Testissä hiusten savivaalennus ja Eco Beauty Wellness ekokampaamo Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Eco Beauty Wellness

Vaikka kasvivärjäilenkin hiuksiani kotona, käytän lisänä myös ekokampaajan palveluita. Kaikkea kun ei voi, eikä kannatakaan tehdä kotona. Tällä kertaa savivaalennus toi hiuksiini kaipaamaani piristystä ja merilevähoito yllätti toden teolla huimilla tehoillaan! Kerron artikkelissa tarkemmin kokemuksiani savivaalennuksesta ja merilevähoidosta sekä Helsingin (luultavasti koko Suomen!) tyylikkäimmästä ekokampaamosta, Eco Beauty Wellnessistä.

Savivaalennus

Värjään hiuksiani itse säännöllisesti kasvivärien avulla kotona. Tämä onnistuu, sillä tarpeeni on lähinnä saada vain tyvi piiloon ja hiusten pituuksiin hehkua – mitään suurempia värimuutoksia en minäkään tekisi kotioloissa, vaikka kampaajan koulutus minulla onkin. Suosittelen kääntymään osaavan ekokampaajan puoleen aivan vähintään ensimmäisillä kasvivärikerroilla sekä aina, kun haluat muuttaa väriä.

Vaikka kasviväreillä onkin mahdollista ylläpitää väriä kotona, vaatii tyvikasvun värjäys kotona jonkin verran sorminäppäryyttä, sillä väriä ei missään nimessä kannata levittää joka kerta tyvestä latvaan, vaan väri pitää saada ainoastaan tyveen. Mikäli tämä tuntuu yhtään hankalalta, suosittelen asian jättämistä suosiolla kampaajalle. On huomattavasti helpompaa antaa ammattilaisen hoitaa hommansa alusta lähtien kuin alkaa korjailemaan hiusten pituuksien värikerrostumia ja tummentumia.

Itse suuntaan kampaajalle aina vaalennusta kaivatessani. Aika ajoin tuntuu ihanalta piristää hiuksia ohuilla raidoilla, jotka tuovat pitkäksi aikaa eläväisen lookin. Yllä oleva kuvapari on otettu savivaalennusraitojen jälkeen, mielestäni todella raikas lopputulos!

Ihanin ekokampaamo Helsingissä

Eco Beauty Wellness Kokemuksia Ekokampaamo Helsinki

Eco Beauty Wellness on kampaamovalintani, sillä pidän sen tyylikkyydestä. Toisinaan ekokampaamoissa on omaan makuuni turhankin ekoileva ja maanläheinen fiilis, mutta Eco Beauty Wellnessiä ei ulkonäöllisesti erota ”tavallisesta” kampaamosta mikään. Tila on valoisa, avara ja ilmeeltään erittäin raikas. Toinen, ja tietysti se tärkein tekijä, on itse kampaaja. Tunnen EBW:n Ailan jo vuosien takaa ja tiedän, että voin luottaa hänen osaamiseensa 100 % varmuudella. Kampaajana olen erityisen tarkka, jopa ronkelikin siitä, kenen penkkiin uskallan istahtaa. Ailan raidoitettavana olen käynyt aiemminkin maksavana asiakkaana ennen tätä yhteistyötä.

Tällä kertaa kerroin Ailalle suht epämääräisesti, mitä kaipasin ja hän sai juonesta heti kiinni. Hän ehdotti hiusten raidoitusta savivaalennuksella keskittyen hiusten etu- ja päälliosiin, merilevähoitoa sekä hiusmallin skarppausta. Lopputulos oli juuri sellainen, mitä toivoinkin – tai ei, se oli vielä paljon parempi! Aila jaksoi laputtaa paksuihin hiuksiini reilusti ohuita raitoja, jotta hiuksista tuli oikeasti todella eläväisen näköiset. Ei ole nimittäin ollenkaan itsestäänselvyys, että kampaaja taitaa luonnollisen näköisten raitojen teon.

Paras Ekokampaamo Helsinki

Ekokampaamoita alkaa olla Helsingissä jo ihan mukava määrä (miten huippua!), mutta mielestäni Eco Beauty Wellness erottuu selkeästi edukseen. Se ei ole pelkkä kampaamo, vaan kokonaisvaltainen kauneuskonsepti, joka käsittää hiuspuolen lisäksi myös kauneushoitolan ja luonnonkosmetiikan myymälän. Tarjolla on tosi kiva ja vähän erilainen valikoima merkkejä, joista voisin mainita kampaamossakin käytettävät hiussarjat John Masters Organicsin ja Rahuan. Muita tärppejä ovat mm. superlaadukas ihonhoitosarja Kahina, herkkuväriset ja huomattavan hyvin pysyvät Nailberryn kynsilakat, Inikan meikit sekä nyt uutuutena ihanan näköiset palashampoot Cosmo Naturelilta. Lupaan ryhdistäytyä pala-asioissa ja testata nämä uutuudet, kerron sitten Instagramini puolella kuinka tälle palojen karttajalle kävi!

