Lempeän ihonpuhdistuksen kolme kulmakiveä

Kaupallinen yhteistyö Naturativ.

Jos minulta kysyttäisiin parin viime vuoden mahtavinta ihonhoitotrendiä, valitsisin muitta mutkitta hellävaraisen ihonpuhdistustuotteiden käytön lisääntymisen ja lempeämmän ihonhoidon vakiintumisen. Tälle positiiviselle ilmiölle on monia syitä: luonnonkosmetiikka on ensinnäkin onnistunut tekemään läpimurtonsa toden teolla, tieto on lisääntynyt ja ihonhoitoa on alettu tarkastella entistä tarkemmin ihon ravitsemista käsittelevältä kannalta.

Olin vielä kolmisen vuotta sitten vankkumaton puhdistusgeelien kannattaja ja inhosin puhdistusmaitoja, koska minusta tuntui etteivät ne puhdistaneet tarpeeksi tehokkaasti. Ihmekös tuo, kun olin tottunut narskuvan ”puhtaaseen” ihoon. Ihonhoitorutiineja oli kuitenkin punnitseminen, kun yhtäkkiä hipiä kuivahti pintakuivaksi korpuksi. Ihoa kiristi, se hilseili eikä mitkään seerumit tai hoitotuotteet tuntuneet imeytyvän. Aivan kuin ihon päälle olisi rakennettu vedenpitävä tiheä kalvo, joka ei päästänyt mitään läpi. Pakkovaihto puhdistusgeeleistä puhdistusmaitoihin ja öljyihin ei ollut aluksi helppo, mutta nykyään olen tästä muutoksesta enemmän kuin kiitollinen – ylitehokas puhdistus on vaihtunut kirjaimellisesti ihon hoitoon.

Yksi suuri tekijä onnistumisessa on ollut ensinnäkin omalle ihotyypille sopivien tuotteiden löytäminen ja toiseksi oikeanlaisen pesutekniinkan opetteleminen. Merkittävää on ollut myös se, että parissa vuodessa lempeiden ja laadukkaiden puhdistustuotteiden valikoima on laajentunut hurjasti – nykyään voi todellakin valita minkä merkin puhdistustuotteet haluaa käyttöön eikä ole pakko tyytyä vain muutaman brändin vaihtoehtoihin.

Nykyään jokapäiväisen ihonpuhdistukseni kulmakiviin kuuluu kiinteästi kolme peruspilaria: puhdistusmaito/öljy, kasvovesi ja misellivesi. Tämän lisäksi käytän muutamaa puhdistusta tehostavaa lisätuotetta, joista kerron alla.

Hellävaraiset, kosteuttavat ja ravitsevat puhdistusmaidot

Puhdistusmaitojen koostumus on kermainen, maitomaisen emulsiomainen, sametinpehmeä, kosteuttava ja helposti levitettävä. Juuri tästä syystä olin aiemmin sitä mieltä, ettei niistä ole mihinkään – ihon pinta jäi kosteaksi ja kontrasti geelipuhdistusaineen synnyttämän ”narskuvan puhtaan” hipiän välillä oli hurja. Ei ihme, että iho kuivui, sillä samalla kun puhdistusgeeli poisti epäpuhtaudet ja meikit, se poisti myös luontaisen talin ja vahingoitti ihon omaa happovaippaa. Kun tätä jatkui tarpeeksi kauan, iho reagoi pintakuivumalla.

Lempeydestään huolimatta maitomaiset putsarit ovat tehokkaita kasvojenhoitotuotteita ja mikä parhainta, ne sopivat lähes laitaa lukien kaikille ihotyypeille. Erityisen hyödyllisiä ne ovat kuivan, pintakuivan, couperoottisen, herkän ja ohuen ihon hoitamisessa. Nykyään on saatavilla myös sellaisia puhdistusmaitoja, jotka sopivat ihohuokosia supistavien vaikutustensa ansiosta myös rasvoittuvalle iholle.

