Evolve – tehokasta ja toimivaa luonnonkosmetiikkaa edullisesti

Yhteistyössä House Of Organic.

Evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-yellowmood 7

Toimivaa, edullista, kaunista, huumaavan tuoksuista ja riittoisaa.

Kaikki edellä mainitut adjektiivit kuvaavat erinomaisesti brittiläisen Evolve-luonnonkosmetiikkasarjan syvintä olemusta. Korkea hinta yhdistetään yleensä korkeampaan laatuun, mutta oma kokemukseni luksusluonnonkosmetiikan merkkien kanssa työskennellessä on osoittanut, ettei hinta ole aina tae noista alussa mainituista ominaisuuksista.

Evolven jokainen tuote on artesaanikäsityötä ja jokaisen tuotteen etiketistä löytyy tuotteen tehneen henkilön nimi. Näin kuluttajan näkökulmasta tekijöiden maininta on sympaattista ja kertoo paljon Evolvesta brändinä; kyseessä on pieni yritys, jossa työskentelee muutamia, mutta sitäkin uskollisempia tekijöitä. Minulle saapuneita tuotteita ovat olleet tekemässä Lily ja Freya.

Tuotteiden perustana toimivat korkealaatuiset kasviöljyt ja superfoodit kuten baobab, kaakao ja granaattiomenansiemenuute. Evolven tuotteet ovat Ecocert-sertifioituja, vegaanisia ja ne valmistetaan pienissä erissä, jotta laadun tasosta ja tuoreudesta voidaan varmistua. Heidän studionsa sijaitsee Englannin Hertfordshiressä, josta on noin 50 kilometrin matka Lontooseen.

Yellow Moodin ystävät saavat House of Organic -verkkokaupasta 10 % alennuksen koko valikoimasta koodilla yellowmood (koodi on voimassa toistaiseksi)

evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-12

Sain valita omat testituotteeni monien joukosta ja löysin seitsemän mielenkiintoista vaihtoehtoa. Yksi eniten odottamistani tuotteista oli Gentle Cleasing Melt -puhdistusgeeli, jonka tiesin saaneen huikeita arvosteluja kansainvälisillä markkinoilla. Puhdistusgeeli on tämän tuotteen kohdalla terminä harhaanjohtava, sillä tällä ei ole mitään tekemistä perinteisten ihon kuivaksi pesevien puhdistugeelien kanssa.

Saippuaton putsari muistuttaa mielestäni täyteläistä öljypuhdistusta ilman kasvoille jäävää tunkkaista rasvaisuutta. Koostumus on samaan aikaan geelimäinen, mutta silti öljyinen – tämän selittää se, että puhdistusgeelin pohja koostuu kosteuttavasta ja luonnonmukaisesta glyseriinistä, johon on yhdistetty kasviöljyjä kuten auringonkukkaa ja mantelia.

Yksi putsarin mielenkiintoisimmista raaka-aineista on baobab-siemenöljy, joka saattaa olla tuttu ennemminkin superfood-hyllyltä, mutta se on erinomainen raaka-aine myös ihonhoidollisesta näkökulmasta. Baobab sisältää runsaasti kalsiumia, vapaita happiradikaaleja neutralisoivaa C-vitamiinia ja ihoa uudistavaa A-vitamiinia. Antioksidanttirikas baobaböljy palauttaa ihon elastisuutta ja tukee uusien ihosolujen muodostumista. Nämä ominaisuudet tekevät siitä erinomaisen täsmäavun niin herkälle, stressaantuneelle kuin ikääntyvällekin iholle.

En tiedä millä menetelmällä Evolven väki on saanut puhdistutuotteensa koostumuksesta näin täydellisen, mutta kyseessä on ehdottomasti yksi innovatiivisimmista koostumuksista mihin olen kuluneen seitsemän vuoden luonnonkosmetiikkataipaleellani törmännyt.

Jos ihosi on pintakuivuuteen taipuvainen, anna ihmeessä mahdollisuus tälle kohtuuhintaiselle putsarille! 100 millin purnukka kestää käytössä yllättävän kauan ja hintaakin on vain reilu 20 euroa. Puhdistusgeeli sopii erinomaisesti nyt talvea vasten käytettäväksi, sillä se ei kuivata ihoa lainkaan. Putsari levittyy todella hyvin ja sen sisältämät sokeri-uutteet muuttavat geelin koostumuksen veden kanssa yhdistyessään maitomaiseksi nesteeksi.

