Opas hiustenhoitoon talvella – näillä vinkeillä kuivat hiukset ja hilseilevän kuiva päänahka elpyvät

Kaupallinen yhteistyö: Waku Organics

Kuivat hiukset ja lumihiutaleita imitoiva, hilseilevän kuiva päänahka? Talvi on tullut! Kokosin korpputukalle viiden tärkeimmän asian muistilistan. Ohjeideni mukaan hoitamalla on mahdollista saada pehmoiset ja hyvinvoivat hiukset. Keskitytään hoitamaan hiuksia niin pestessä kuin muotoiltaessa, sekä välttämään kuivuutta lisäävät sudenkuopat.

Kuiva Paanahka

Alkuun kerron pienen salaisuuden: kun ravistelet omia hiustenhoitotottumuksiasi, voit saada ihan oikeasti hyväkuntoiset hiukset, joita talven pakkaset ja kuiva sisäilma eivät hetkauta. Tämän artikkelin vinkeillä voit nopeuttaa hiustenpesurutiiniasi merkittävästi ja hoitaa silti hiuksia aidosti rutiinin jokaisen askeleen kohdalla. Siten, että ne pysyvät pehmeinä ja kiiltävinä vuoden ympäri. Tuotetärpeiksi olen valinnut italialaisen Gyadan loistavia luonnonkosmetiikkatuotteita, sillä ne erottuvat edukseen huomattavalla hoitavuudellaan. Lisämaustetta tuovat Radicon muutamat yrttijauheet, joilla hiustenhoitoa voi terästää ja nauttia kampaamotason lopputuloksesta.

Omien hiusten laadulla on valtava merkitys hiusten ulkonäköön ja siihen, kuinka helposti ne pysyvät hyväkuntoisina. Väitän kuitenkin, että ulkoisella hoidolla on silti yllättävänkin suuri voima. Tärkeintä on välttää omilla toimillaan ja tuotevalinnoillaan kuivattamasta hiuksia ja hiuspohjaa lisää sekä hoitaa hiuksia aivan jokaisessa vaiheessa, myös siis muotoilutuotteiden avulla.

Sanomattakin on varmasti selvää, että mitä vähemmän hiuksia rasittaa erilaisilla  (synteettisillä) värjäys- ja rakennekäsittelyillä, sitä helpompaa hiusten hoitaminen on. En tiedä, miten voisin tarpeeksi suositella kasvivärejä, sillä niiden vaikutus hiusteni kuntoon on ollut järisyttävä. Lue kasviväreistä lisää kirjoittamastani artikkelista. Vaikka et innostuisi varsinaisesta värjäämisestä, voisi Cassia eli neutraalihenna olla varteenotettava tapa paikata hiusten haperoista rakennetta. Cassiaa voi ajatella kiiltokäsittelynä, joka ei värjää, ainostaan korkeintaan korostaa lämpimiä vivahteita. Käytän itse Cassiaa usein ihan sellaisenaan värjäysten välillä parantamaan hiusten kuntoa ja kiillottamaan ja kirkastamaan väriä.

Gyada Spirulina Tuotteet

1) Kuiva päänahka kaipaa lempeän shampoon

Tässä kohtaa et halua kuivattaa päänahkaasi ja hiuksiasi lisää! Ethän pese (toivottavasti!) kasvojasikaan talvella sillä kaikista tujakimmalla vaahtopuhdistajalla, älä siis myöskään kuivata hiuspohjaasi ja hiuksiasi liian voimakkaalla shampoolla. Yleisesti ottaen, tuuheuttavat shampoot kannattaa unohtaa talven ajaksi, sillä niistä on usein jätetty hoitavat ainesosat kokonaan pois. Poikkeuksiakin on, mutta tämä näin yleispätevänä neuvona.

Tuuheuttavan shampoon sijaan suosittelen valitsemaan jonkin kosteuttavan ja ravitsevan vaihtoehdon. Erityisesti hentohiuksisten ei kannata kuitenkaan mennä täysin toiseen ääripäähän (lopputuloksena on muuten littana pannukakku), vaan valita shampoo sopivasti siitä väliltä. Gyadan Spirulina shampoo on helppo valinta monille, sillä se hoitaa juuri optimaalisesti jättäen hiukset ryhdikkäiksi.

Gyadan shampoissa pesutehtävää hoitamassa on kombinaatio useasta miedosta pesutensidistä, eikä sulfaatteja ole käytetty. Tämä saattaa olla monille käänteentekevää, erityisesti hiuspohjan ollessa taipuvainen kuivuuteen, jopa hilseilyyn. Mikäli olet käyttänyt aiemmin sulfaateilla pesevää tuotetta, testaa Spirulina shampoota. Vain tämä yksi muutos voi tehdä jo selkeän eron hiuspohjan hyvinvoinnissa ja hiusten kuivuudessa. Vaikka shampoolla pestään ainoastaan päänahka (älä vaahdota pituuksia!), valuu shampoo väkisinkin huuhteluvaiheessa hiusten pituuksiin ja latvoihin.