Luonnonkosmetiikan puhdistusmaitojen pohja koostuu yleensä kosteuttavasta kasviglyseriinistä, kokonaisista ja hoitavista kasviöljyistä sekä kasvi- ja kukkauutteista, joita käytetään sen mukaan minkälaisia hoitavia ominaisuuksia puhdistusmaitoon halutaan. Silloin, kun vielä karsastin puhdistusmaitoja en tajunnut, että käytin niitä aina väärin. Tein nimittäin kuten useat tekevät: kostutin ensin kasvot vedellä ja levitin putsarin iholle vasta sen jälkeen, jolloin putsari tuntui vain pyörivän iholla eikä puhdistustulos ollut kovin hyvä. Vasta kun opin levittämään puhdistusmaidon aina kuivalle iholle ja hieroin maidon kasvoille mekaanisin pyörivin liikkein, alkoi homma sujua. Tämän lisäksi tehostan puhdistaista hieromalla kasvot aina huuhtelun jälkeen kevyesti pyyhkeellä, jolloin iho saa kevyen pikakuorinnan, verenkierto aktivoituu ja viimeisetkin meikinrippeet poistuvat.

Naturativin vegaaninen puhdistusmaito on aivan ihana kasviglyseriinipohjainen puhdistusaine, joka käy useille ihotyypeille. Koostumus on pehmeä ja hyvin levittyvä, maito tuoksuu miedosti ja puhdistustulos on hyvä. Se kosteuttaa normaalia ja kuivaa ihoa, rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja tasapainoittaa epäpuhdasta ihoa. Puhdistusmaidon tehoaineina on käytetty kosteuttavaa ja ihoa pehmentävää spelttivettä, antioksidanttisesti vaikuttavaa ja kosteuttavaa arganöljyä, ärsytystä vähentävää rohtosalkoruusua, ihoärsytyksiä hillitsevää merisauniouutetta ja luonnollista E-vitamiinia.

Ihosta tulee pesun jälkeen pehmeä eikä sitä kiristä lainkaan. Pakkaus on myös äärimmäisen riittoisa. Erittäin kuivaihoiset voivat puhdistaa kasvonsa puhdistusmaidolla täysin vedettömästi pumppaamalla puhdistusmaitoa vanulappuun tai pumpuliin ja käymällä ihon sillä läpi.

Vinkki: Puhdistusmaidot ovat koostumukseltaan usein aika juoksevia ja emulsiomaisia. Parhaimman puhdistustehon saat levittämällä puhdistusmaidon aina kuivalle iholle. Voit tehostaa puhdistamista käyttämällä puhdistusmaidon kanssa Konjac ihonpuhdistussientä, jolloin epäpuhtaudet irtoavat taatusti ihohuokosista, iho saa kevyen kuorinnan ja muut hoitotuotteet imeytyvät entistä paremmin. Huuhtele puhdistusmaito pois lämpimän veden alla ja lisää kasvovesi heti pesun jälkeen.

LUE MYÖS: Näin käytät Konjac-sientä oikein ja

Kasvovesi tasapainoittaa ihon pH-arvon ja suojaa happovaippaa

Yksi tärkeimmistä hyvinvoivan ihon avaimista on oikea pH-arvo – terveellä iholla se on noin 4,5-5, mikä tarkoittaa ihon pinnan olevan hieman hapan. Tasapainoinen pH varmistaa sen, että iholla riittää vastustuskykyä bakteereille, viruksille ja tulehdusta aiheuttaville mikro-organismeille. Usein iho-ongelmien syy löytyykin vääristä puhdistus/hoitotottumuksista, jotka muuttavat ihon luontaista pH-arvoa – rasvoittuva iho muuttuu happamammaksi, sillä se sisältää maitohappoa ja rasvahappoja kun taas kuiva iho muuttuu emäksisemmäksi, koska siitä puuttuu sekä rasvaa että happamuutta.