Geeli levitetään kuiville kasvoille, hierotaan huolellisesti iholle ja huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Geeliputsari sopii myös kasvojen tehokosteutushoidoksi, eli sen voi levittää naamion tavoin puhdistetulle iholle ja antaa vaikuttaa haluamansa ajan. Hennon ruusuinen tuoksu täydentyy vaniljauutteella, itse tykkään hurjasti näiden kahden tuoksun yhdistelmästä.

evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-6evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-7 evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-8

Pidimme luonnonkosmetiikkaa käyttävän ystäväni kanssa pienen kotispan hänen ollessaan meillä käymässä ja vaikka jokainen Evolven purnukka sai ylistystä molemmilta, oli lasipurkkiin pakattu Radiant Glow Mask -kuorintanaamio ehdoton ykkönen.

Suklaavanukkaan ja aidon vaniljan tuoksuinen (luit oikein!) kuorintavoide on silkkaa luksusta koostumuksesta varsinaisiin ihovaikutuksiin. Naamion pohja sisältää kosteuttavaa auringonkukkaöljyä, hienojakoista kookoksenkuorijauhetta, puhdistavaa kaoliini-savea, huumaavan tuoksuista raakakaakaojauhetta, manteliöljyä, sokeriuutetta ja vaniljauutetta sekä luonnollisena säilöntäaineena toimivaa E-vitamiinia.

Voiteen sisältämää kookoksenkuorijauhetta on runsaasti ja se poistaa ihon pinnalle kertyneen kuolleen ihosolukon hellävaraisesti pois. Kaikille ihotyypeille sopiva naamio levitetään puhdistetuille kasvoille, hierotaan kevyesti kuorivan vaikutuksen aikaansaamiseksi ja annetaan vaikuttaa noin viiden minuutin ajan. Iho on kuorinnan jäljiltä pumpulinpehmeä, uskomattoman sileä ja kosteutettu. Tätä kuorintaa on pakko saada pian lisää, sillä omassa purnukassani näkyy enää pohja.

Rakastan kuorintoja, ne ovat oikeastaan yksi ihonhoitoni tärkeimmistä kulmakivistä. Kun kuolleesta ihosolukosta hankkiutuu eroon säännöllisesti, ihosta tulee pehmeämpi ja vastaanottavaisempi sekä kasvoille levitettävien seerumeiden ja voiteiden tehoaineet imeytyvät aktiivisemmin. Tämä kuorinta on ehdottomasti myös lahjamateriaalia.

evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-3

Hyaluronihappoa sisältävä kosmetiikka on ollut muutamien viime vuosien ajan isossa nosteessa ja myös Evolvelta löytyy hyaluronihappo-seerumi. Sisäisesti nautittuna hyaluronihappo sitoo nestettä ihon tyhjiin (ryppyisiin) kohtiin ja tekee siten ihosta kimmoisamman sekä sileämmän. Ulkoisesti hyaluronihappo toimii hyvin samalla mekanismilla, joskin yhdessä käytettynä niillä saavutetaan paras lopputulos.

Hyaluronihappo on kehon oma luonnollinen aine, jonka tuotanto hidastuu 30 ikävuoden jälkeen. Hyaluronihappoa sisältävät hoitotuotteet ovat erinomainen tuki ikääntyvälle ja kuivalle iholle, koska hyaluronihappo tukee kollageenituotantoa ja sitoo vettä itseensä jopa 1000 kertaa painonsa verran. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyaluronihappo parantaa ihon omaa kosteustasapainoa ja ”täyttää” ihon juonteita lisäten kimmoisuutta.

Evolve käyttää seerumissaan pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka imeytyy tavallisia hoitoaineita syvemmälle ja kosteuttaa ihoa tehokkaammin. Seerumi on koostumukseltaan vesimäinen ja siksi se sopii erinomaisesti myös meikin alle. Mikä parasta, seerumi ei tee iholle kuivaa kalvoa.

