Talven 2023 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Talven uutuudet saatu testiin maahantuojilta.

Talven uutuudet pitävät sisällään loistavan meikkituotteen kulmakarvoille, paljon purkkeja käsille, sameaa ihoa kirkastavia hedelmähappoja sekä tehotuotteita kauneusunille. Joukossa on muutama uusi suosikki, jotka jäävät takuuvarmasti peilikaappini vakkareiksi.

Talven Uutuudet

Kauneusunien täsmäpurkit

Kauneusunien kaveriksi on tarjolla kaksi erilaista uutuutta. Kjaer Weisin The Night Potion on kuningatarseerumi aikuiselle iholle. Se kosteuttaa ja ravitsee tehokkaasti samalla tuoden ihoon heleyttä ja elinvoimaisuutta – se siis saa ihon näyttämään kaikin puolin vähän hehkeämmältä. Vaikka tuote taitaa olla virallisesti siis seerumi, olen käyttänyt tätä täyteläistä ja iholla hyvin hoitavalta tuntuvaa koostumusta ihan sellaisenaan kasvoveden jälkeen, ilman muita voiteita tai öljyjä.

Koostumuksessa on sopiva kombo sekä ravitsevia öljyjä että vesimäistä kosteuttavuutta. Yöseerumi on valmistettu veden sijaan laventelin kukkaisveteen ja mukana on lisäksi kosteuttamassa hyaluronihappoa ja glyseriiniä. Öljyistä suurimman pitoisuuden tarjoaa moringa sekä ihanaa silkkisyyttä ihotuntumaan tuova skvalaani.

Mukana on lisäksi entsymaattisesti ihoa kuorivaa papaijaa eli tuote on omiaan samealle ja epätasaisen sävyiselle iholle. Auttaa myös antamaan pintakuivuudelle kyytiä. Mikäli etsit yhtä tehokasta tuotetta yövoiteeksi, tämä voisi olla nappivalinta! Tuote on kaikin puolin, aina purkkia ja tuoksua myöten, ylellinen ja ripauksen luksusta peilikaappiin tuova.

Yovoide Uutuudet

Evolve Nightly Renew Facial Creamin ennätinkin jo palkitsemaan vuoden parhaana yövoiteena. Koostumus on runsasta, mutta ei samaan tapaan tuhdin rasvaista, mihin toisinaan voi yövoiteiden kohdalla törmätä. Tuoksu on rauhoittava ja lempeästi unten maille ohjaava, eikä jää mielestäni leijailemaan iholle. Kermainen voide kietoo ihon pehmeyteen tuoden välitöntä helpotusta kiristävään tunteeseen. Tuote sopii mainiosti kaikille ihotyypeille ja joukkoon voi tipauttaa vielä muutaman pisaran kasvoöljyä, mikäli iho tuntuu kaipaavan erityisen paljon hoivaa. Ihoa silottavassa ja ravitsevassa voiteessa on kaikkien Evolven tuotteiden tapaan loistava hinta-laatusuhde.

Talven uutuudet käsille

Mádaran suuriin pumppupulloihin pakatut käsisaippuat tuovat kaivattua vaihtelua. Olen jumittanut jo useamman vuoden Taikan käsisaippuassa, sillä yhtä edullista ja toimivaa tuotetta ei oikeastaan ole tullut vastaan. Mádaran saippuat ovat selkeästi arvokkaammat, mutta luonnonkosmetiikan mittapuulla eivät silti litrahinnaltaan mitenkään mahdottoman kalliit. Koostumukset ovat mielestäni myös huomattavan riittoisat.

Näitä on siis kahta eri sorttia, joista Bitter Honey taitaa olla kokonaisuutena lempparini. Tämän koostumus on kermaista ja vähän jopa ylellistäkin (ainakin arkiseen Taikaan verrattuna). Purkki näyttää kivalta ja tuoksu on mukavan mieto. Pelkästään tuoksusta puhuttaessa pidän ehdottomasti eniten Wild Woodsin unisex-tuoksusta. Koostumus ja riittoisuus kallistavat vaakakupin kuitenkin aavistuksen Bitter Honeyn puolelle.

Kumpikin on kuitenkin erinomainen ja aion varmasti ostaa näitä myös jatkossakin. Pysyviksi Taikan korvaajaksi nämä eivät kuitenkaan yllä, aivan puhtaasti hintansa vuoksi.