Eco Beauty Wellnessiin voi mennä ihan vain fiilistelemään ja hankkimaan kosmetiikkaa ilman ajanvaraustakin ja vaikka samalla kysyä mahdollisia mieltä askarruttavia juttuja kampaamopalveluista. Aila on hyvin helposti lähestyttävä ja ystävällinen, kuten EBW:n muukin henkilökunta, joten heiltä saat varmasti apua kaikenlaisiin hius- ja luonnonkosmetiikkapulmiin. Tästä linkistä voit tutustua kampaamon palveluihin. Kauempana asuville tiedoksi, että Eco Beauty Wellnessillä on myös verkkokauppa, josta voi tilata tuotteita suoraan kotiin.

Ekokampaaja Helsinki Luonnonkosmetiikka Myymala Helsinki

Hiusten savivaalennus

Hiusten Savivaalennus

Savivaalennus on tekniikka, joka on tällä hetkellä kaikista luonnonmukaisin tapa vaalentaa hiuksia. Se koostuu saven ja soodan yhdistelmästä sekä synteettisestä hapetteesta, jota ilman vaalennus ei onnistu. Vaikka hapete ei ole luonnollista, pidän savivaalennusta kuitenkin erittäin hyvänä tapana saada kirkastusta hiuksiin. Lopputulos on luonnollisen pehmeä ja huomattavasti vähemmän kuivattava kuin perinteisellä blondarilla. Savivaalennus on kasvivärin ohella Eco Beauty Wellnessin suosituin palvelu ja niitä tehdään sekä koko pään vaalennuksina että raitoina, kuten minulle.

Lopputulos ei koskaan ole vahvan blondatun näköinen, eikä savivaalennuksella saa samantyylisiä supervaaleita platinahiuksia, mitä täysin synteettisillä tekniikoilla. Savivaalennukselta on sen sijaan lupa odottaa kauniita beigen, toffeen ja hunajan sävyjä, riippuen toki täysin omasta pohjasta. Tummempaan pohjaan vaalennus tuo lähinnä kirkastusta, mutta omiin hiuksiini sain useamman asteen verran selkeää vaaleutta. Olen nähnyt savivaalennuksella tehtyjä hyvinkin vaaleita lopputuloksia, mutta kaikki riippuu kuitenkin omasta väristä ja mitä siellä pohjalla on.

Hiusten Savivaalennus Kokemuksia

Halusin hiuksiini siis elävyyttä, kirkkautta ja vaaleutta, Ailan ehdotuksesta päädyimme savivaalennusraitoihin. Alkuun suuntaus pesupaikalle hiusten syväpuhdistukseen, joka kuuluu kaikkiin vaalennuksiin. Hiukset puhdistetaan ennen vaalennuskäsittelyä valkosavella, joka poistaa hiuksista kaikki mahdolliset hoito- ja muotoilutuotekertymät ja muut epäpuhtaudet. Seuraavaksi oli itse vaalennuksen aika ja kuten ylempänä jo kerroinkin, Aila laputti hiuksiini paljon ohuita raitoja, jotta lopputuloksesta tuli mahdollisimman luonnollinen.

Vaalennus vaikuttaa noin 30-45 minuuttia, jonka jälkeen hiukset vielä pestään ja hoidetaan pesupaikalla, siellä saa myös taivaallisen tuntuisen päänhieronnan. Suosittelen ottamaan lisäpalveluksi merilevähoidon, siitä lisää alempana.

Kokemukseni savivaalennuksesta

Omat kokemukseni savivaalennuksesta ovat erittäin positiiviset. Tällä kertaa lopputulos kuitenkin yllätti erityisen iloisesti, sillä sain hiuksiini ihan reippaasti vaaleutta, usean asteen verran. Aiemmin hiusteni lähtötilanne on ollut tummempi ja vaalennus on ollut maksimissaan pari astetta. Nyt pohjan ollessa jo valmiiksi hieman vaaleampi, hiukset vaalenivat ihan reippaasti ja sain kerrasta kunnolla kirkkautta. Tämä kuitenkin osoittaa, kuinka valtava merkitys aiemmilla värjäyksillä ja niiden kerrostumisella hiuksiin on.

Alla olevissa kuvissa näet hiusteni lähtötilanteen. Niissä oli kiva kuparinen sävy, josta tykkäsin kyllä kovasti, mutta se oli ollut minulla jo lähes parisen vuotta suht samanlaisena ja alkoi tuntumaan, että pieni vaihtelu virkistäisi. Savivaalennus on loistava tapa tuoda hiuksiin piristystä ilman ihan älyttömän vahvaa muutosta kerralla. Sopivan selkeän muutoksen se kuitenkin omiin hiuksiini toi, juuri sitä olin kaivannutkin!