Moni pesee kasvonsa aamuisin vain vedellä ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että vesi nostaa ihon pH:ta liiallisesti ja estää ihon oman alkalisen suojamekanismin muodostumisen. Sama koskee kaikkia puhdistusaineita. Ne tehdään emäksisiksi, jotta niiden rasvaa ja talia irrottava vaikutus olisi tehokkaampi eikä ihoon jäisi epäpuhtauden jäämiä. Juuri näistä syistä kasvovedellä on niin suuri merkitys ihonhoidossa: se on pH-arvoltaan hapan ja sen tärkein tehtävä on tasapainoittaa ihon pH-arvo emäksisen kasvojenpuhdistusaineen jäljiltä normaalille tasolle. Näin iho säilyttää tasapainonsa, pysyy pehmeänä, kimmoisana, kosteana ja kynnys iho-ongelmien syntymiselle madaltuu.

Naturativin vegaaninen rauhoittava kasvovesi on monipuolinen sekoitus ihon pH:ta tasapainoittavia, rauhoittavia, tulehdusta vähentäviä ja kirkastavia raaka-aineita, jotka sopivat niin normaalille kuin herkällekin iholle. Ruusuvesi tekee ihosta pehmeän ja hillitsee ärsytystä, raikas rosmariinivesi toimii antiseptisesti ja hillitsee tulehduksien syntymistä ja toisaalta rauhoittaa jo tulehtunutta ihoa, laventelivesi on lempeä ärtyneen ihon taltuttaja ja merisauniouute auttaa vähentämään ihon punoitusta.

Vinkki: Tehosta kasvoveden syväkosteuttavaa vaikutusta painelemalla kasvovesi iholle kämmeniltä vanulappujen sijaan! Onnistut parhaiten, kun annostelet kasvovettä pienen määrän kerrallaan kämmenellesi ja painelet se ihoon. Anna kasvoveden imeytyä hetki ja lukitse kosteus levittämällä seerumi, kasvoöljy tai kasvovoide kosteille kasvoille.

Miselliveden toimintamekanismin ABC

Puhdistusmaitojen ohella myös misellivedestä on tullut luottotuotteeni parin viime vuoden aikana, meni vain hetki että löysin luonnonkosmetiikan valikoimista juuri itselle sopivan miselliveden. Kyseessä ei ole tavan kasvovesi, vaan oikeamminkin tekninen puhdistusneste, jonka toiminta perustuu puhtaasti kemiaan. Ranskalaiset löysivät misellimolekyylit vahingossa, huomasivat niiden potentiaalin ihonhoidossa ja loppu onkin historiaa.

Mielenkiintoista on kuitenkin tietää mihin misellien teho perustuu. Pallonmuotoisten molekyylien sisäpinnalla on hydrofilinen pää ja ulkopinnalla hydrofobinen pää. Nerokkuus piilee molekyylin hydrofobisten – eli vesipakoisten – päiden magneetin kaltaisessa toiminnassa: ne kun vetävät puoleensa kaikkia vettä hylkiviä rasvaliukoisia aineita. Ihonhoidolliselta kannalta tämä tarkoittaa siis sitä, että päät tarttuvat ihon luontaisesti tuottamaan taliin, meikinjäämiin sekä päivän aikana kertyneisiin epäpuhtauksiin kuten ilmansaasteisiin.

Puhdistusteho ei kuitenkaan jää vain tähän, vaan todellinen taika tapahtuu lian irrotuksen jälkeen. Misellimolekyylin hydrofoninen pää kykenee nimittäin koteloimaan iholta poistamansa lian molekyylinsä sisälle. Käytännössä kerran iholta vanulappuun irronnut lika ei siis yksinkertaisesti pääse enää karkuun, vaan on vangittu molekyylin sisälle. Misellivesi on konkreettisesti 2 in 1 -tuote, jossa yhdistyy puhdistusaineen teho sekä kasvoveden kosteuttava ja hoitava vaikutus.

