Viisi yleisintä virhettä ihonhoidossa

Ohjeita ihon hoitamiseen on netti pullollaan ja koulukuntia on valtavasti erilaisia. Toiset neuvovat hoivaamaan ihoa erityisesti yötä vasten, toiset kehottavat jättämään hoitotuotteet kokonaan pois iltarutiineista.

Oma ihonhoitofilosofiani perustuu oman ihon tarpeiden kartoittamiseen, tuotteiden tarkkaan valintaan juuri omalle iholle sopivaksi, sekä runsaaseen vesikosteutukseen (kasvovedet, vesimäiset seerumit). Tämä teksti ei kuitenkaan ole esittely näistä ajatuksista, kirjoitan niistä lisää myöhemmin. Tänään keskitytään tunnistamaan kokemukseni mukaan yleisimmät virheet ihonhoidossa.

Ihonhoito

1. Väärin tunnistettu ihotyyppi

Valtaosa urallani kohtaamistani asiakkaista kertoo ihotyyppinsä olevan herkkä sekaiho. Tässä mennään kuitenkin metsään jo siinä, että herkkä iho ei ole varsinainen ihotyyppi, se on ihon häiriötila. Herkkyyttä itse diagnosoitaessa kannattaa olla tarkkana ja pohtia ainakin seuraavia asioita suhteessa oman ihon vointiin juuri nyt:

• Miten herkkyys ilmenee?
• Reagoiko iho helposti esimerkiksi lämpötilan vaihteluihin ja hoitotuotteisiin?
• Ärsyyntyykö iho helposti?
• Oletko vain tottunut valitsemaan hajusteettomia tai herkän ihon tuotteita, koska iho on joskus reagoinut negatiivisesti?

Herkkyys on ihon tila, joka yleensä muuttuu paljonkin läpi elämän, ja siihen vaikuttavat lukemattomat eri syyt aina elintavoista lähtien. Tärkeää on tunnistaa ihon tarpeet juuri tällä hetkellä ja yrittää oikeasti tunnistaa, onko iho herkistynyt, vai oletko vain tottunut ajattelemaan niin.

Varsinaisia ihotyyppejä ei itseasiassa ole kovinkaan montaa. Pääihotyyppejä on oikeastaan vain normaali, rasvainen ja kuiva iho. Sekaiho on enemmän tai vähemmän ihon tila sekin, vaikka monet tämän omaksi ihotyypikseen toki laskevatkin. Suosittelen kuitenkin koittamaan tunnistaa oma ihotyyppi mainitsemistani kolmesta päävaihtoehdosta ja sen jälkeen siirtymään kartoittamaan ihon yksilöllisiä tarpeita, joista seuraavaksi lisää.

2. Ihon yksilöllisten tarpeiden laiminlyönti

Ensimmäisessä kohdassa huomasimme, että itse ihotyyppejä ei ole oikeastaan kuin muutamia. Tämä ei silti tarkoita, että kaikki rasvaiset ihot olisivat täysin samanlaisia tai joka ikiselle kuivaihoiselle sopisivat samat tuotteet. Ihon yksilölliset tarpeet vaihtelevat rajustikin ja niihin vaikuttavat jälleen kerran todella monet asiat, esimerkiksi vuodenajat. Tärkeintä on oppia kuulostelemaan omaa ihoa. Tämä onnistuu kaikista helpoiten tutkimalla ihoa iltarutiinin yhteydessä. Miltä iho tuntuu kun peset sen? Tuntuuko iho sormien alla sileältä ja pehmeältä vai kenties kireämmältä ja epätasaisemmalta kuin normaalisti? Miltä iho näyttää? Harvalla vastaukset näihin kysymyksiin ovat 365 päivänä vuodessa täsmälleen samanlaiset. Miksi siis hoitaisit ihoasi täsmälleen samoilla tuotteilla ja samalla rutiinilla joka päivä?

Seuraavien kohtien virheet ovat seurausta väärästä ihotyypin tunnistamisesta tai toisaalta siitä, ettei ihon yksilöllisiä tarpeita oteta huomioon.

Ihonhoito Ongelma

3. Liian voimakas tai mieto ihon puhdistaminen

Koko ihonhoitorutiini voi suistua raiteiltaan jo ensimmäisessä vaiheessa. Mikäli puhdistat kasvot ihotyyppiisi ja sen tarpeisiin nähden turhan voimakkaalla tuotteella, on tilannetta vaikea korjata enää muilla hoitotuotteilla. Ainakin se vaatii huomattavasti enemmän ponnisteluja. Syy pintakuivuuteen löytyy useimmissa tapauksissa pesutottumuksissa. Pintakuivuus on siis todella usein itse aiheutettua epäsopivalla putsarilla. Toisaalta, myöskään liian mieto puhdistaminen ei ole hyvästä. Jos iho on muutenkin helposti tukkeutuvaa sorttia, pukkaa se epäpuhtauksia aivan varmasti, mikäli ihohuokosten puhdistaminen on puutteellista.

