Kesän 2023 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kesän uutuudet saatu testiin maahantuojilta.

Loppukevään ja kesän aikana testaamistani uutuuksista valitsin tähän artikkeliin mukaan kaikista kiinnostavimmat ja toimivimmat purnukat. Joukkoon pääsi tällä kertaa mm. tehohoitavia tuotteita kasvoille, superhyviä meikkisiveltimiä sekä puhdistajia hiuksille. Kaikki mainitsemani tuotteet ovat sujahtaneet saumattomasti päivittäisiin rutiineihini. Harmillisen vähäiselle käytölle on jäänyt ainoastaan samettinen aurinkovoideuutuus, jonka kanssa edelleen odottelemme auringon paluuta Helsingin taivaalle.

Kesa 2023 Parhaat Uutuudet

Tash Sisterhoodin tehopurkit aikuiselle iholle

Tash Sisterhoodin uutuudet ovat kerrassaan mahtavia! Olen pitänyt kovasti sarjan muistakin tuotteista, mutta nämä menivät hoitotuotteista Tashilta ykkösiksi. Tehot ovat nimittäin erinomaiset ja koostumukset sarjalle tyypilliseen tapaan loistavasti onnistuneet.

Tuoksut ovat myös kivat ja Tashin tuotteista eniten mieleeni. Sarjan tuoksut ovat ylipäätään ei-luonnonkosmetiikkamaisia ja miellyttävät varmasti myös yrttisiä tuoksuja karttavia. Huomautan kuitenkin vielä tässä kohtaa, että Tashin tuoksut ovat melko voimakkaat, eivätkä haihdu mitenkään välittömästi. Jos olet siis kovin tuoksuherkkä, suosittelen koko sarjaa varauksella.

Retinalt Essence + VIT C kasvovesi on suihkepulloon pakattu, silti selkeän hoitonestemäinen. Koostumus tuntuu iholla välittömästi runsaalta sekä hyvin kosteuttavalta ja hoitavalta. Aivan toista maata kuin monet ohuet ja kepeät kasvosuihkeet.

Vaikutus on siis paitsi superkosteuttava, myös iholle elinvoimaa tuova ja kirkastava. Tuote on omiaan etenkin aikuiselle, kuivan puoleiselle iholle. Suosittelen sitä lämmöllä myös tehokuuriksi silloin, kun iho tuntuu kaipaavan vähän ekstrahoivaa ja näyttää samealta, nuutuneelta ja pikkuisen elähtäneeltä. Hinta on mielestäni maltillinen huomioiden tuotteen hoitotehot sekä erittäin riittoisan koostumuksen.

Tash Sisterhood Retinalt

Retinalt Serum + VIT C – Kirkastava Seerumi on selkeästi hoitonestesuihkeen kaveri. Vaikka kumpikin tuote toimii toki itsekseenkin, ovat nämä yhdessä tehokaksikko, joka kannattaa hankkia kun haluat maksimoida vaikutuksen. Seerumin koostumus on mielettömän ihana, runsas fluidi, joka kuitenkin levittyy ihoon kauniisti. Se imeytyy hyvin, mutta jättää ihoon pehmeän kerroksen eli ei katoa jälkiä jättämättä. Suosittelen ehdottomasti tähän päälle kuitenkin vielä voiteen tai/ja öljyn.

Tämä on kasvoveden tavoin parhaimmillaan aikuisen ihon tehotuotteena. Ainesosalistalta löytyy mm. ihoa uudistavaa bakuchiolia ja kastepapua, C-vitamiinia, hyaluronihappoa sekä ihon sävyeroja tasoittavaa merinarsissia.

Linjan kolmas tuote, Retinalt Eye Serum on hyvin saman oloinen kuin kasvovesi ja seerumikin. Koostumus on jälleen täyteläistä fluidia, joka levittyy helposti ja jättää ihoon kunnolla kosteutetun ja hoidetun fiiliksen. Tähänkin päälle suosittelen silti vielä käyttämään joko varsinaisen silmänympärysvoiteen tai vaikkapa pienen pyyhkäisyn kasvoöljyä.

