Avril & edullisen luonnonkosmetiikan huiput

Kaupallinen yhteistyö House of Organic.

Ranskalaisbrändi Avril Organics on edullisen luonnonkosmetiikan pioneeri, joka on tehnyt tämän vuoden aikana hurjaa kasvojenkohotusta uudistamalla lukuisien tuotteidensa ulkoasua, koostumuksia, tuoksuja ja sävyjä. Sarjaan kuuluu todella laaja kattaus vartalolle, kasvoille ja perushygienian hoitoon tarkoitettuja tuotteita sekä värikosmetiikkaa ja kauneusvälineitä.

Olen tutustunut sarjaan viimeisen vuoden aikana ja yllättynyt sekä positiivisesti että negatiivisesti. Antakaahan, kun kerron miksi. Aiemmin sarjan meikkituotteissa oli aika halvat, voimakkaat (kemikaliota muistuttavat) tuoksut, jotka eivät herättäneet allekirjoittaneessa minkäänlaista innostusta kokeilemiseen. Myös osa sävyistä oli vaalean suomalaisen ihon kohdalla hieman sinne päin. No, tuoteuudistukset ovat tehneet tehtävänsä ja vihdoin voin esitellä muutamia suosikkejani sarjan lempituotteista.

Keskityn tässä postauksessa pääasiassa meikkituotteisiin, mutta jos teitä kiinnostaa, voisin myös koostaa ihan oman postauksen sarjan kasvojenhoitotuotteista? Vaikka kallistunkin ihonhoitotuotteiden kohdalla usein luksusbrändien puolelle, löytyy silti edullisemman pään kosmetiikastakin helmiä. Valitsin tähän juttuun mukaan sellaiset tuotteet, jotka aiheuttivat hieman sydämentykytystä ja kolahtivat jossain syvällä – ja kun värikosmetiikasta puhutaan, syynissä olivat tietysti ensisijaisesti koostumukset, levittyvyys, pigmentit ja kestävyys. Jutussa on mukana muun muassa tähän mennessä paras löytämäni luonnonkosmetiikan ripsari, hekumallinen kultahippuöljy, hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset huulipunakynät ja muutama tuote myös ihonhoidon puolelta.

Yellow Moodin ystävät saavat House of Organic -verkkokaupasta 10 % alennuksen koko valikoimasta koodilla yellowmood (koodi on voimassa toistaiseksi)

 1

Avril La BB Cream -voide

Avrilin BB-voide oli tuote, jonka uudistamista odotin kuin kuuta nousevaa – edellisen version tuoksu ei innostanut ja sävyt olivat vaalealle skandinaaviselle iholle aivan liian tummat sekä punaiseen taittavat. Korkkasin uuden BB-voiteen jännityksen sekaisin tuntein, koska en todellakaan tiennyt mitä odottaa. Onneksi ei tarvinnut pettyä, sillä jo pikaisen kokeilun seurauksena oli täysin selvää, että uudistuneen BB-voiteen tuotekehityksessä on mennyt kaikki nappiin: tuoksu on freesattu kukkaisen kevyeksi ja raikkaaksi, koostumus on hiottu briljantiksi ja entistä paremmin levittyväksi, peittävää pigmenttiä on riittävästi ja vihdoin saatavilla on myös riittävän vaalea sävy. Voide ei rullaa iholla ja mikä parasta, se kestää myös työstämistä. Uudistuneessa versiossa on myös 10SPF-aurinkosuoja.

Voide tuntuu iholla todella hoitavalta ja se kiilasi välittömästi alle 20 € maksavien luonnonkosmetiikan BB-voidesuosikkieni ykköseksi ja vannon, että tulette löytämään tämän myös vuoden 2017 parhaiden luonnonkosmetiikkatuotteiden listauksesta! Olin todella hämmästynyt BB-voiteen jättämästä pinnasta, koska niin hullulta kuin se kuulostaakin, voide onnistuu jotenkin olemaan samaan aikaan sekä mattainen että kuulaan hehkuva. En tiedä mitä taikojaan ranskalaislaboratorion kemistit ovat tehneet, mutta nappiin meni!

BB-voiteessa on jojobaöljyä, spelttivettä, vapailta happiradikaaleilta suojaavaa granaattiomenansiemenöljyä, kosteuspitoisuutta säätelevää saksankurjenmiekan juurta, anti-immaflatorista ja rauhoittavaa kauranlehtiuutetta, hyperpigmentaariota ehkäisevää ja haitallisia mikrobeja neutraloivaa bisabololia, rauhoittavaa aloe vera -jauhetta, auringonkukansiemenöljyä, silicaa, maitohappoa ja antibakteerista rosmariiniuutetta.

