutukseen, myös epäpuhtaalla iholla.

Sopiva tuotemäärä on mielestäni kolme, maksimissaan neljä. Purkkimäärää voi myöhemmin lisätä tarpeen mukaan, mutta suosittelen aloittamaan maltillisesti. Tämä artikkeli keskittyy näihin perustuotteisiin, koska juuri tämä perusrutiini on tärkein saada ensin kuntoon ja ihonhoito säännölliseksi osaksi jokapäiväistä arkea. Halutessaan rutiinia voi täydentää myöhemmin vaikkapa kasvonaamiolla. Vinkit löydät aiemmasta kasvonaamioiden ABC -artikkelistani, lue etenkin syväpuhdistavien naamioiden kappale.

Vielä ennen purkkivinkkejä muutama sananen finneistä. Ihonhoito kannattaa aloittaa siis ensimmäisten epäpuhtauksien ilmaannuttua samalla kuitenkin huomioiden, että syy finneihin on kehossa tapahtuva hormonaalinen myllerrys. Tämän vuoksi näppyjä on hankala saada täysin taltutettua ulkoisella ihonhoidolla, eikä siltä voi odottaa taikatemppuja.

Nuoren ihonhoito on kuitenkin todella tärkeää, jottei tilanne ainakaan pahene hoitamattomuuden vuoksi. Puhdistamaton iho on oivallinen ympäristö tukkeumille. Huolehdi siis puhdistuksesta tämän jutun vinkein, sopivasta kosteutuksesta sekä ota hoitoa tehostamaan puhdistava seerumi, jonka voi levittää joko koko kasvoille tai ainoastaan paikallisesti.

Nuoren Ihon Hoito

Hyviä tuotesarjoja nuoren ihonhoitoon

Mieleeni tuli kaksi tuotesarjaa, joiden oikeastaan koko valikoima sopii myös nuorelle iholle, nostan ne siis erikseen framille. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö suosittelisi mitään muita tuotteita. Muiden sarjojen kanssa saa ainoastaan olla tarkempana ja bongailla valikoimasta nuoren iholle sopivat yksittäiset löydöt.

Yleisesti ottaen kannattaa etsiä koostumuksia, jotka ovat ennemmin ohuita kuin kovin täyteläisiä. Suosi kosteuttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta ja jätä hyllyyn kaikki purkit, joissa puhutaan uudistavasta, kiinteyttävästä, tehokkaasta ja muusta sen tyylisestä. Markkinointiteksti on kuitenkin aina vain tekstiä, joten parasta olisi kurkata mitä tuote ihan oikeasti sisältää.

Nuoren ihonhoitotuote voi koostua mielellään hedelmä- ja kukkaisvesistä, muutamasta kasviuutteesta ja perusöljyistä, kuten jojobasta. Kovin pitkät ja täynnä erilaisia ainesosia olevat inci-listat eivät ole paras valinta. Välttelisin myös runsaasti kasvivahoja ja -voita (poikkeuksena sheavoi) sisältäviä voiteita, jotka ovat useimmiten liian tuhteja nuorelle iholle.

Pulpe de Vie

Pulpe De Vie

Raikas ja hauska hävikkihedelmäsarja Pulpe De Vie ilahduttaa iloisella fiiliksellään kaiken ikäisiä. Kevyet koostumukset sopivat loistavasti myös nuorille ja veikkaisin tuotteiden hedelmätuoksujen olevan nuorille mieleen.

Sarjassa ei ole (ainakaan tällä hetkellä) mielestäni mitään liian anti-age -vaikutteista, joten oikeastaan minkä vaan tuotteen voi valita huoletta. Toki muutamat jutut sopivat erityisen hyvin: The Cleanser PuhdistusgeeliÔ ma doucen Misellivesi, The Cream Kasvovoide (loistava yleisvoide monille), Perfect Selfie Kasvovoide (sekaiholle tai kenkkuilevalle iholle tasapainottava voide) sekä No Filter Serum epäpuhtaalle tai rasvoittuvalle iholle.