Suosittelen Eye Serumia kaikille aikuisille, jotka kaipaavat silmänympärysihon hoitoon boostia. Todella tehokas anti-age -tuote, joka samalla tarjoilee ekstra-annoksen kosteutusta kuiville silmien ympäryksille.

Ylellistä sumua

Mitä enemmän olen Yin Your Skinin uutta kasvovesisuihketta käyttänyt, sen koukuttuneempi siihen olen. SUMU Transformative Facial Mist on erittäin kosteuttava kasvosuihke, jota voi käyttää aamuin illoin kasvovetenä. Jo yhdellä kerroksella saa tarjoiltua iholle reippaan kosteusboostin, mutta suihketta voi mainiosti kerrostella oman tarpeen mukaan. Näin kesällä olen kuitenkin siis selviytynyt lähes joka kerta ainoastaan yhdellä kerroksella, mikä on todella harvinaista loputtoman janoisen ihoni kohdalla.

Raaka-aineet ja niiden myötä myös vaikutus ihoon ovat todella monipuolisia. En oikeastaan keksi, kenelle tätä en suosittelisi! Suihke paitsi siis kosteuttaa, myös tasapainottaa, kirkastaa, rauhoittaa ja tuo elinvoimaa.

SUMU tuoksuu hienostuneelta. En osaa nimetä tarkasti mitään tiettyä tuoksua, mielestäni tuoksussa on tiettyä ihanaa kerroksellisuutta. Joka tapauksessa tuoksumaailma on puhdas, aito, erittäin miellyttävä, eikä liian voimakas. Suihkeessa ei ole lainkaan eteerisiä öljyjä, joten tuoksu tulee SUMUssa käytetyistä kasvivesistä ollen hyvin lempeä ja pehmeä. Tuoksun voi varmasti aistia monin eri tavoin, koska mikään erityisen selkeä tuoksu tämä ei siis ole.

Kallishan SUMU kyllä on, siitä ei pääse mihinkään. Mikäli etsit perushyvää kasvovettä, ei satsaus ehkä kannata. Mikäli puolestaan toivot tuotteelta loistavien tehojen lisäksi elämyksellisyyttä, ylellistä käyttökokemusta ja arvostat kotimaisuutta, on SUMU sinulle. Koen tuotteen myös riittoisana, sillä monia edullisempia tuotteita tarvitsee kerrostella huomattavasti enemmän ja ne kuluvat nopeammin.

Yin Your Skin Sumu

Samettinen aurinkovoide

AIVA Sun The SPF 20 on aurinkovoide, jossa on ihan kaikki asiat kohdillaan. Koostumus on erittäin miellyttävä ja itselleni tärkein kriteeri, tahmaamattomuus, täyttyy hyvin. Tuoksu on kiva, aurinkovoidemainen, ja tuubi kätevä ja helppo napata reissukassiin mukaan. Ihotuntuma on suht kosteuttava tai ei ainakaan samaan tapaan kuivattava, kuin joillain mineraalifiltterein varustetuilla verrokeilla.

Suojakerroin 20 riittää itselleni mainiosti perusoleiluun ja ulkoiluun. En kuitenkaan laittaisi sitä vaikkapa veneilemään lähtiessä, jos tietäisin joutuvani olemaan suorassa auringonpaisteessa monta tuntia. Aavistuksen matalamman suojakertoimen etuna on sen kaunis levittyvyys ja mahdollisimman vähän vaaleutta jättävä notkea koostumus. Voidetta on oikeasti kiva käyttää ja siihen tulee tartuttua herkästi, sillä levitys sujuu niin näppärästi.

Voidetta voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin, mutta itse olen laittanut sitä ainoastaan vartalolle. Tämä jää takuuvarmasti minulla käyttöön. Jotenkin ihanan vaivaton tuote!