Savivaalennuksen paras puoli, luonnollisen lopputuloksen lisäksi, on sen hellävaraisuus verrattuna perinteiseen vaalennukseen. Uskallan suositella savivaalennusta myös sinulle, joka olet kokenut tavallisten raitojen saattavan hiukset liian huonoon kuntoon. Mikään hoitomenetelmä se ei missään nimessä kuitenkaan ole ja mikäli hiuksesi eivät ole lähtökohtaisesti aivan priimakunnossa, kannattaa seuraava kappale merilevähoidosta lukea erityisen tarkkaavaisesti.

Savivaalennus Ennen

Huipputehokas yllättäjä: merilevähoito

Jos voin jollekin asialle antaa erityisen lämpimän suosituksen, se on merilevähoito. Aila ehdotti sitä tehtäväksi minulle raidoituksen jälkeen kosteuttamaan hiuksia. Tällä oli omiin hiuksiini jättimäinen vaikutus! Hiusten kunto ei merilevähoidon ansiosta vaikuta ottaneen nokkiinsa raidoituksesta oikeastaan ollenkaan.

Vaikka savivaalennus onkin lempeämpi tekniikka, olen aiemmin huomannut savivaalennusraitojen hieman takuttavan ja kuivattavan hiusta. Tämä on luonnollista, sillä hiushan avataan hapetteella vaalennuksessa, jotta se luovuttaa pigmenttiä ja vaalenee. Kuivattava efekti ei ole savivaalennuksessa läheskään yhtä raju kuin perinteisessä vaalennuksessa, mutta koin merilevähoidon häivyttäneen tämän efektin aivan minimiin.

Savivaalennus Kokemuksia

Merilevähoidon saa Eco Beauty Wellnessissä tilattua varausta tehdessä lisäpalveluna ja en jättäisi sitä enää välistä vaalennusta ottaessa. EBW tarjoaa myös muita hiushoitoja ja paikan päällä osataan kyllä suositella, mikäli jokin toinen hoito onkin hiuksillesi parempi. Merilevä- eli karrageenihoidon voi ottaa myös vaikka pelkän leikkauksenkin yhteydessä kosteuttamaan ja puhdistamaan hiuspohjaa ja hiuksia. Se on loistava silloin, kun tuntuu ettei koskaan ole hyvä hiuspäivä. Tiedättekö sen fiiliksen, kun hiukset roikkuvat likaisen oloisina ja elinvoimansa menettäneinä aina vaan, vaikka niitä kuinka pesisi ja hoivaisi.

Hoitoa varten merilevästä sekoitetaan veden kanssa geelimäinen massa, joka levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan kauttaaltaan. Merilevää käytetään kosmetiikassa paljon sekä hiusten- että ihonhoidossa sen mielettömän hyvän kosteudensitomiskyvyn ansiosta. Hiuspohjalle sillä on lisäksi kevyesti kuoriva ja erittäin tehokkaasti puhdistava vaikutus, ja se sopiikin loistavasti tukkoiselle, epäpuhtaalle ja hilseilevälle hiuspohjalle.

Lue myös: Pihistä ja panosta – seerumit, kasvovoiteet ja -öljyt

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

piu

Ihana sävy :) niin kaunis sinulla.
Itse haluaisin kovasti ottaa savivaalennuksen tai käyttää luonnonmukaisia sävyjä esim Cultivators. MUTTA en halua vihreää, enkä minkäänlaista punaista, en tumman ruskeaa.
Vaan kirkkautta, vaaleaa piristystä maantien väriseen hiukseni. Vielä en ole kohdannut sellaista lopputulosta, mutta ehkä joskus voisin uskaltaa.

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Kiitos kovasti <3 Luonnollisin keinoin kuvaamasi kaltainen onnistuu varmastikin kyllä, mutta vaatii ehdottomasti asiansa osaavan ekokampaajan. Mikäli Helsinki on mahdollinen sinulle, suosittelen erittäin lämpimästi piipahtamaan joku kerta Eco Beauty Wellnessissä näyttämässä hiuksiasi ja kertomassa toiveesi, siellä osataan kyllä kertoa mikä onnistuu ja mikä ei :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Arkimeikki Ohje
Arkimeikki 2.0 – ohje huoliteltuun meikkiin
6 x kauneustunnustusta
Helppo Arkikampaus
Vinkkejä hiusten muotoiluun Gyadalla ja helppo arkikampaus x 3
kosteuttava kasvosuihke
Vertailussa kosteuttavat kasvosuihkeet