Laponie of Scandinavia

Hajusteeton, herkälle iholle kehitetty Laponie of Scandinavia on täydellinen valinta myös nuorelle iholle. Se on omiaan etenkin silloin, kun iho punoittaa, tuntuu herkältä tai reagoivalta tai siinä on jokin iho-ongelma, kuten akne. Pelkistetyt, laadukkaat koostumukset keskittyvät rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Laponie on varma valinta, mikäli purkkivalinnat mietittyttävät tai tuntuvat vaikealta. Näiden simppelien tuotteiden kanssa ei oikein voi mennä täysin pieleen ja ne sopivat mielestäni loistavasti myös ensimmäisiksi ihonhoitotuotteiksi.

Laponie Of Scandinavia

Nuoren ihonhoitorutiini

Puhdistus

Puhdistus on erittäin tärkeää hoitaa huolella ja muistaa säännöllisyys. Meikittömän ihon puhdistukseen sopii misellivesi, puhdistusmaito tai oikein hellä puhdistusgeeli. Mikäli ihossa on yhtään mitään kuivuuteen viittaavaakaan, on maito ylivoimaisesti paras valinta. Aamupuhdistukseen riittää vesipesu tai ihon pyyhkiminen misellivedellä. Mikäli iho on herätessä hyvin öljyinen, voi sen pestä samalla tuotteella kuin illalla.

Kevyt meikki lähtee hellällä geelillä, mutta mikäli meikkiä on yhtään ohutta meikkipohjaa enempää, suosittelen kaksoispuhdistusta. Valitse tällöin meikinpoistoon puhdistusöljy ja jatka puhdistusta sen jälkeen ihollesi sopivalla maidolla tai lempeällä geelillä.

Misellivesistä kääntyisin Pulpe De Vien jättikokoisen Ô ma doucen puoleen. Maidoista suosittelen Laponien lempeää vaihtoehtoa, joka on helppo valinta iholle kuin iholle. Geeleistä paras on niin ikään Laponien superhellä geeli, mutta myös Pulpe De Vien ihana persikkageeli käy, mikäli ihossa ei ole yhtään kuivuutta. Puhdistusöljyistä nuoren ihon valinta voisi olla hedelmäkarkin tuoksuinen Evolven Kalahari Dream.

Puhdistusöljy ja -maito kannattaa levittää kuiville kasvoille kuivin sormin ja pyöritellä huolellisesti iholle. Tämän jälkeen sormet voi kostuttaa vedellä ja jatkaa hieromista vielä hetken ennen huuhtelua.

Nuoren Ihonhoito Pudistus

Kosteutus

Kosteutukseen suosittelen kaksivaiheista lähestymistapaa: kasvovettä ja -voidetta. Kosteuttava kasvovesi on mitä parhain tuote tuomaan iholle vesimäistä kosteutta ja valmistelemaan iho kasvovoidetta varten. Ilman kasvovettä ihosta saattaa tulla herkästi pintakuiva, lisäksi kasvovettä on helppo kerrostaa iholle aina tarpeen mukaan enemmänkin. Unohda vanulaput ja suihki tuote suoraan kasvoille ja painele sen jälkeen käsin iholle.

Nuorelle iholle sopivat esimerkiksi Feel Freen iiiihana Hemp & Centella kasvovesisuihke sekä Laponien hajusteeton suihke. Itse tykkään enemmän Feel Freen suihkeesta, se tuntuu mielestäni aavistuksen Laponieta kosteuttavammalta. Lisäksi siinä on superhyvä raikas ja mieto tuoksu. Laponie sopii kuitenkin paremmin ongelmalliselle ja herkälle iholle. Mikäli iho rasvoittuu tai on epäpuhdas, suosittelen testaamaan Fiinin tasapainottavan Rosmariinisuihkeen.