Gyada Spirulina Shampoo

2) Hoitoaine vasta suihkun jälkeen

Suihkussa käytettävän hoitoaineen sijaan suosittelen tutustumaan hiuksiin jätettäviin hoitotuotteisiin ja jopa siirtymään niihin kokonaan. Eihän ihollekaan levitetä kosteusvoidetta vain hetkeksi vaikuttamaan ja pestä sitä sitten heti pois. Miksi tämä sama tekniikka olisi hiuksille se paras mahdollinen? Samaan tapaan kuin kosteusvoide jätetään kasvoille seuraavaan pesuun saakka, myös hiuksille on huomattavasti hyödyllisempää jättää hoitotuotteet vaikuttamaan.

Pois huuhdeltava hoitoaine levitetään useimmiten aivan liian märkiin hiuksiin, jolloin se lähinnä valuu pois, eikä pääse tekemään taikojaan. Harva myöskään jaksaa antaa hoitoaineen vaikuttaa edes muutamaa minuuttia, 30 sekunnissako hiuksista pitäisi tulla oikeasti hoidetut? Tuossa ajassa ne kyllä ehditään kuorruttamaan mukavan tuntuisiksi tekevillä ainesosilla, mutta aito hoitaminen loistaa poissaolollaan. Tästä seuraa pidemmässä juoksussa kierre, jolloin hius itsessään ei voi hyvin (koska sitä ei oikeastaan hoideta), mutta sitä on pakko joka pesussa silottaa ja kiillottaa näyttämään kivalta.

Kuiva Paanahka Kuivat Hiukset

Mikäli haluat oikeasti hyvinvoivat hiukset, käytä tuotteita, jotka jäävät vaikuttamaan. Suosittelen vähintään suihketta, joka on voidemaista tuotetta kevyempi ja näin sopii myös ohuillekin hiuksille. Gyadan suihkeet ovat nerokkaita muotoilu- ja hoitotuotteiden yhdistelmiä, jotka samalla kosteuttavat ja tuovat kevyttä muotoilevaa vaikutusta. Anti-Frizz Spray  tarjoaa hoitovaikutuksen kylkeen silottavan ja pörröisyyttä taltuttavan efektin. Mikäli hiuksesi ovat erityisen ohuet, valitse Volumizing Spray, joka on vieläkin kevyempi ja tuo kosteuttaessaan samalla hieman tuuheuttavaa vaikutusta.

Suihki jätettävää hoitosuihketta pyyhekuivien hiusten pituuksiin ja latvoihin ja jatka hoitoa vielä hoitovoiteella. Voide levitetään sinne, missä sille on tarvetta, mutta se kannattaa kuitenkin asetella suihketta pienemmälle alueelle. Monille riittää, että sen levittää ainoastaan viimeisimpiin latvoihin.

Kuivat Hiukset Tuotteet

Mikäli hiuksesi ovat luonnonkiharat, huomattavan kuivat, raskaasti käsitellyt tai paksut, valitse Modeling Creamiksi nimetty superkermainen ja erityisen tehokkaasti hoitava voide. Tämä pelastaa takuuvarmasti kuivana harottelevan ja sojottelevan, heinämäiseltä tuntuvan tukan. Gyada itse kutsuu tätä(kin) tuotetta jostain syystä muotoiluvoiteeksi, mutta kyseessä on ehta hoitotuote, joka saattaa bonuksena antaa hieman hallittavuutta pörröisille hiuksille.

Modeling Cream on niin tuhtia kamaa, että se on aivan varmasti hennommille hiuksille liikaa. Koostumukseltaan huomattavasti kevyempi Spirulina Hair Serum sopii laajalla säteellä useille ja se on turvallinen valinta myös ohuille hiuksille. Muista kuitenkin kaikkien jätettävien tuotteiden kanssa käyttää niitä maltilla ja ainoastaan kuiville alueille. Millä vaan jätettävällä hoitoaineella saa lähmää aikaiseksi, mikäli sitä laittaa hiusten tyveen.

Kuivat Hiukset

3) Tehohoida tarpeen mukaan

Tee hiuksille aina tarpeen vaatiessa hiusnaamio. Jollakin tarve voi olla joka toisessa pesussa, toisella kerran kuussa. Useimman naamiopurkin kyljessä ohjeistettu 3-5 minuutin vaikutusaika on mielestäni hyvän tuotteen tuhlaamista. Suosittelen pesemään hiukset, levittämään naamion vaikuttamaan hupun tai pyyhkeen alle, vetäisemään kylpytakin päälle ja katsomaan lemppari tv-sarjaasi vähintään jakson verran. Tähän tarkoitukseen Gyadan hiusten sheet maskit ovat loistavia!