Aihe on aivan liian laaja käsiteltäväksi tässä perusteellisesti, kirjoitan ihonpuhdistuksesta myöhemmin lisää. Yksinkertainen asia on kuitenkin tarkistaa, että putsarilla lähtee varmasti kaikki meikki. Kasvoveden tehtävä ei ole poistaa meikin jämiä, vaan puhdistustuotteella tulee nimensä mukaisesti saada kaikki meikki ja lika pois. Huomaa kuitenkin, mikäli ihosi tuntuu putsarin jäljiltä kuivan kiristävältä ja inhottavalta, on tuote mitä luultavimmin liian pesevä juuri sinulle.

Miten Hoitaa Ihoa Oikein

4. Kasvoveden laiminlyönti

Kasvovesi, tuo ihonhoidon ehkä väärinymmärretyin tuote. Kasvovesi on mielestäni ihonhoidon yksi tärkeimmistä, ellei jopa se kaikista tärkein tuote. Samalla tiedostan sen olevan yksi ensimmäisistä tuotteista, jonka käytöstä luistetaan. Syytän tästä takavuosien kuivattavia vesiä, jotka oli brändätty ainoana funktionaan viimeistellä ihonpuhdistus. Nykypäivän kasvovedet, etenkin luonnonkosmetiikassa, ovat kuitenkin valovuoden päässä tästä. Ne ovat todellakin hoitotuotteita ja tarjoavat iholle kosteutta helposti hyödynnettävässä muodossa. Iholle on aivan turha levitellä esimerkiksi öljyjä tai tuhteja kasvovoiteita ilman vesikosteutusta alla, iho ei saa kaikkea tarvitsemaansa ja jää ilman nesteytystä. Öljyiset tuotteet eivät imeydy ihoon läheskään yhtä hyvin, jos kasvovettä ei ole käytetty.

Kasvoputsarin vaihtaminen miedompaan versioon ja kosteuttavan kasvoveden runsas käyttö aamuin illoin auttavat useimmiten pintakuivuuteen jo alle viikossa. Hämmentävää, mutta ihanan tehokasta!

5. Ihon yksipuolinen kosteutus

Olen kuullut lauseen “ihoni on silti rutikuiva, vaikka kosteutan sitä öljyllä” lukemattomia kertoja. Tällöin tiedän välittömästi, että voin olla avuksi ja miten asiakkaan ihon kuivuustilanne saadaan korjattua (useimmiten vielä melko nopeasti).

Edellisessä kohdassa kirjoitinkin jo kasvoveden tärkeydestä sekä siitä, että öljyä on vaikea saada imeytymään iholle ilman kunnollista vesikosteutusta. Iho tarvitsee sekä nesteyttävää, vesimäistä kosteutta että ravitsevaa, öljymäisempää hoivaa. Läpimurto ihon kosteustasapainon ylläpitämiseen on löytää omalle iholle sopiva suhde näistä kahdesta kosteutuksen muodosta. Osa ihoista on hyvin janoisia ja kaipaa reilusti vesikosteutta, toisille toimii puolestaan suurempi määrä rasvaisempaa ravitsevuutta.

Suosittelen ehdottomasti kasvoveden lisäksi kaikille seerumia ja öljyä, näillä kolmella tuotteella pääsee jo todella pitkälle ja varsinaista voidetta ei aina edes tarvita. Voiteen ongelma yksistään käytettynä on, ettei sitä pysty lainkaan varioimaan omalle iholle sopivaksi eikä ihon vaihtuvia tarpeita huomioimaan. Mikäli sinulla on puolestaan vesimäinen seerumi ja sen kaverina öljy, ovat mahdollisuudet lähes rajattomat. Niitä voi käyttää yhdessä ja yksinään, sekä sekoitella keskenään juuri itselle sopivaksi komboksi. Älkää ymmärtäkö väärin, voiteella on myös paikkansa ja ideaalitilanteessa peilikaapissa olisikin seerumin ja öljyn lisäksi kasvovoide. Tiedän kuitenkin, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tai halua hankkia näin montaa tuotetta. Haluankin haastaa tuulettamaan omia tottumuksiaan ja kokeilemaan itse, kuinka paljon parempia tuloksia pari keskenään hyvin erilaista tuotetta voi saada aikaan verrattuna yhteen voiteeseen. Yksi ja sama voide ei mitenkään voi olla se optimaalisin vaihtoehto sekä meikin alla että illalla, kesän helteillä ja talven pakkasilla.

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Strawberry Emmi – uusi luonnonkosmetiikkablogi
Yellow Moodin tarjonta laajenee, tervetuloa Strawberry Emmi -kosmetiikkablogi!
Pintakuivan ja kuivan ihon hoito-opas
11 x holistista hyvinvointivinkkiä kaamoksen keskelle