Aiva Sun Spf 20

Uutuuksia shampoohyllyyn

Shampoohyllyssäni on vilkasta uutuuksien suhteen. Tällä rintamalla pääsen nimittäin esittelemään parikin mahtavaa löytöä!

Kotimaisen Aamuisan Tyrni Palashampoo lunasti sille asettamani kovat odotukset. Pala ensinnäkin tuoksuu mielettömän ihanalta. Hedelmäisen kirpsakka tuoksu kutkuttelee nenääni ja on mielestäni täydellinen tuoksu shampooseen. Ainesosalista on loistava sisältäen kahta juuri hiustenhoidossa lyömätöntä öljyä: argania ja kookosta. Uskalsin siis toivoa paljon ja odotukseni silti ylittyivät palaa testailtuani.

Shampoopala vaahtoa helposti ja tekee hiuksista tismalleen sellaiset kuin tykkäänkin, eli samaan aikaan kuohkeat ja ilmavat, mutta kuitenkin pehmeät ja kiiltävät. Jostain syystä hiukset myös tuntuvat tämän kanssa pysyvän puhtaamman näköisinä aavistuksen pidempään. Suosittelen tätä varauksetta aivan kaikille, myös palashampoita tavallisesti vierastaville! Kyseessä ei ole siis perinteinen saippuapohjainen pala, vaan tämä on kuin nesteshampoota kiinteässä muodossa.

Tämän ennätinkin jo palkitsemaan kesän parhaimpien tuotteiden juttusarjassani.

Hairlust Kuivashampoo

Toinen shampoouutuus on Hairlustin Refresh Powder™ Dry Shampoo. Kuivashampoita on luonnonkosmetiikassa hieman vähänlaisesti ja moni on kaipaillut helppokäyttöisempiä vaihtoehtoja. Erilaisiin siroteltaviin kuivashampoisiin tottuneelle tämä pullo kieltämättä tuntuu todella kätevältä.

Pullon kyljistä painamalla suuaukosta tupsahtaa pilvi huomattavan hienojakoista kuivashampoota, joka on helppo hieroa hiuksiin ja kadottaa näkyvistä. Vaikka omat hiukseni eivät erityisen tummat olekaan, enkä siksi voi 100 % varmaksi sanoa, en usko tämän jättävän harmahtavaa pintaa jälkeensä edes tummiin hiuksiin.

Tehon todella huomaa, eikä shampoo jää tuntumaan (eikä siis myöskään näkymään) hiuksissa lainkaan –mahtavaa! Tukea tämä ei tuo aivan samaan tapaan kuin monet muut kuivashampoot, mutta tämän juttu onkin minusta nimenomaan hiusten freshaus. Sen tuote tekee erinomaisesti.

Ainoan pienen miinuksen annan tuotteelle riittoisuudesta. Minusta nimittäin tuntuu, että tätä kuluu kerralla aika paljon. Tosin, vika on mitä luultavimmin käyttäjässä, joka taitaa tupsutella shampoota vähän turhan reilulla kädellä, ihan varmuuden vuoksi. Koostumus on nimittäin oikeasti niin ihanan hienojakoista, että se tuntuu katoavan hiuksiin. Muut kuivashampoot kun jäävät enemmän näkymään hiuksiin. Tätä tulee laitettua vähän lisää ja tupsaus vielä lisää…. Jatkan siis annosteluharjoituksia!

Päivitystä meikkipussiin

EcoToolsin uudet metalliset sivellinsetit ovat olleet minulla tehokäytössä. Erityisesti kultavartinen Brightening Eyes Set ja hopeinen Cheek + Eye Highlight Set ovat mieleeni. Aivan jokainen siveltimistä on taattua EcoToolsin laatua. Karva on ihanan pehmeää ja pitää muotonsa pesuissa. Siveltimille on annettu ehdotukset käyttötarkoituksista, mutta kaikkia siveltimiä voi käyttää mille vain tuotteille, olivatpa ne voidemaisia tai puuterimaisia.