Käytän seerumia iltaisin yhdessä öljyseerumin kanssa tehostaakseni kosteuttavaa vaikutusta, tänä vuonna en ajatellut olla se kenen iho muuttuu pintakuivaksi skröpöksi ensimmäisten pakkasten saapuessa. Seerumi sisältää ruusuvettä, aloe veran hedelmäjauhetta, ihoa pehmentävää ja anti-aging -vaikutteista granaattiomenauutetta, kosteuttavaa glyseriiniä, konjac-kasvun juurijauhetta.

Evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-yellowmood 13

Mádaran Gloss & Shiny -shampoo on löytänyt haastajan vuosien jälkeen. Evolven Superfood Shine -shampoo on normaalille ja kuiville hiuksille suunniteltu shampoo, joka tuoksuu miedosti vaniljalle sekä appelsiinille.

Shampoossa on käytetty baobab-siemenen proteiineja, jotka lisäävät hiusten kiiltoa yli 40 % ja pehmeyttä lähes 30 %. Proteiinit antavat hiuksille myös luonnollista suojaa UV-säteilyä ja toimivat myös lämpösuojana. Baobab on itseasiassa hiusten pehmeyden lisääjänä jopa parempi kuin kemiallisesti valmistettu ja marketti- ja kampaamohiustuotteissa laajalti käytetty Dimethicone.

Baobab vähentää myös hiusten sähköisyyttä ja tekee hiuksista helposti käsiteltävät. Pitkiin hiuksiin tulee toki pesun jälkeen aina jonkin verran takkuja, mutta omalla kohdallani ainakin huomattavasti vähemmän kuin monilla muilla shampoilla.

Shampoossa on käytetty tehoaineina myös granaattiomenauutetta, joka ennaltaehkäisee hiusten tippumista ja kosteuttaa hiusta, jotta se olisi mahdollisimman kiiltävä sekä hyväkuntoisen näköinen.

Omat hiukseni ovat jo aika pitkät eivätkä kaikki luonnonkosmetiikan shampoot levity toivomallani tavalla, siksi olin positiivisesti yllättynyt Evolven shampoon koostumuksesta, sitä myös riittää huomattavasti pienempi määrä kuin Mádaran shampoota. Sisäinen vaahtofanini peukuttaa tuotetta myös, kevyt vaahto ei ole koskaan pahitteeksi.

Superfood Shine -shampoo on ollut sekä omalle että puolisoni hiuslaaduille mainio valinta enkä aio luopua tästä hetkeen. Pakkauksen koko on 250 ml ja hinta 14,90 € – kyseessä on ehdottomasti yksi luonnonkosmetiikan shampoiden timanttisimmista yksilöistä.

evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-9evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-11evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-10

Voisinpa välittää teille tämän kuorinnan tuoksun, se on huumaava.

Öljypohjainen Tropical Blossom Body Polish -sokerikuorintavoide on pakattu lasipurkkiin ja se on päätynyt testailun myötä kaikkien aikojen vartalonkuorintasuosikkieni joukkoon. Luomusokerikiteet kuorivat kuolleen ihosolukon pois ja voiteen öljypohja jättää ihon todella pehmeäksi, mutta ei tahmeaksi. Kuivaihoiset saattaisivat haluta käydä vartalon läpi vielä erillisellä voiteella, mutta omalle iholleni öljykuorinnan jättämä kosteutus riittää vallan mainiosti.

Öljykuorinnan tuoksu vie tropiikin lämpöön, josta on peräisin tuotteeseen käytetty Tahitian Manoi -öljy. Tiesittekö, että kyseinen öljy valmistetaan pehmentämällä tuhansia kukkia kookosöljyssä?