Sheet mask on naamiolla voideltu huppu, joka kiristetään hiusten ympärille vaikuttamaan. Se estää kosteutta haihtumasta hupun sisältä ja näin muodostunut lämpöefekti tehostaa naamion vaikutusta. Huppu on kätevä sohvalla lötköttelyyn, sillä sen alta ei hiusnaamio valu pitkin poikin. Itse suosin huppua eritoten saunassa. Hupun voi huuhdella käytön jälkeen ja uusiokäyttää vähintään muutamaan kertaan. Tällöin naamio pitää toki lisätä purkista.

Gyada Hair Sheet Mask

Gyadalla on sekä sheet maskeja että ”tavallisia”, tuubiin pakattuja hiusnaamioita montaa eri sorttia. Hoitavimmat ja talveen parhaiten sopivat ovat sininen Nourishing Hair Mask (sheet mask tai tuubiversio) sekä oranssi Enlightening & Revitalizing Hair Mask (sheet mask tai tuubi). Gyadan naamiot ovat hiustuotteiden kermaa. Ne toimivat kaksivaikutteisesti eli ensin ne saavat hiukset tuntumaan silkkisen pehmeiltä sisältämiensä kvattien ansiosta. Toiseksi (tämä on se tärkein!) ne ravitsevat hiuksia lisäksi ihan oikeastikin monipuolisen kasviöljyistä ja -voista, aminohapoista, proteiineista, keratiinista ja pantenolista muodostuvan cocktailin avulla. Jokaisessa naamiossa on omanlaisensa sekoitus ainesosia ja juuri omille hiuksille paras vaihtoehto löytyy kokeilemalla. Yhdistävä tekijä kaikissa on kuitenkin huomattava hoitavuus – näiden naamioiden kanssa on vaikea mennä metsään, valitsitpa minkä version vaan!

Harva (jos mikään muu) luonnonkosmetiikan naamio jättää hiukset niin pehmeiksi ja sileiksi kuin Gyadan naamiot. Ne sopivat loistavasti myös todella haastavaan kuivuustilanteeseen ja ovat huippuhyvä valinta luonnonkiharoille hiuksille.

Gyada Hiusnaamio

Kuivan päänahan ja hiusten hoidossa kannattaa huomioida myös yrttijauheet, jotka vaikuttavat hiusten kuntoon hyvin erityisellä tavalla. Radicon antioksidantti- ja C-vitamiinirikas Amla-jauhe tuo hiuksiin kiiltoa ja runsasta vaikutelmaa. Se auttaa lisäksi boostaamaan hiustenkasvua ja vähentämään hilseilyä. Suosittelen erityisesti elinvoimansa kadottaneille hiuksille. Yrttijauheet jättävät hiuksiin täysin eri tavalla hoidetun tunteen kuin vaikkapa hiusnaamiot. Parhaimmillaan yrtiijauheilla saa kampaamotasoisen lopputuloksen! Erityisesti kasvivärjättyihin ja värjäämättömiin hiuksiin ne toimivat yleensä kuin unelma. Vastaavaa häikäisevää kiiltoa en ole itse saanut aikaiseksi millään muulla tuotteella.

4) Muotoilutuotteetkin voivat hoitaa

Hiusten muotoilun kanssa voit joko jatkaa hiusten hellimistä tai sitten kuivattaa niitä lisää. Luonnonkosmetiikan muotoilutuotteet ovat harvoin kuivattavia, mutta Gyadan tuotteet ovat erityisen hoitavia. Itse ajattelen niitä muotoilu- ja hoitotuotteiden yhdistelmänä, mikä onkin aivan täydellistä, etenkin päivittäiseen arkeen.

Miltään Gyadan muotoilutuotteelta ei kannata odottaa hiukset tiettyyn asentoon jäädyttävää pitoa, ennemminkin tukea, ryhtiä, kiiltoa ja sileyttä, hoitovaikutuksen kera tarjoiltuna. Helpoista helpoin ja monille sopiva muotoilutuote on pehmeä muotovaahto. Se sopii niin kiharoiden alle, lyhyen hiustyylin pohjalle kuin oikeastaan mihin muuhunkin kampaukseen vaan. Se tuo kevyttä volyymia ja helpottaa hiusten käsittelyä ja muotoilua.

