Vahvempana syksyyn

Yhteistyössä Asennemedia ja Bioteekki.

hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-5hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-7hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-12hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-5hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-9

27 pitkää kaamosta pohjoisessa viettäneenä olen oppinut jotain tärkeää.

Pimeän vuodenajan kolkutellessa ovelle pienille arjen muutoksille on tarvetta. Massiivisiin toimenpiteisiin ei tosin tarvitse ryhtyä, pieni hienosäätö riittää vallan hyvin.

Syksy on uusien alkujen aikaa eikä se tee poikkeusta omalla kohdallanikaan. Edessä on kosolti jännittäviä haasteita aiempiin vuosiin verrattuna, kun valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaminen alkaa vieraalla paikkakunnalla ensi kuussa. Sen lisäksi kalenterini pullistelee uuden liikuntaharrastuksen varausmerkinnöistä ja yrittäjänä töitäkin onneksi riittää.

Tiedän, että syksystä ja talvesta tulee hektinen, joten ajattelin olla ennalta viisas ja tukea elimistön toimintaa ennen kuin ongelmia ilmenee. Stressi kuluttaa kehosta ravintoaineita normaalia enemmän ja silloin tulos on nähtävissä ensimmäisenä ulkoisesti: kynsissä, ihossa ja hiusten kunnossa. Yhteistyö Bioteekin kanssa tuli siis kuin tilauksesta, varsinkin kun kyseessä on tuttu brändi.

hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-2hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-3hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-7

Kiire ja kiva tekeminen voi muuttua stressiksi huomaamatta eikä keho osaa lukea tai päätellä sitä onko stressi positiivista vai negatiivista. Fysiologinen vaikutus on molemmissa sama. Juuri siksi olen lisännyt syksyn ensiapujoukkoihin runsaasti lempeyttä mitä tulee itsestä huolehtimiseen. Itselleni on tärkeää, että hyvinvointi pysyy sananhelinän lisäksi osana käytännön arkea – niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Olen ottanut vahvan D-vitamiinin jälleen päivittäiseen käyttöön, laskenut liikunnan intensiteettitasoa CrossFitista rauhallisempiin (mutta silti lihaksia kuormittaviin) lajeihin ja varannut kalenteriini mahdollisimman paljon palauttavaa vapaa-aikaa. Illan hämärtyessä valaistusta ei lisätä, vaan pikemminkin vähennetään, jotta unille pääsisi mahdollisimman ajoissa.

Periaatteessa nämä ovat tosi pieniä asioita, mutta käytännössä toteutettuna niillä on jaksamiseen suuri merkitys. Ne määrittävät aika pitkälti sen herääkö päivään väsyneenä vai levänneenä ja tekisikö mieli kaatua sänkyyn jo päiväkolmelta vai vasta iltayhdeksältä.

hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-4hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-6

Näiden rinnalla kulkee Super Biotiini -kuuri, joka on itselleni syksyn tärkein ennakointitoimenpide kynsien, ihon ja hiusten hyvinvointia silmällä pitäen. Aloin jo vuosia sitten luontaistuotekaupassa työskennellessäni uusimaan biotiinikuurin silloin tällöin, aina hyvin tuloksin. Elimistö käyttää ravinteet ensisijaisesti välttämättömien elintoimintojen käyttöön ja vasta sen jälkeen ulkoisiin kohteisiin kuten hiuksiin ja kynsiin. Nämä kaksi eivät ole kehomme näkökulmasta välttämättömiä, siksi ne ovat ravintoketjun viimeisessä päässä ja saavat ravinteita, jos niitä riittää tärkeämpien jälkeen annettavaksi.

Mikä biotiini sitten on ja miten se toimii?

Ihossa, kynsissä ja hiuksissa on keratiineja, jotka ovat kuitumaisia veteen liukenemattomia proteiineja. Biotiini on B-ryhmän vesiliukoinen vitamiini, joka aktivoi keratiinien tuotantoa ja vahvistaa siten ihoa, kynsiä ja hiuksia. Omassa käytössäni olevassa Bioteekin Super Biotiinissa on biotiinin lisäksi rikkipitoista metioniini-aminohappoa, joka vahvistaa keratiinia muodostamalla rikkisidoksia keratiiniproteiiniin. Kolmen kuukauden kuurin hinnaksi tulee noin 12 euroa, kyse on siis varsin edullisesta kauneusvitamiinista.

On todella yksilöllistä miten nopeasti ja mihin biotiinikuuri vaikuttaa ensimmäisenä. Omalla kohdallani kynnet ovat aina vastanneet biotiinikuuriin ensimmäisenä, ne alkavat kasvaa vahvoina entistä nopeampaan tahtiin. Niin on käynyt nytkin. Jos jotakin toivon, niin sitä että tänä syksynä välttyisin ratkeilevien kynsinauhojen kiroukselta!

hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-11hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-10hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-13hannamarirahkonen-bioteekki-superbiotiini-6

Hiusten suhteen puhutaan kärsivällisyyttä vaativasta puuhasta, sillä biotiini – aivan kuten mikä tahansa muukin ravintoaine – vaikuttaa vain uuteen, kasvavaan hiukseen. Siksi ajattelinkin jatkaa omaa biotiinikuuriani noin puolen vuoden ajan ja katsoa mitä tapahtuu.

Kiinnostaisiko teitä kuulla miten projekti etenee? En ole hetkeen syönyt mitään erillistä kynsiin ja hiuksiin vaikuttavaa kuuria, joten itsestäni on vallan mielenkiintoista nähdä miten biotiini tulee vaikuttamaan esimerkiksi ihoni kuntoon ilmojen viiletessä. Ehkäpä yhdessä ruokavalion ja säntillisen ihonhoidon seurauksena välttyisin pintakuivalta iholta, joka on ollut kylässä muutamina viime talvina? Kirjoittelen tästä aiheesta mieluusti raporttia syksyn mittaan, jos se vain kiinnostaa.

Oletko sinä käyttänyt biotiinia? Miten se on vaikuttanut?

Kuvat minusta Tuomas Rahkonen

Iina

Kiinnostaa raportointi! Olen vetänyt kohtuullisen epäsäännöllisiä biotiinikuureja monesti, mutta niistäkin on huomannut eron ainakin kynsissä. Olisi kiva lukea, mitä tuollainen pitkä kuuri tekee hiuksissa ja ehkä ihossa!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kynsissä biotiinin vaikutus useimmiten näkyy ensimmäisenä, koska ne kasvavat nopeammin kuin hiukset. Kiva kuulla, että raportointi kiinnostaa!

Vastaa
Tuija Rajala

En ole käyttänyt, mutta minulla on jatkuva kalkki_D lääkitys, sekä olen syönyt useamman vuoden C-vitamiiniä.
En tiedä mistä johtuu, eipä pahemmin ole flunssa vaivannut. Toivottavasti ei tule nytkään, ensi viikolla leikkaukseen.

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Toivotaan, että flunssa pysyy loitolla! Onnea leikkaukseen.

Vastaa
piu

Ehdottomasti kiinostaa! Minkä vahvuista D-vitamiinia käytät?

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Tosi kiva kuulla! Syön päivittäin 100 mikrogramman vahvuista D-vitamiinia.

Vastaa
arja-liisa koivisto

Kovasti kiinnostaa hyvinvointi kokonaisvaltaisesti..!!!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiva kuulla!

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Green Beauty Awards Summer Edition 2021: Hiukset
Viisi päivää lomaan
8 tärkeää syytä ottaa Konjac-sieni osaksi ihonhoitorutiineja
Hattarakaupunki