Taivaalliset raakasuklaakonvehdit pehmeällä täytteellä

Kaupallinen yhteistyö Urtekram ja Asennemedia.

Hyvää huomenta ja alkavaa uutta viikkoa, toivottavasti aurinko paistaa sielläkin missä sinä olet! Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli suoraan kuin jostain satumaailmasta: herätyskellona toimi silmiin paistava aurinko ja ilmassa väreili tuhansittain kimaltelevia lumihiutaleita. Sunnuntaiaamun extempore-ajatus syntyi yksissä tuumin ja päätimme lähteä keskelle metsää pienelle fatbike-retkelle. Saimme mukaamme vielä muutaman hyvän ystävämme ja paketti oli valmis.

Onnistuimme alkuhuumassa kruisaillessamme eksymään epävirallisille (ja haastaville) reiteille ja kaaduimme lukemattomia kertoja, onneksi vastassa oli pehmeä lumi. Yritimme möngertää ylös korkean lumipenkan uumenista niin voimalla kuin pienistä naisista lähti, mutta nauruhan moisessa upotuspelissä tuli! Pitkähkön pinnistelyn ja ylämäkikävelyn jälkeen löysimme tiemme vihdoin viralliselle reitille. Vauhdin hurma vei mukanaan metsän mutkissa. Se ihana rauha, lumikiteiden välke valoa vasten sekä jättimäisten lumisten kuusien välistä siivilöityvä kultainen auringonpaiste ei unohdu koskaan.

Ulkoilma tekee niin hyvää, varsinkin kun siihen yhdistää ystävät ja luonnon. Kotiin tullessa oli kiva suunnata jääkaapille, jossa odotti vuorellinen edellispäivänä valmistamiani raakasuklaakonvehteja. Ovat mieheni mielestä kuulemme ihan älyttömän hyviä ja saanen sanoa olevani ihan samaa mieltä! Jos mielit aloittaa viikon makeasti (kukapa ei), löytyy kuvissa esiintyvä herkkuresepti tästä alta.

Sain Urtekramilta haasteen kehitellä mitä tahansa heidän kurpitsansiemenvoistaan ja sehän ei ollut vaikeaa, sillä täällä puhuu nainen, joka on paahdettujen pähkinä- ja siemenvoiden ylin ystävä. Maistoin kurpitsansiemenvoita nokarellisen ja visio oli heti selkeänä mielessä: kotikeittiöön oli pystytettävä suklaatehdas.

Konvehtien pehmeyden ja täyteläisyyden salaisuus on maitosuklaamainen kuori ja pehmeä sisus, jossa on ainoastaan kurpitsansiemenvoita. Voissa on ainoastaan kurpitsansiemiä ja Himalajan suolaa, mutta vähintään yhtä tärkeä juttu maun kannalta on se mitä siemenille on tehty ennen jauhamista. Paahtaminen tekee ihmeitä niin kasviksille kuin siemenillekin, ja juuri tästä syystä voi on silkkaa herkkua. Tätä tekisi mieli lusikoida suuhunsa sellaisenaan, lisätä aamupuuroon, smoothieen, leivän päälle ja niin, myös konvehteihin.

Suklaamassan maitomaisuus syntyi käyttämällä raakakaakaomassan joukossa samettisen pehmeää kookosmannaa. Jos kaapeistasi ei löydy tätä kyseistä raaka-ainetta, voit korvata sen esimerkiksi haluamallasi pähkinävoilla, neitsytkookosöljyllä tai kookosvoilla. Jälkimmäinen tekee koostumuksesta luonnollisesti kovemman, mutta silloin konvehti toisaalta säilyttää koostumuksensa huoneenlämmössäkin. Myös kookospalmusokerin voi korvata hunajalla. Suklaamassa toimii myös muiden täytteiden kanssa, reippaasti vain kokeilemaan erilaisia variaatioita!


TÄYTETYT RAAKASUKLAAKONVEHDIT


n. 25 konvehtia

1 1/2 dl raastettua kaakaomassaa

1 dl kookosmannaa (tai öljyä)

3/4 dl kookossokeria

1 tl vaniljauutetta (valinnainen)

sormisuolaa

1/2 prk Urtekramin kurpitsansiemenvoita

Raasta kaakaomassa (tai jos se on yhtä pientä kuin kuvissani näkyvä valmis massa, voit siirtyä suoraan muihin vaiheisiin). Mittaa kattilan pohjalle vettä ja lämmitä kiehuvaksi. Lisää kattilan päälle metallinen kulho, johon olet mitannut kaakaomassan, kookosmannan ja kookossokerin. Anna seoksen sulaa. Lisää viimeiseksi vaniljauute ja sekoita vielä vispilällä sekaisin.

Jos haluat suklaamassasta huippusileän, kaada seos vielä tehosekoittimen kannuun ja sekoita, kunnes koostumus on silkkinen.

Suklaakuoren valmistus:

Aseta kaksi silikonista suklaakonvehtimuottia leikkuulaudan päälle. Kaada suklaamassaa muotteihin siten, että konvehtien pinta täyttyy, ja kaada suklaamassa takaisin kulhoon. Konvehtien pohjalle saa jäädä pieni kerros suklaamassaa. Laita muotit pakastimeen voin viideksi minuutiksi. Tällä tavalla konvehteihin saadaan sievä suklaakuori.

Suklaakonvehtien täyttö:

Lusikoi pieni nokare kurpitsansiemenvoita jokaisen konvehdin keskelle ja kaada päälle suklaamassaa, kunnes konvehdin pinta tulee vastaan. Taputa leikkuulautaa pöytää vasten muutamia kertoja, jotta ilmakuplat saadaan pois. Laita konvehdit pakastimeen noin 10 minuutiksi. Irrota konvehdit muotista ja ripottele pinnalle vielä sormisuolaa.

Säilytetään kylmässä ja nautitaan hyvien ystävien seurassa.

Lempeää viikkoa!

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Helena

Kiitos mahtavasta konvehtireseptistä. En siis vielä kokeillut, mutta kipaisenpa ostamaan kaakaomassaa, muut aineet odottavatkin jo käyttöä, ja tässähän se tuli :)

Aina käy niin, että kun haluan jotain vaihtelua ruokiin ja herkkuihin käyn tekemässä yleissilmäyksen muihinkin blogeihin, mutta tänne lopulta päädyn, (joka kerta), koska itselleni sopivammat reseptit löytyvät aina täältä.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Helena, kiitos! <3 Et tiedäkään miten hyvältä tuntuu kuulla tällaista palautetta, siis suuri kiitos että varasit aikaasi sen kertomiseen :) Ihanaa sunnuntaita ja onnistuneita konvehtitalkoita!

Vastaa
Piret

Hei!
Ihanaa, kun jaoit ohjeen. Meillä paljon allergioita lapsilla ja tämä resepti käy heille. Tulee ihana joulupöytä ja onnelliset lapset;)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Onpa ihana kuulla! Rentouttavia loma-aikoja teidän perheelle hyvien herkkujen äärellä <3

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Rommirusina-suklaakakku
Lämmin quinoasalaatti paahdetuilla siemenillä
Banaani-suklaaneliöt
Maukas ja nopea kanawokki