Kylpyhuoneestani löytyy aina vartalonkuorintoja, sillä vaikka ne eivät ole välttämättömiä, ne ovat sitäkin ihanampia hemmottelutuotteita kotispa-hetkiin – ja niitähän ei voi muuten koskaan olla liikaa.

evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-2evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-5

Yksi Evolven kiehtovimmista jutuista on tuotteiden tuoksumaailma. Esimerkiksi Citrus Blend Aromatic -suihkusaippussa ja Citrus Blend Aromatic -vartalovoiteessa on käytetty katajanmarjaa, joka on varsinkin täällä pohjoisessa tosi tuttu juttu, mutta silti kosmetiikassa hyvin vähän käytetty. Molempien tuotteiden tuoksu on hauska ja yllättävä sekoitus katajaa, raikasta limeä ja sitruunaa sekä basilikaa. Tätä koukuttavaa yhdistelmää en olisi itse aivan heti keksinyt!

Molemmat ovat todella hyviä perustuotteita arkeen ja pumppumekanismi on kiitollinen käyttää varsinkin suihkugeelin kohdalla. Kosteuttava voide käy sekä vartalolle että käsille, mutta koska olen maailman laiskin vartalovoiteen käyttäjä, olen sijoittanut kauniin pumppupullon työpisteelleni – rasvaan käsiäni usein ja minulla on työpisteen lisäksi omat käsirasvat jokaisessa käsilaukussa.

Evolve-hannamarirahkonen-luonnonkosmetiikka-yellowmood 6

Kaiken kaikkiaan Evolve vei sydämeni, eli jos olet etsinyt kohtuuhintaista luonnonkosmetiikkasarjaa käyttöösi, tässä se on. Jokainen tuote on pakattu paperinsävyiseen kartonkilaatikkoon, joissa on valkoiset etiketit mustalla tekstillä. Niin yksinkertaista ja nättiä – näitä tuotteita kehtaa ja haluaa pitää esillä, mutta sen lisäksi myös sisältö on kunnossa.

Jos tuntuu, että haluat testata Evolvea itse, niin:

Yellow Moodin ystävät saavat House of Organic -verkkokaupasta 10 % alennuksen koko valikoimasta koodilla yellowmood (koodi on voimassa toistaiseksi)

Verkkokaupan kosmetiikkapuolella loistavat Evolven lisäksi mm. Dabba, Hurraw!, Nafha, Everyday Minerals ja Avril. Ruokapuolelta löytyy Puhdistamo, Conscious-raakasuklaat, Foodin ja Terranovan luonnolliset lisäravinteet. Alekoodia saa jakaa myös ystäville!

Oletko sinä kokeillut Evolvea? Jos et, mitä haluaisit kokeilla?

pinka

Ihania kuvia!
Mua alkoi tuo vartalokuorinta kutkuttamaan. Usein pihistelen vartalokuorinnoissa ja teen ne itse (kahvi kookosöljy) mutta toisaalta tuollaiset huumaavan tuoksuvat pienet jutut on ne jotka tekee elämästä vaan niin paljon parempaa... Ja kuvailemasi tuoksumaailma tuotteissa todellakin kiinnostaa! Täytyypä katsastaa tämä uusi merkki ja täysin uusi verkkokauppa myös!
Kivaa ja kirpsakkaa syksyä sinne pohjoiseen :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kiiton Pinka! Ehdottomasti suosittelen tuota vartalonkuorintaa, se on i h a n a. Evolven jokainen tähän mennessä kokeilemani tuote on ollut ihan huippu, en malta odota että pääsen testaamaan loputkin! Mahtavaa syksyä sulle myös!

Vastaa
Tiia

Vielä hetki sitten en tiennyt tarvitsevani hyaluronihappo-seerumia... nyt tiedän ja tilaushan siitä piti tehdä samoin kuin puhdistugeelistä ;)
Toivon todella että seerumista löytyy apu hilseilevän pintakuivaan ihooni. Kiitti siis vinkistä ja alekoodista :)
Ihaillen taas katselin postauksen kuvia... todella, todella kauniita !

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Huippujuttu, että tilasit nuo molemmat talvea vasten- ne on vaan niin mahtavia tuotteita! Hyaluronihapposeerumin vaikutuksen näkemiseen menee noin 3-5 viikkoa, mutta kun nyt ajoissa aloitat tankkauksen niin uskon, että vältyt pintakuivuudelta.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

7 x Evolve Organic Beauty -suosikkia
Green Beauty Awards 2017: Kasvojenhoito
Green Beauty Awards 2017: Vartalo & hygienia
Green Beauty Awards 2017: Meikit