Talven Uutuudet Luonnonkosmetiikka Moi Forest Laventeli Kasivoide

Moi Forestin laventelisesta käsivoiteesta minulla on menossa jo toinen tuubi. Kartonkinen pakkaus rutistuu loppua kohti, päinvastoin kuin käsien iho tätä voidetta käyttäessä!

Talvi on tarjonnut käsille muitakin uutuuksia. Olen jo aiemminkin nostanut kotimaisia käsivoideuutuuksia, joista pidän kovasti. Moi Forestin käsivoiteen laventelin tuoksuinen versio sekä Laponie of Scandinavian nerokas käsivoidetiiviste ovat molemmat erinomaisia, mutta keskenään hyvin erilaisia vaihtoehtoja.

Moi Forestin voide imeytyy sukkelaan ja tuoksuu hurmaavan laventeliselta, ei tippaakaan liian voimakkaasti tai päälle hyökkäävästi. Voide on omalaatuisen harmaata väriltään, sisältäen reippaan tujauksen sarjan signature-ainesosaa, metsäpölyä. Tykkään levittää voiteen käsiin juuri ennen nukkumaan menoa, jotta metsäpöly saa rauhassa vaikuttaa ihon pinnalla. Metsäpölyhän tutkitusti vaikuttaa paitsi ihon, myös suoliston mikrobiston tasapainoon.

Laponien tuoksuton käsivoidetiiviste on puolestaan hauska ja hyvin erilainen konsepti, en ole aiemmin kokeillut vastaavaa. Tuhtia koostumusta tarvitaan kerralla aivan minikokoinen nokare, eikä voide jätä käsiin lainkaan rasvaista tuntua. Hyvin hämmentävä koostumus ei myöskään siis hulahda ihon syövereihin vaan jää ihoon ikään kuin huomaamattomaksi pehmeäksi hunnuksi. Tätä suosittelen etenkin kaikille käsivoiteita tavallisesti karttaville.

Käsien kruunuksi voi sutia herkullisen sävyistä kynsilakkaa Kia-Charlottan kausikokoelmasta. Oma lempparini on pastellinen persikkasävy Namastay in Bed. Kian lakat ovat lemppareitani loistavan pysyvyytensä ja ihanan sävyvalikoimansa ansiosta. On myös kivaa, että sävyjä tulee pari kertaa vuodessa lisää.

Ihoa kuorivia uutuuksia Mádaralta

Madara Peel Uutuudet

Mádaran kuoriva Peel -ihonhoitolinja sai alkutalvesta täydennystä seerumin ja naamion voimin. Ja millaiset uutuudet nämä ovatkaan! Intense Peel Serum nousi välittömästi lemppariseerumeideni joukkoon runsaan kosteuttavalla geelikoostumuksellaan. Seerumi kuorii ja kirkastaa ihoa tehokkaasti ja sopiikin parhaiten muutamina iltoina viikossa käytettäväksi. Mádara on aiemminkin osunut napakymppiin geeliseerumeidensa kanssa, eikä tämä uutuus ole poikkeus. Ihana, laatuunsa ja tehoonsa nähden erittäin kohtuuhintainen seerumi, jota suosittelen kaikille aikuisille ihoille.

Mádaran Creamy Clay AHA Peel Mask on puolestaan kuorintanaamio, joka sisältää hedelmähappojen lisäksi puhdistavaa savea. Täyteläinen koostumus ei kuivata ihoa ja sopii parhaiten tukkoiselle ja samealle iholle. Kaikki sarjan aiemmat naamiot eivät ole olleet mielestäni aivan parhaimmistoa, mutta tässä uutuudessa ovat kaikki palaset kohdillaan. Mikäli kaipaat yhden helpon tehotuotteen päivittäisen hoitorutiinin rinnalle, tämä voisi olla vahva ehdokas!

 

Uusi kulmageelien suosikki

Madara Kulmageeli

Nyt se taisi tapahtua. Monivuotinen kulmakarvageelien ykkössuosikkini Laveran sävytetty geeli taisi löytää voittajansa. Mádaran söpöihin laventelin sävyisiin putkiloihin pakatut Grow & Fix Tinted Brow Gel kulmageelit ovat hyvin erilaisia kuin luonnonkosmetiikan muut vaihtoehdot. Eniten nämä muistuttavat Benecosin vahamaisia kulmageelejä, mutta Mádaran uutuudet ovat mielestäni moninverroin vielä paremmat. Tuotteessa on viisi selkeää etua:

1) Pieni ja superkätevä harja

Harja on pieni ja todella kätevä. Sillä on helppo saada tarkkaa jälkeä, myös meidän luonnostaan harvakarvaisten kulmien omistajien. Tarkkuus onkin ehkä suurin yksittäinen plussa! Uskoisin sen olevan erittäin mieluinen asia myös tuuheammille kulmakarvoille.

