39 askelta

lentävänporonteatteri_39askelta_hannamarirahkonen_kauppayhtiö1218

Kahvila Kauppayhtiön takapihan kesäbasaari ihastuttaa jälleen. Tämä pohjoisen boheemi Berliini on kerännyt jokaisella kerralla vuolaita kehuja niin paikallisilta kuin matkailijoilta ympäri Suomen ja Euroopan. Kompleksin vetonaula on ehdottomasti Lentävän Poron Teatteri, joka viettää nyt kolmatta kesäänsä tuolla tunnelmallisella miljöön isäntänä. Saimme seurata viime vuonna lähietäisyydeltä Diivat -farssia ja tällä kertaa seikkailut toteutuvat Alfred Hitchcockin 39 askelta -klassikkodekkarin tunnelmissa.

39askelta1452

Kävimme katsomassa esityksen kenraalin viime kuun lopussa ja jo se oli omiaan vahvistamaan päätöksemme siitä, että haluamme palata vielä uudemman kerran kokemaan tämän jännitysnäytelmän. Nopeatempoinen esitys piti katsojan vangittuna koko ajan ja vaikka yllättäviä käänteitä riitti vähintäänkin kaikille sormille ja varpaille, oli kokonaisuus silti tasapainoinen. Vaikka rooleissa loistaa tänä vuonna vain neljä näyttelijää, on itse esitykseen ujutettu jopa 139 roolihahmoa.

Juoni eteni tasaiseen tahtiin eikä missään vaiheessa tarvinnut harmitella sitä, että tarina olisi jumittanut liian kauan yhdessä kohtauksessa tai toisaalta sitä, että tarina olisi jäänyt liian pintapuoliseksi.

lentävänporonteatteri_39askelta_hannamarirahkonen_kauppayhtiö1215

Aina yhtä taidokkaasti rooleihinsa eläytyvä Jussi Jokinen valloittaa pääroolissa Richard Hannayna, joka päätyy tylsistä olosuhteistaan suoraan pahamaineisten gangstereiden jahtaamaksi. Mr. Muistin roolissa loistaa Julius Oförsagd ja pääroolihahmonsa lisäksi hän vetäisi yllensä hameen ja lettiperuukin kerran jos toisenkin tulkitessaan useita topakoita naishahmoja. Saimme seurata ainakin reilun 180 cm pitkän hienostorouvan, siivoojamummon sekä majatalon emännän hulvattomia edesottamuksia.

Jonne Suopajärvi loisti maskuliinisissa rooleissa toimiessaan ainakin maitomiehenä, kartanon isäntänä, konduktöörinä, poliisina ja tulipa todistettua sekin, että hän kykenee muuntumaan sekunnin sadasosassa roolista toiseen ja takaisin. Naisenergiasta vastaa taidokas Iida-Sofia Luusua, jonka kontolla olivat vahvat naispääroolit, joista löytyy muita roolihahmoja enemmän vakavuutta, mutta joita oli silti ilo seurata.

lentävänporonteatteri_39askelta_hannamarirahkonen_kauppayhtiö1217lentävänporonteatteri_39askelta_hannamarirahkonen_kauppayhtiö1213

Omasta mielestäni yksi parhaista kohtauksista on pakomatka kuvitteellisessa junassa, joka oli täysin näyttelijöiden taidokkaan miimikoinnin varassa. Harvoin saa kokea niin todentuntuista pakomatkaa, että tuntuu kuin olisit itse keskellä koko tapahtumasarjaa. Minimalistisella rekvisiitalla ryyditetty esitys on täynnä dramaattisia juonenkäänteitä, joista vastaavat ajojahdit Skotlannin nummilla, traagiset kohtalot, vanhan ajan gangsterit, suonsilmät ja lopulta se suurin, rakkaus. Kun nämä kaikki kiedotaan samaan pakettiin huumorin, erinomaisten näyttelijäsuoritusten ja Antti Lindholmin tajuttoman taidokkaasti luodun äänimaailman kanssa niin eihän siitä voi tulla kuin ikimuistoinen kesäteatterikokemus – ja se on kuulkaa sellainen kokemus, joka jaksaa naurattaa vielä näin kolmenkin viikon jälkeen.

lentävänporonteatteri_39askelta_hannamarirahkonen_kauppayhtiö121239askelta1454

Jos asut Rovaniemellä tai matkailet näille suunnille, ota suunta kohti Kauppayhtiön sisäpihaa. Käy syömässä pohjoisen parasta ja rapeapohjaisinta pizzaa, hytky holtittomasti katsoessasi 39 askelta ja jää viettämään laatuaikaa ystäviesi kanssa Lapin pääkaupungin yöttömässä yössä.

Esitykset kestävät 9.8. saakka kahvila Kauppayhtiön sisäpihalla, osoitteessa Valtakatu 24. Lipunmyynti alkaa esityspäivinä Kauppayhtiön sisäpihalla tuntia ennen esityksen alkua. Lippuja voi ostaa ennakkoon kahvila Kauppayhtiöltä ja Rovaniemen kaupungin palvelupiste Osviitasta näiden aukioloaikoina. Lippuvaraukset voi tehdä myös osoitteeseen liput@lentavaporo.fi. Lipunmyynnin puhelinpalvelu toimii keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-17 numerossa 0401207780.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liittyvät artikkelit

Tuoreen koululaisen tunnelmia ja välipaladilemman ratkaisu
Vartalonhoidon ja vartalonkuorinnan ABC
Vihdoin: kotimaiset luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteet ja itseruskettavat Atopikilta
Vanhan senkin uusi kuosi