Viikunoista & pelosta

viikuna_figs_foodphohography_hannamarirahkonen5

Yksi lokakuun hienoimmista asioista on viikunasesonki, joka on löytänyt tiensä myös kaukaiselle Napapiirille. Vihdoinkin näitä somia viikunakasoja saa kannettua kotiin maltillisilla kilohinnoilla. Jos se olisi mitenkään päin järkevää, voisin elää tulevat viikot näiden violettien pallojen voimalla.

Elän tosi jännittävää syksyä, sillä teen monia asioita ensimmäistä kertaa. Olen miettinyt viime aikoina valtavasti sitä mitä minä olen (ja että olen ihan kohta 27, mitä ihmettä), mitä työni on, mitä haluan tehdä. Mikä on oma juttuni. Onko tämä ikäkriisi, hyvänen aika? Kuka minä olen? Miksi minun täytyy miettiä lähes minuutti, kun valmentajani kysyy mitä tykkään tehdä tai mistä nautin oikein paljon? Olen kaiketi saanut revanssina 5-vuotiaan mini-ihmisen kyselyiän. Tällä kertaa vastaukset täytyy vain löytää omista sisuksista, ei ulkopuolelta.

viikuna_figs_foodphohography_hannamarirahkonen4

Havahduin kesällä siihen, että minä vain jumitan paikoillani. Asioita tapahtuu, ihmisiä tulee ja menee ja kaikki tietyssä mielessä päivästä toiseen vain samaa massaa. Ajatus 30 ikävuoden lähestymisestä oli vähintäänkin hämmentävä, mutta se sai minut myös ottamaan työn alle kaikki ne asiat ja tavoitteet, joista olen aiemmin vain haaveillut. Eivät ne odottamalla tule tapahtumaan, saatika itsestään!

Vaikka olen ajatellut kaihtavani tietoisesti sitten kun -elämää, tajusin että olen elänyt sellaista elämää nämä haastavat pari vuotta. Sillekin on ollut paikkansa, tavalliselle elolle. Nyt on kuitenkin aika asentaa selkään siipireppu ja aloittaa seikkailu, työntää kädet ihan kunnolla saveen ja muovata uutta. Uskon, että ne asiat mitkä tuntuvat oikealta, kantavat kyllä. Mutta hyvänen aika, että se on ajoittain pelottavaa!

viikuna_figs_foodphohography_hannamarirahkonen3

Se, että olen alkanut tehdä tänä syksynä vain itsestäni ohjautuvia työjuttuja ulkopuolisten sanelemien projektien sijaan, on saanut minut suhtautumaan entistä kriittisemmin omaan tekemiseeni. Mikä on riittävää? Toki tässä asiassa on myös armollisempi puoli. Uskon tietyn kriittisyyden kertovan myös siitä miten tärkeitä nämä asiat ovat itselleni. Se on hyvä lähtökohta mihin tahansa.

Välillä kaikki langat ovat niin tiukasti vain omien käsieni ympärillä, että pelko astuu kylään. Noina hetkinä mietin lamaantuneena, että eikö joku voisi vähän huojentaa tätä taloudellisen epävarmuuden kuormaa ja jakaa vastuuta tulevaisuuden päätöksistä. Sanoa mikä on hyvä valinta ja mikä puolestaan huono. Mutta ei se kasvu niin toimi. On uskallettava ottaa taloudellisia riskejä. On uskallettava tehdä, ja luottaa siihen, että sydämellä tuotetut pienet joet alkavat jossain vaiheessa tulvia hyvää kuin Atlantti konsanaan.

viikuna_figs_foodphohography_hannamarirahkonen2

Tietyssä määrin kriittisyys omaan työhön on oikein hyvä piirre, tietää ainakin tehneensä jokaisessa tilanteessa parhaansa. Toinen puoli asiasta on kuitenkin se, että kynnys tehdä sitä mitä rakastaa kasvaa toisina päivinä vain päänsisäiseksi ahdistavaksi kimpuksi, josta käsin on mahdotonta tehdä mitään järkevää.

Nyt tapahtuu niin paljon uusia asioita, että tunnen olevani kuin jouseen jännitetty nuoli, jolla ei ole vielä hajuakaan minne tulee lentämään. Mikä mahdollisuuksien kirjo, sanon minä! Pelko on taatusti jokaisen oman tiensä kulkijan luona kylässä aina silloin tällöin ja ehkä se mitä halusin tällä postauksella sanoa, on se että pelko on voimavara. Tuo kalvava tunne kertoo siitä, että jotain uutta on syntymässä ja on lähtenyt tallomaan vanhojen polkujen sijaan tuntemattomia teitä. Kuka tietää, vaikka tuoreet reitit olisivat nopeampia, niitä kulkiessa saa ihailla upeita maisemia ja törmätä uusiin ihmisiin. Näin uskon.

Tärkeintä on se, ettei päästä ajatuksiaan ja tekojaan kietoutumaan pelon ympärille. Kun pelon paikallistaa, on taas astetta helpompi ottaa rohkeampia askelia siihen uuteen suuntaan.

Kaunista lokakuun puoliväliä, nautitaan ja uskalletaan!

Hannamari

Anna-Kaisa

Hannamari, ihailen sinua ja rohkeuttasi suuresti! Palaan tänne blogiisi kerta toisensa jälkeen ja suorastaan syöksyn paikalle, kun huomaan, että sivulle on ladattu uusi päivitys. Se, mitä ihailen sinussa eniten, on rohkeutesi ja tapasi elää elämääsi. Et vain odota asioiden tapahtuvan ja anna niiden tapahtua vaan teet päätöksiä ja otat ohjat omiin käsiisi. Uskon, että rohkeus (ilman harkitsemattomuutta) pitää sinut pinnalla. Ja muista, et ole yksin! Sinulla on hieno perhe ja läheiset tukijoukot. Heidän lisäkseen sinulla on vielä meidät, blogisi lukijat. Me kaikki toivomme, että menestyt! <3

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Voi Anna-Kaisa, tämä sinun eilinen viestisi sai minut liikuttumaan ihan toden teolla! Olet hurjan hyväsydäminen persoona, kun ajattelet noin kauniisti muista ihmisistä ja vieläpä sanot sen ääneen. Kiitos! Tuottaa todella paljon iloa saada kommunikoida tämän sivuston välityksellä ja nähdä, että sitä lukevat ihmiset ovat sympaattisia ja aitoja.

Rohkeus on välillä vähän kinkkinen juttu, mutta toisaalta en ole koskaan osannut elää siinä mielessä "tavallisesti", että jäisin paikoilleni. Osalle se sopii, mutta sellainen tietty vaaroja ja uusia asioita kohti hakeutuminen kuuluu palettiini ja persoonaani. Se aiheuttaa välillä postauksessa mainittua pelkoa, mutta sekin kuuluu asiaan.

Kiitos vielä kerran koskettavista sanoistasi, toivottavasti nautit syksystäsi <3

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Ihonhoitorutiinien päivitys talveen ja uusi suosikkimeikkivoide
BLOOM
Mineraalimeikkien ABC – kaikki mitä olet halunnut tietää mineraalimeikeistä
Dr. Alkaitis & elävän luonnonkosmetiikan salat