BB-voiteesta löytyy vaalean Light-sävyn lisäksi myös lämpimämpi Medium-sävy.

Avril BB-voide Light / 12,90 € / 30 ml / House of Organic

 2

Avril Le Blush Rose Nacré -poskipuna

Yksinkertaiset asiat ovat parasta, sen todisti viimeistään vegaaninen Rose Nacré -poskipuna. Arkimeikkituotteiden suhteen olen todella moniruokainen ja käytän iloisesti sekaisin kallista selektiivistä luksusluonnonkosmetiikkaa ja edullista luonnonkosmetiikkaa. Avrilin hennon vaaleanpunainen ja kevyen roosainen poskipuna on erittäin klassinen – suorastaan pomminvarma – sävyvalinta, joka ei turhia villittele, mutta joka kuitenkin sopii lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Poskipunassa miellyttää myös sen silkkinen koostumus ja hento hohde. Punassa on myös loistava pigmentti mikä on harvinaista näin edulliselle kosmetiikalle. Olin enemmän kuin tyytyväinen myös levittyvyyteen – sävy tarttuu muutamalla sipaisulla hyvin poskipunasiveltimen harjaksiin ja on helppo annostella poskipäille tasaisesti. Perusvarma tuote raikkaaseen poskipunalookiin!

Avril Le Blush -poskipunat / 10,90 € / 2.5 g / House of Organic

3

Avril L’highlighter -korostustuote

Lisäglow purkista, siinäpä nopein ja tehokkain kasvojenkohotuskikkani. Kivimuotoon puristettu korostuspuuteri antaa kasvoille joko näyttävän tai luonnollisen hehkun, riippuu ihan siitä millaisin ottein tuotetta tykkää annostella. Itse levitän korostustuotetta yleensä ilmavalla ja reilunkokoisella siveltimellä kasvojen korkeimpiin kohtiin ja pienellä siveltimellä esimerkiksi neänvarteen, amorinkaaren yläpuolelle ja kulmaluun alle. Avrilin korostuspuuterissa on hillitysti hohdetta ja se sopii todella hyvin arkikäyttöön.

Avril L’highlighter / 14,90 € / 8.5 g / House of Organic

4

Avril Le Duo Fard & Liner 2 in 1-silmänrajauskynät

Avrilin 2 in 1 -silmämeikkikynät olivat niin mielenkiintoinen uutuus, että en malttanut olla ottamatta niitä testiin etenkin, kun sävyistä löytyi todella kauniita beigen, ruskean ja pronssin hohtavia sävyjä, joihin olen tunnetusti koukussa. Kynän toisessa päässä on siis luomiväri ja toisessa päässä silmänrajauskynä enkä voinut kuin miettiä, että voisiko tämä yhdistelmä todella toimia?

Kynämuodossa oleva luomiväri muistuttaa olemukseltaan ja koostumukseltaan voidemaista luomiväriä. Kynämäinen levityspää aiheutti ensin hieman hämmennystä, mutta pienellä harjoittelulla se teki annostelusta, sävyn levittämisestä, häivyttämisestä ja etenkin kerrostamisesta helppoa. Omat luomeni rasvoittuvat nopeasti, joten tiesin, ettei tuote sovi sellaisenaan käytettäväksi. Salaisuus onkin se, että nämä voidemaiset luomivärikynät toimivat aivan loistavana luomenpohjustajana puristeluomiväreille, etenkin jos haluaa hieman hohtavan ja superkestävän lopputuloksen. Puristeluomiväri tarttuu luomen pintaan huippuhyvin, kun alla on kevyt kerros voidemaista luomivärikynää. Suosikkini ovat Avril Organic 2 in 1 Bronze Cuivré / Beige Doré, jossa on mukana hohtava vaalean Beige Doré -luomivärisävy ja vaalean pronssinen Bronze Cuivré -silmänrajauskynä sekä Avril Organic 2 in 1 Terre Brulée / Cuivre Irisé, jossa on kullanhohtoinen Cuivre Irisé -luomivärisävy ja hohtava tummanruskea Terre Brûlée -luomivärisävy.