Mikäli kaipaat apua nuoren ihonhoitorutiinin muodostamisessa, autan mielelläni! Ihonhoitorutiini kuntoon -palvelussani räätälöin henkilökohtaisen ihonhoitorutiinin tuotteineen. Lisäksi annan ikivihreitä ihonhoidon oppeja, joita voi hyödyntää vielä vuosienkin päästä. Tutustu palveluun tästä.

Nuoren Ihonhoito Kasvovesi

Kun kasvovesi on pääpiirteittään imeytynyt, mutta iholla tuntuu vielä pientä nahkeutta/hyvin kevyttä kosteutta, on aika levittää kasvovoide kevyesti hieromalla. Kosteutusrutiini voi olla samanlainen aamuin illoin.

Sopivia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Pulpe De Vien The Cream, joka on loistava perusvoide monenlaisille ihoille. Laponien Face Cream sopii niin ikään monille ja on jälleen tietysti huippuvalinta herkälle iholle. Erittäin hyvä ja helppo vaihtoehto on myös Bybin Face Base, joka on laadukas, mutta hyvin yksinkertainen voide. Se on alunperin kehitetty pohjaksi sarjan boostereille, joita olisi tarkoitus sekoittaa mukaan. Voide sopii kuitenkin erinomaisesti ihan sellaisenaan nuorelle iholle.

Nuoren Ihonhoito Kasvovoide

Mikäli iho rasvoittuu reilusti päivän mittaan, voisi ihon kiiltelyä hillitsevä voide olla paikallaan. Suosittelen Patykan minttuisen raikasta kevyttä Matte Perfecting Fluidia. Mikäli ihosi tuntuu samalla pintakuivalta, valitse asteen kosteuttavampi ja täyteläisempi Pulpe De Vien Perfect Selfie.

Näpyille avuksi puhdistava seerumi

Nuoren ihonhoitorutiinia voi tehostaa ihoa tasapainottavalla ja puhdistavalla tuotteella, mikäli iho tuntuu kovin epäpuhtaalta. Mitään ihmeaineita nämä puhdistavat seerumit eivät ole, eikä niiden kannata odottaa taikovan kaikkia näppyjä pois, mutta pientä helpotusta ne voivat kuitenkin tuoda. Ne saattavat auttaa myös hieman ihon liiallisen rasvoittumisen kanssa. Levitä seerumia kasvoveden jälkeen, ennen voidetta.

Laponien Clarifying Serum sopii myös silloin, kun ihossa on tulehtuneita/ärtyneitä näppyjä. Sen vaikutus on näistä mainitsemistani seerumeista kaikista rauhoittavin ja parhaiten punoittavalle ja herkälle iholle sopiva. Pulpe De Vien No Filter on puolestaan kevyt, tasapainottava seerumi ja helpoin (ja edullisin!) yleisvalinta. Tämä sopii myös silloin, kun iho rasvoittuu paljon, vaikkei siinä varsinaisia näppyjä olisikaan. Se auttaa tasapainottamaan ihon liiallista öljyisyyttä.

Evolven Salisylic Rescue on näistä vahvoin ja tehokkain nitistämään epäpuhtauksia, en kuitenkaan suosittele sitä mielelläni aivan kaikista nuorimmille. Toki tarve kannattaa aina katsoa ihon kunnon, ei iän mukaan. Ei tämäkään tuote todellakaan mikään supervahva ole, mutta tujumpi kuitenkin kuin kaksi muuta mainitsemaani. Tätä voi hyvin käyttää myös ainoastaan paikallisesti.

Nuoren Ihonhoito Puhdistava Seerumi

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Puhdistusoljy
Vertailussa puhdistusöljy x 6 – poimi paras tuote omalle ihotyypillesi
Kasvoharja on paras apuväline pitämään ihohuokoset puhtaina
Tehokas Deodorantti
Tehokas deodorantti – kolme tämän hetken suosikkiani
Kulmakarvojen Meikkaus
Kulmakarvojen meikkaus – 3 helppoa tapaa