Hankkisin kultaisen silmämeikkisivellinsetin jo pyöreäpäisen häivytyssiveltimen sekä lyhytkarvaisen ja jämäkän pienen Precision Smudge -siveltimen vuoksi. Tämä jälkimmäinen on aivan mahtava sivellin luomivärin viemiseen alaluomelle sekä rajausten pehmentämiseen ja tumman värin viemiseen yläpuolen ripsirajaan. Minulla on ollut EcoToolsilta aiemminkin vastaava sivellin ja totesin sen jo silloin olevan paras mahdollinen laatuaan.

Pyöreäpäinen Blending Crease Brush on puolestaan loistava paitsi häivyttämään, myös tekemään pehmeää varjostusta luomivakoon. Nämä kaksi sivellintä nousevat siis itselläni ylitse muiden, mutta kolme muutakin sivellintä ovat erinomaisia nekin. Kierreharjoja minulla oli ennestään vaikka kuinka monta, mutta tämän setin versio erottuu edukseen jopa ylelliseltä tuntuvalla laadullaan.

Ecotools Brightening Brush Set

Hopeavartinen setti sisältää puolestaan huippuhyvän poskipunasiveltimen, puuterille ja highlighterille juuri sopivan kokoisen vähän pienemmän kasvosiveltimen sekä kaksi mainiota silmämeikkisivellintä.

Toinen näistä silmämeikkisiveltimistä on nimeltään Blending & Defined Crease Brush ja on itseasiassa hyvin lähellä kultaisen setin häivytyssivellintä. Tämä on ainoastaan aavistuksen kapeampi ja pidempikarvaisempi. Ero on todella pieni, silti tykästyin itse kultaiseen versioon, joka on juuri täydellinen omiin tarkoituksiini.

Precision Blending Brush on pieni ja pyöreäpäinen monikäyttösivellin, jolla voi mm. laittaa luomiväriä silmän sisä- tai ulkonurkkiin ja alaluomelle sekä pehmentää rajauksia.

Suosittelen tätä settiä, mikäli kaipaat täydellistä poskipunasivellintä, eikä meikkipussistasi vielä löydy pientä kasvosivellintä. Saat setin avulla kerralla kuntoon nämä kaksi siveltimien kulmakiveä sekä bonuksena kaksi monipuolista erikoissivellintä silmämeikkiin.

Ecotools Cheek Eye Highlight Brush Set

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

kukkis

Tash Sisterhoodin moni tuote kyllä kiinostaa hirmuisesti. Kosteuttava suihke ja erityisesti kasvoöljy. Harmillista kun saatavuus näin maalla asuvalle on hieman hankalaa, nyt kun Jolie on pois laskuista. Olen luottanut Jolien laadukkaaseen valikoimaan ja asiantuntemukseen luonnonkosmetiikassa, mutta nyt he ovat ottaneet valikoimiin myös ns normikosmetiikan ja pienet vihreä lehdet tuotteen kyljessä ei riitä minulle luottamaan valikoimaan.

Vastaa
Emmi Mansikkaviita

Tashilta muuten olisikin ihana kombo juuri tuo hoitava kasvovesisuihke ja kasvoöljy<3 Tuossa öljyssä on kivan ohut koostumus niin toimisi varmasti mukavasti tuon runsaan kasvoveden kanssa! Tashin saatavuus on vähän rajallinen tosiaan Suomessa, toivotaan että tilanne paranee – sarjassa on niin omanlaisiaan laadukkaita tuotteita että olisi kyllä tosi hyvä lisä monen kaupan valikoimaan :) Ja kyllä, muakin harmittaa kovasti tuo Jolien laajennus luonnonkosmetiikan ulkopuolelle :/

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Luonnonkosmetiikka Uutuudet Kevat
Kevään 2023 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet
Kynsilakka
Neljä kynsilakkaideaa kesään
Parhaat Meikit Luonnonkosmetiikka
Green Beauty Awards Summer Edition 2023: Meikit
Aurinkovoide Kasvoille
Aurinkovoide kasvoille – neljä suosikkiani luonnonkosmetiikasta