Avril-silmänrajauskynät / 5,90-8,90 € / House of Organic

5

Avril La Mascara -ripsiväri

Rakastan näyttävää ripsimeikkiä – runsaus on kaunista, kunhan ripsiväri ei tee ripsistä paakkuisia. Ripsivärimassan ohella harjaosan muotoilulla on suuri merkitys ripsivärin levityksesssä. Pidän reilumman kokoisista harjaosista, koska koen levittämisen olevan helpompaa sellaisella kuin aivan kapealla harjaosalla. Avrilin ripsivärissä on paksuhko ja hyvin erotteleva harjaosa, jolla on todella vaivatonta kerrostaa ripsivärimassaa.

Myös ripsivärimassa on uskomattoman hyvä: tuotetta voi kerrostaa vailla huolta siitä, että ripsistä katoaa pituus tai että ripset muuttuisivat tyngiksi. Raaka-ainepohjasta löytyy laadukkaita kasvivahoja, akaasiakumia, ksantaanikumia, kukkauutteita, kasviöljyjä ja alkoholia. Omassa käytössäni Avrilin ripsiväri säilyttää myös taivutuksen todella hyvänä ja tuuheus on silminnähtävää!

Avrilin ripsiväri ei varise, kestää urheilua ja kevyttä sadetta, levittyy kuin unelma, kerrostuu tasaisesti, ei muodosta paakkuja tai ärsytä silmiä ja on helppo pestä pois. Ripsiväriä on saatavilla mustana sekä ruskeana.

Avril La Mascara -ripsiväri / 11,90 € / House of Organic

Lue myös aiempi postaukseni Maailman paras luonnonkosmetiikan ripsiväri.

6

Avril Le Crayon Rouge á Lévres -huulipunakynät

Minua ihan naurattaa, kun ajattelen miten täydellisesti nämä suloiset huulipunakynät edustavat sitä pariisittarien huolettomuutta, jota aina hehkutetaan ja yritetään jäljitellä. Kompaktin kokoisissa huulipunakynissä on mielettömän intensiiviset ja puhtaat sävyt.

Laitoin alkuvuodesta House of Organicin pojille viestiä, että Avrilin huulipunakynien sävyt ovat ihania, mutta valikoimiin kaivataan myös rehtiä ja klassista punaisen sävyä. Onneksi valikoima täydentyi ja sain suosikkini Suomeen: pariisin punainen Rouge Franc on todella kaunis ja sykähdyttävä tummanpunaisen sävy.

Hoitavat huulipunakynät sisältävät mehiläisvahaa, jojobaöljyä, auringonkukansiemenöljyä, risiiniöljyä, karnaubavahaa ja sheavoita. Hoitava raaka-ainekoostumus tuntuu ja näkyy huulilla asti: pehmeä kynä tekee huulen pinnan mattaisen täyteläisen näköisen ja tuntuisen! Toisin kuin huulipunat monesti tekevät, tämä huulipunakynä ei kuivata huulia. Oli myös ilo huomata, että huulipunakynä ei katoa samalla tavalla uurteisiin kuin perushuulipunat, vaan sävy ”kuluu” pois tasaisen huolettomasti – aivan kuten ranskalaiseen tyyliin sopii.

Avril Le Crayon Rouge á Lévres -huulipunakynät / 6,90 € / 2 g / House of Organic

7

Avril Le Fard -luomivärit

Olen heikkoina runsaspigmenttisiin hohdeluomiväreihin ja murrettuihin sekä mahdollisimman luonnollisiin sävyihin, joten testihyppysiini päätyi oliivinvihreä Marécage -hohdeluomiväri ja tummanruskea Cannelle Matt -mattaluomiväri, joiden hinta on alle kympin kappaleelta.

Luomivärit aiheuttivat melkoisen yllätyksen, koska en todellakaan osannut odottaa näin loistavaa pigmenttisyyttä. Vegaanisissa luomiväreissä on todella hyvä koostumus ja erinomainen levittyvyys – nämä todellakin edustavat edullisen värikosmetiikan parhaimmistoa. Jo pienellä sipaisulla sai aikaan hyvin näyttävää jälkeä ja molemmat sävyt jäävät ehdottomasti arkikäyttööni!