2) Jämäkkä ja sopivan pitävä koostumus

Koostumus on selkeästi tuhdimpaa ja pitävämpää kuin vaikkapa Laveran geelissä. Ei tämäkään mikään taikatuote maailman itsepäisimmille karvoille ole, mutta luonnonkosmetiikan mittapuulla ehdottomasti sieltä vahvimmasta päästä kuitenkin. Massa ei ole kuitenkaan liian tönkköä tai paksua, vaan edelleen helppokäyttöistä.

3) Erinomainen sävyvalikoima

Sävyvalikoima kattaa kolme erittäin luonnollista sävyä, joista kaikki ovat melko viileitä. Smoky Blonde/Light Brown sopii vaaleiden hiusten kaveriksi. Se on tismalleen saman väristä kuin kulmani ovat luonnostaan, mutta jää itselläni vähän valjun näköiseksi, vaikkei hiukseni mitkään erityisen tummat olekaan. Suosittelen tätä sävyä siis hyvin luonnollisen vaaleaan lookiin.

Oma valintani on sävy Frosty Taupe/Medium Brown, joka jatkaa samaa viileän luonnollista sävymaailmaa, mutta on hieman tummempi. Tämäkään sävy ei ole missään nimessä tumma, sanoisin että vaaleahko keskitumma. Mikäli omat kulmasi eivät ole tummanruskeat, eivätkä toisaalta aivan kaikista vaaleimmat, on tämä varmin valinta monille.

Ash Brown/Dark Brown on sävyistä tummin, mutta tämäkin on mielestäni tummanruskeaksi yllättävän vaalea. Mikäli toivot mustanruskeaa sävyä, ei tämä varmastikaan ole mieleesi, mutta pehmeää tummaa ruskeaa etsiville loistava valinta. Voisin käyttää tätä sävyä itsekin, mikäli hiukseni olisi värjätty tummemmiksi. Yllättävän luonnollisesti sävy nimittäin sulautui kulmiini.

4) Hoitava, kulmakarvoja vahvistava koostumus

Hoitava koostumus sisältää kulmia vahvistavia kasviuutteita ja tuote onkin hoito- ja meikkituote samassa purkissa.

5) Voi sopia jopa ainoaksi kulmatuotteeksi

Olen käyttänyt geeliä nyt ihan sellaisenaan, ilman kulmakynää. Tämä on ollut täydellinen ratkaisu laitettuihin, mutta kuitenkin luonnollisen rentoihin kulmiin. Omat kulmani ovat siis luonnostaan vaaleahkot ja hyvin vaatimattomat. Harjaan värin kulmiin huolellisesti niin, että saan värin aivan juurista alkaen. Lopuksi piirrän harjan kärjellä myös ihoon täyttääkseni aukkoja. Lopputulos ei ole tietenkään samanlainen kuin kynällä, mutta kivan luonnollinen ja rento.

Värin saa tasaisesti kun pyyhkii ensin liiat värit hylsyn reunaan. Olen myös huomannut, että tasaisin lopputulos syntyy, kun laittaa yhden kulman kerrallaan valmiiksi, eikä sen jälkeen enää yritä kerrostella tai korjailla väriä. Se nimittäin helposti paakkuuntuu, jos on jo ennättänyt kuivumaan paikoilleen.

Kun itselleen sopivan tekniikan löytää, on tämän kulmageelin käyttäminen erittäin nopeaa ja vaivatonta, sopii myös kiireisille arkimeikkaajille.

Madara Kulmageeli

Kulmissa Mádaran geeli sävyssä Medium Brown ilman muita kulmakarvatuotteita

Lisää ihonhoito- ja hiusvinkkejä, purkkeja ja purnukoita sekä meikkitutoriaaleja löydät Instagramista @strawberryemmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Uutuudet Luonnonkosmetiikka
Syksyn 2022 kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet
Vuoden Parhaat 2022 Ihonhoito
Green Beauty Awards Winter Edition 2022: Kasvotuotteet
Pintakuiva Iho
Pintakuiva iho – mitä tehdä?
Arkikampaus
Helppo arkikampaus x 10