Luonnonkiharan hiuksen esille tuomiseen sopii puolestaan spirulina-hoitolinjan mainio geeli, joka erottelee kiharat kauniisti ja sopii käytettäväksi niin kosteisiin kuin kuiviin hiuksiin. Koppurahiuksia ei tarvitse pelätä – joustava tuki on sen sijaan taattu tämän kanssa! Hoitava koostumus sisältää mm. antioksidanttipitoista tuotteen nimikkoainesosaa spirulinaa, vehnäproteiinia, aloe veraa ja aminohappoja.

Gyada Muotoilutuote

Föönin ja muiden lämpötyökalujen käyttö kannattaa vähentää minimiin ja levittää niitä ennen Gyadan loistava lämpösuojavoide. Sen teho perustuu AQ-save nimellä kulkevaan kastanjauutteeseen, joka muodostaa hiusten pintaan suojaavan hunnun. Sen sanotaan olevan hyvä apu föönin ja muotoilurautojen lisäksi myös ilmasto-olosuhteita, kuten aurinkoa ja tuulta, miksei myös kylmää vastaan. Voide tuntuu hiuksissa ihanan pehmeältä ja ravitsevalta, mutta on tarpeeksi kevyt myös ohuille hiuksille. Sopii käytettäväksi niin pyyhekuiviin kuin kuiviin hiuksiin. Tämä on oma muotoilutuotteiden suosikkini, joka tuo samalla kiiltoa ja sileyttä.

Lue lisää Gyadan muotoilutuotteista tästä artikkelistani.

Luonnonkosmetiikka Muotovaahto

5) Täsmäapua kuivalle päänahalle

Kuiva päänahka saa täsmäaseekseen Gyadan innovatiivisen Cowash Scrubin. Co-wash (conditioner only) tarkoittaa hoitoainepesua eli hiukset pestään hoitoaineella shampoon sijaan. En ole tämän metodin kannattaja usein käytettynä (hiuspohja ei välttämättä puhdistu kunnolla ja hoitoaine saattaa alkaa kerääntymään päänahkaan), mutta silloin tällöin se on itseasiassa erittäin hyvä tapa kuivan ja hilseilevän hiuspohjan hoidossa.

Cowash Scrub on siis hoitoaine, johon on lisätty paljon hyvin hienoa raetta. Se jättää hiuspohjaan ihanan virkistyneen tunteen samalla tehden hiukset todella pehmeiksi. Rae on täsmälleen sopivan kokoista, sillä se tuntuu oikeasti kuorivan ja on helppo levittää kauttaaltaan hiuspohjaan. Se ei kuitenkaan takerru hiuksiin vaan on vaivatonta huuhdella pois. Gyadan tuotteet ovat kautta linjan erittäin laadukkaita, mutta tämä tuote nousee esiin ollen silkkaa neroutta.

Gyada Spirulina Cowash Scrub

Hiuspohja kannattaa puhdistaa välillä oikein kunnolla. Näin pidät huolen, etteivät karvatupet pääse tukkeutumaan ja aiheuttamaan ongelmia. Ylivoimaisesti paras puhdistaja on yrttijauheseos, joka sekoitetaan veden kanssa tahnaksi ja levitetään päänahkaan ja hiuksiin. Paraskaan syväpuhdistava shampoo ei yllä vaikutuksiltaan likimainkaan samaa. Radicon Hair Treatment Powder on oma lempparini, sen hiuksiin kiiltoa antava efekti on mieletön. Tämä on myös loistava tuote irrottamaan hiuspohjasta kuivuudesta johtuvaa hilsettä.

Lisäksi suosittelen pientä päänahan hierontaa vaikkapa ennen pesua. Sen ei tarvitse olla mikään tunnin spektaakkeli, ihan jo muutama minuuttikin on tyhjää parempi. Voit käyttää hierontaan halutessasi lisänä öljyä, joka samalla ravitsee hiuspohjaa. Gyadan Liquid Crystals on kätevä hoitoöljy, jota voi lorautella lisäksi minkä vaan turhan kevyeltä tuntuvan hiustuotteen joukkoon tai levittää pienen tipan sellaisenaan hiusten latvoihin. Oikein hauraisiin ja kuiviin latvoihin voit levittää sitä lisäksi ennen shampoopesua suojaamaan hiuksia pesun aikana.

Lue myös: Meikkivoide kuivalle iholle x5

Gyada Liquid Crystals

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Helppo Arkikampaus
Vinkkejä hiusten muotoiluun Gyadalla ja helppo arkikampaus x 3
Radico Hiusvari
Loistavaa kiiltoa ja intensiivistä sävyä – testissä Radico hiusväri
Kuivat, rasvoittuvat, katkeilevat, ohuet tai epäpuhtaat hiukset? Katso 5 x Gyada-täsmäapua hiuspulmien ratkaisuun
Hiusten kasvivärjäys kotona – Radicon auyrvedaan pohjautuvilla kasviväreillä saa ensiluokkaisen lopputuloksen