Miselliveden käyttö

Käytän misellivettä niinä iltoina kun haluan puhdistaa kasvoni vedettömästi ja kuljetan sitä mukana myös matkoilla, koska se poistaa hyvin meikin, korvaa kasvoveden ja sopii myös kasvojen aamupuhdistukseen. Iho jää kevyen kosteutetuksi eikä kuivuusefektiä synny. Tuote on erityisen hyvä pintakuivalle ja kuivalle iholle, koska puhdistuksen voi tehdä täysin vedettömästi. Misellivesi on helposti lähestyttävä ja toimiva tuote myös miesten ihonhoitoon, koska se poistaa päivän aikana kertyneet epäpuhtaudet, kosteuttaa, valmistaa ihon muita hoitotuotteita varten ja rauhoittaa ihoa parranajon jälkeen.

Näin käytät misellivettä:

1) Ota vanulappu ja annostele/suihkuta siihen misellivettä siten, että vanulappu liukuu iholla hyvin.

2) Käy kasvot ja kaula läpi vanulapulla pyörivin liikkein. Itse aloitan puhdistuksen aina silmämeikistä, mutta on makuasia missä järjestyksessä puhdistuksen haluaa tehdä. Kun vanulappu alkaa olla kuiva eikä siihen tunnu enää tarttuvan mitään, ota uusi vanulappu ja käy kasvot läpi niin monesti, ettei vanulappuun tartu likaa ollenkaan.

3) Levitä heti puhdistuksen jälkeen kostealle iholle seerumi, kasvoöljy tai kasvovoide.

Vinkki: Saat miselliveden vaahtoamaan kevyesti, kun levität sen iholle konjac-ihonhoitosienellä. Tämän lisäksi konjac-sieni tehostaa ihon puhdistumista kuorimalla ihon pintaa kevyesti.

Naturativin puhdistava misellivesi sisältää misellimolekyylien lisäksi liudan tehokkaita luomutuotettuja raaka-aineita, jotka tekevät siitä sopivan normaalille, herkälle ja epäpuhtaalle iholle. Seoksessa on punoitusta rauhoittavaa ja kosteuttavaa ruusuvettä, antibakteerista ja tulehduksia ehkäisevää rosmariinivettä, puhdistavaa ja anti-inflammatorista suopayrttiä, ärtynyttä ihoa rauhoittavaa laventelia. Suosittelen Naturativin misellivettä puhdistustuotteeksi erityisesti ärtyneelle akneiholle, koska se sisältää useaa tulehdusta hillitsevää raaka-ainetta ja on sarjan Ecoampulli 4 -akneseerumin kanssa erittäin toimiva duo.

Miselliveden tuoksu on huumaavan rosmariininen eikä se jätä ihon pinnalle kalvoa kuten monien muiden merkkien misellivedet jättävät. Misellivesi on erityisesti tulevana kesäaikana mitä kätevin puhdistustuote matkalaukkuun mukaan napattavaksi: se toimii vedettömänä 2 in 1 -putsarina niin erämökillä, festareilla kuin kaukoreissuillakin. Naturativin tuotteita jälleenmyy muun muassa Jolie.

Oletko sinä kokeillut jo jotain Naturativin tuotteita tai mikä niistä kiinnostaa erityisesti?

Lue myös:

Naturativ, täsmähoitoa erilaisiin iho-ongelmiin

Luonnonkosmetiikan ensiapupakkaukset – 100 syytä rakastaa seerumeita

MariP

Mä oon ihan rakastunut siihen silmänympärysseerumiin... Nyt just lähti tilaukseen ecoampulli1 ja misellivesi. Poika käyttää parranajogeeliä ja partabalsamia. Tykätään! <3

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Se silmänympärysseerumi on todella hyvä! :) Uskon, että tulet todella pitämään misellivedestä ja hyaluronihapposeerumista myös. Naturativ on hämmentävän tasalaatuinen ja laadukas luonnonkosmetiikkasarja, olemme mieheni kanssa molemmat löytäneet siitä useita suosikkituotteita. Kiitos kommentista!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

P’ure Papayacare & kotiapteekin ajankohtaisimmat itsehoitotuotteet
Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut insuliiniresistenssiin, kilpirauhaseen ja maksaan?
Green Beauty Awards 2018: Luonnonkosmetiikan kasvojenhoitotuotteet
Luonnonkosmetiikan kosteuttavat kasvoseerumit 3 x hintaluokasta