Avril-luomivärit / 9,90-26,90 € / 2.5 g tai 6 x 1.5 g/ House of Organic

 8

Avril Les Lingettes Démaquillantes -puhdistusliinat

Puhdistusliinoista on glamour kaukana, mutta reissaillessa kevyet kantamukset ovat kultaa ja puhdistusliinoilla vähentää ainakin kasvovesipullon verran painoa matkalaukusta. En käytä puhdistusliinoja arjessani, mutta esimerkiksi Lofooteille suuntautuneella telttareissullamme nämä olivat todella käteviä, kun juoksevaa vettä ei ollut saatavilla ja kasvot vaativat päivän päätteeksi puhdistamista. Sain poistettua meikin (myös silmämeikin) keskimäärin kahdella tai kolmella liinalla eikä iho ollut moksiskaan tästä kahdeksan päivän poikkeustilasta.

Puhdistusliinojen materiaali on pehmeää luomupuuvillaa, joka tuntuu iholla todella miellyttävältä. Puhdistuksen jälkeen iho jäi mukavan kosteutetun tuntuiseksi eikä sitä kiristänyt laisinkaan. Liinat sisältävät ihoa rauhoittavaa aloe veraa ja tuoksuvat raikkaan hedelmäiselle. Iso peukku!

Avril-puhdistusliinat / 5,90 € / 25 kpl / House of Organic

9

Avril La Lotion Tonique -kasvovesi

Kasvovesilotraajat – tai siitä haaveilevat – huomio! Avrilin reilun kokoinen ja kaikille ihotyypeille sopiva appelsiinikukka-kasvovesi on pakattu ehkä maailman vaatimattomimpaan pulloon, mutta se edustaa aivan ehdottomasti edullisen luonnonkosmetiikan kärkikastia. Kasvovesi sisältää todella monipuolisesti ihoa aktivoivia tehoaineita huokeaan hintaan, 200 ml pakkauksen saa vähän reilulla kympillä.

Appelsiininkukan lisäksi kasvovesi sisältää ihohuokosia supistavaa hamamelisvettä, ihoa rauhoittavaa kamomillavettä ja ruiskukkavettä, ihoa pehmentävää mesiangervoa, kosteuttavaa manteliöljyä sekä ihoa kirkastavaa ja sävyä tasoittavaa valkoliljaa sekä madonnanliljaa. Kasvovedessä on todella mieto tuoksu, joten se sopii myös niille, jotka eivät innostu luonnonkosmetiikalle ominaisista yrttisistä ja kukkaisista tuoksuista.

Avril La Lotion Tonique -kasvovesi / 12,90 € / 200 ml / House of Organic

10

Avril L’Huile Pailletée Multi-Usages -kultahippuöljy

Pohjoisessa alkoivat sukat pyörimään jalassa kohdatessani tämän glittersuihkeen! Kuivaöljyssä ei ole kerrassaan mitään moitittavaa eikä sitä voisi mitenkään uskoa edullisen luonnonkosmetiikan edustajaksi ulkonäön tai sisällön puolesta. Kulmikas lasipullo mustilla teksteillä ja kultaisella suihkeosalla sekä korkilla suorastaan hehkuu eleganttiutta ja tyyliä – tätä purnukkaa kehtaa todellakin pitää esillä työpisteellä ja voisin aivan hyvin ostaa tämän myös lahjaksi jollekin tärkeälle.

Kultahippuöljy on 100 % muoviton, sillä hehkuvat glitterit ovat peräisin luonnon mineraaleista. Kuivaöljyn nopean kuivahtamisen ja mattapinnan salaisuus ovat INCI-listan ensimmäisenä löytyvät kapryylitriglyseridit, joiden lisäksi tuote sisältää manteliöljyä, auringonkukkaöljyä ja luonnollisia mineraaliväriaineja.

Ihana tuote arkea piristämään tai juhlalookia korostamaan!

Avril L’Huile Pailletée Multi-Usages -kultahippuöljy / 18,90 € / 100 ml / House of Organic

Yellow Moodin ystävät saavat House of Organic -verkkokaupasta 10 % alennuksen koko valikoimasta koodilla yellowmood (koodi on voimassa toistaiseksi)

Lue myös:

7 x Evolve Organic Beauty -suosikkia

Suuri luonnonkosmetiikan aurinkosuojaopas

Mineraalimeikkien ABC

Kuvat Tuomas Rahkonen, editointi Hannamari Rahkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

P’ure Papayacare & kotiapteekin ajankohtaisimmat itsehoitotuotteet
Miten ketogeeninen ruokavalio on vaikuttanut insuliiniresistenssiin, kilpirauhaseen ja maksaan?
Schmidt’s, luonnonkosmetiikan paras deodorantti
Suuri luonnonkosmetiikan aurinkosuojaopas